Jos kotonasi asuu painonvartija

Nämä hajanaiset ja nopeasti kasaan kyhätyt tärkeät ja täsmälliset ohjeet ovat juuri sinulle, jonka kotona asuu painonvartija!

Epäilet, että kotiisi on muuttanut painonvartija. Mikäli jääkaappisi sisältö on muuttunut kasvisvoittoiseksi ja kuivakaapit täyttyvät erilaisista käsittämättömistä jauheista ja kaukomailta tuoduista kuivatuista marjoista, saatat hyvinkin olla oikeassa. Varma lisätuntomerkki on sekin, että saatat tavata painonvartijasi olohuoneen valkoiselta sohvalta kauttaaltaan rapaisena ja hikisenä purkamassa sykemittarin tietoja tietokoneelle. Tässä tilanteessa yllätettynä painonvartija usein vaatii sinua katsomaan koneen näytöllä mutkittelevaa viivaa. 

Painonvartijoita on kahta laatua Aloittelijat (A) ja Edistyneemmät (E). Seuraavista vihjeistä voit päätellä kumpaa laatua oma painonvartijasi on:

1. Kotiisi on ilmaantunut liikuntaan ja hyvinvointiin liittyviä lehtiä (A), edellisen lisäksi kotiisi ilmaantunut myös saman aihepiirin kirjoja (E)
2. Painonvartijasi ostaa eri liikuntalajeihin tarvittavia asusteita. Asusteet ovat mustia (A) tai asusteet ovat värikkäitä (E).
3. Painonvartijasi on tuonut kotiin zumba-dvd:n (A) tai kahvakuulan (E tai mikäli painonvartijasi on mies hän voi kuulua myös ryhmään A).
4. Painonvartijasi seisoo vaa'alla ja mittailee itseään mittanauhan kanssa kulmat kurtussa (A) tai hän kääntyilee peilin edessä, hymisee ja nyökyttelee (E) - molempien ryhmien edustajat vaativat sinua ottamaan itsestään kuvia vähintäänkin epäilyttävän vähissä vaatteissa...
5. Molempien painonvartijaryhmien puheessa toistuvat eri vihannesten ja urheilulajien nimet.

Miten sitten painonvartijaan olisi syytä suhtautua?

Yleensä painonvartijat ovat tuen ja huolenpidon tarpeessa (jonkun on huolehdittava treenivaatteiden - ja sohvan - pesusta). Painonvartijaa kannattaa lähestyä varovasti (ainakin mikäli sillä on kahvakuula kädessä) ja tehdä tiettäväksi, että on liikkeellä hyvissä aikeissa. On hyvä etukäteen mainita, ettei kanna mukanaan suklaata, sokeria tai muita houkutuksia (tästä on myös hyvä pitää kiinni, koska painonvartijoiden hajuaisti on huomattavan kehittynyt haistamaan suklaan kaukaakin ja ne saattavat muuttua ärtyneiksi ja arvaamattomiksi suklaan lähettyvillä). Voi myös purra ruokkivaa kättä.

Painonvartijaa kannattaa kehua päivittäin - tästä hyödytte molemmat. Ulkonäköön ja suorituskykyyn kohdistuvat kehut ovat painonvartijalle mieleisiä, mutta on varauduttava siihen, että painonvartija pinkaisee kehujen siivittämänä uudelle lenkille eli kohtuus kannattaa pitää mielessä.

Erityisesti painonvartija ilahtuu, mikäli valmistat hänelle maukkaan salaatin tai viettelevän smoothien! Moisen jälkeen painonvartija kehrää pitkään.

Mikäli painovartijan puheenaiheet kiertävät kehää (kasvikset ja urheilu), voi hänet ohjata muiden samanhenkisten pariin esimerkiksi liikuntakeskuksiin, urheiluliikkeisiin tai supermarkettien vihannesosastoille, jolloin jää hetki aikaa omille mielenkiinnon kohteille.

Lopuksi täytyy onnitella, että kotiisi on pesiytynyt painonvartija! Painonvartijat ovat sitkeitä ja pitkäikäisiä, joten sinulla on vuosiksi iloa vetreästä ja touhukkaasta toveristasi. Sitä paitsi painonvartijat ovat usein iltaisin päivän riekkkumisesta niin väsyneitä, että nukahtavat hyvissä ajoin ja sinulle jää omaa aikaa kodin hiljaisuudessa, kun painonvartijasi on sammunut sohvalle urheilujuomasheikkeri poskea vasten!

Mukavaa viikonloppua kaikille oletpa sitten painonvartija tai sen asuinkumppani!

tTM

Huvi vaatii raskasta työtä

Totta se on, että hyvältä näyttäminen vaatii kovaa työtä. Itselleni varmaan pari vuotta sitten luettu artikkeli oli silmiä avaava ja todella motivoiva: artikkelissa normaalipainoiset ihmiset kertoivat, että he tekevät koko ajan töitä ollakseen normaalipainoisia (siis liikkuivat jokseenkin säännöllisesti, mutta ennen kaikkea tarkkailivat syömisiään rajoittaen herkkuja ja painottaen kasviksia - siis oikeasti ei pelkästään teorian tasolla niin kuin minnä ajoittain teen). 

No, mikä kenellekin on kovaa työtä, on tietysti eri asia. Joukossammehan on niitä ihmisiä, joille on kovaa olla liikkumatta ja jotka syövät terveellisesti, koska haluavat tehdä niin.

Seuraavaksi voidaan tietysti keskustella, että mitä hyvältä näyttäminen kenellekin on. Henkilökohtaisesti minulla ei ole tuon taivaalllista merkitystä kenenkään muun painoindeksillä kuin omallani. Tiedän useita kauniita, upeita naisia, joiden painoindeksi huitelee varmasti reilusti yli suositusten. He ovat kauniita ja tietävät sen itsekin. Sillä ei ole mitään tekemistä minkään indeksin kanssa. Omasta tunteestahan siinä on eniten kyse. Tyytyväisyydestä itseensä. 

Painon pudotessa olikin oikeastaan suurin yllätys se, ettei itsetunto ollutkaan läskeissäni. Tyytymättömyyttä esiintyi samalla tasaisella tahdilla painon pudotessakin. Tyytyväisyyden löytämiseksi olikin tehtävä ihan erilaista työtä - henkistä (huh huh! se se vasta rankkaa on!). 

Mutta raskaan työn tulokset palkitsevatkin eri tavalla kuin vaivatta saavutettu palkinto. Tavoitehousuihin solahtaminen tuntuu sillä hetkellä kaiken vaivan arvoiselta ja ensimmäisen kerran kun juoksee 10 km kertaakaan kävelemättä, kuulee suosionosoitukset, vaikka olisi yksin keskellä metsää.

Voitot voivat olla jonkun muun näkökulmasta pieniä, mutta itselle ne ovat suurinta ikinä - koska ne ovat juuri minun ja itsetehtyjä. Niiden saavutusten kautta syntyy hiljalleen myös se itsearvostus ("Katsohan, tyttöä, enpä olisi uskonut!") ja itsensä hyväksyminen.

Onpa sinun hupisi sitten minkälaista laatua tahansa (painotavoitteita, suorituskykyä tai jotain ihan muuta), kaikki on saavutettavissa, mutta vaatii työtä. Ilmaiseksi ei tule mitään. Valitettavasti. Ja onneksi!


Hyviä treenejä, kevätaurinkoa ja hyvää mieltä!

tTM

Nyt hän mä hokasin

Tulin, näin ja voitin. Itseni. Olen testattu, venytetty ja vanutettu - suurennuslasin alla. 

Mutta että mikään koskaan selkiytyisi tarvitaan ehdottomasti juoksemista. Lähden siis juoksemaan. Oksentamaan hikoillen aivoni tyhjäksi siellä kiertelevästä turhasta roinasta, uuden pelosta. 

Siellä ne on suuret päätökset ja ylittämättömät oivallukset syntyneet ennenkin. Nimittäin lenkkipolulla. 

Nähdään siellä! Jos hölkkäät mua vastaan niin moikkaa toki! 

tTM lenkkeilee

vali vali valitse jo!

Tänään on suuri päivä. Täytyy kysyä ja kuunnella. Vastata. Haasteeseen ja kysymykseen. 

Ajattelutyö pitää olla valmis. Pitää olla valmis tekemään päätös ja pysyä sen takana. 

No, mistä sitten tietää, mikä on oikea päätös? Haluan luottaa siihen, että kun päätöksen aika tulee, on päätöskin valmis. (Kiire kyllä tulee)

En tiedä kuka tai mikä olen ja mitä haluan. Toivoisin, että tulisi joku, joka sanoisi, että tee näin tai näin. Ja voi pojat! Olen kysynyt asiaa ainakin 20 henkilöltä - että mitä minun kannattaa/pitää tehdä? Että mitä tekisit, jos olisit minä?

Tylsää porukkaa. Sanovat, että itse täytyy päättää. Että itse omasta elämästään tehdä päätökset ja sitten kantaa myös seuraukset. Itse. Hölmö peli koko päätöksen teko.

Päivittäin kallistun eri ratkaisujen puoleen. Välillä olen ehdottomasti päätökseni tehnyt ja siinä aion pysyä - ei mene kuin vartti niin alan taas pompotella asiaa edestakaisin ja kohta olen ihan eri mieltä kuin hetki sitten... Voi hyvää päivää.

Ehkä pian uutisia tai sitten viime päivinä vallinnut synkkä hiljaisuus :) Saas nähdä!

Iloa, valoa ja terhakasta kevättä! Lenkkejä ja aurinkoa!

tTM

Metsäjuoksun tuomaa

Kävin juoksemassa pitkästä aikaa metsässä. Ihan kotipihasta en pääse metsälenkille ja päiväohjelmani vuoksi on kätevintä suorittaa kyseinen toimenpide aamusta, mikä talvikuukausina on jkv masentavaa. Vihdoinkin aamut ovat niin valoisia, että uskaltaudun metsään. Paitsi että pelkään mahdollisia hiippareita (niin ihmisiä kuin eläimiäkin) pimeässä metsässä myös selkäni hajottamisen pelko pimeässä juoksentelemalla (ja kaatumalla) estävät minua menemästä pimeässä metsään singahtelemaan. Kiitos, kevät, valosta!

Metsässä on helppo juosta kovaa ja mistään piittaamatta. Maaston epätasaisuus saa juoksun muuttumaan intervalliharjoitukseksi ihan itsestään. Koira irti metsän reunassa ja sitten takaisin ihmisten ilmoille kaartaessa uudelleen kiinni. Polut kantoivat hyvin, mutta heti polun vieressä jalka humahti reittä myöden lumeen. Muita liikkujia ei vaivaksi asti ollut, joten matka sujui juohevasti omaan tahtiin (naama punaisena ja puuskuttaen).

Olipas hyvä olla taas liikkeellä. En ymmärrä miksi niin helposti ajaudun tuohon sallivuuden tilaan, jossa annan itselleni luvan jättää liikuntakertoja (selvien tekosyiden varjolla) väliin sekä hoitaa huonohermoisuuttani, ahdistustani, kiirettäni, onnistumisiani ja mitä tahansa sokerilla. Saatan hyvin olla jakautunut persoona: sporttinen ja hienon itsekurin omaava TM ja sen pahapäinen, periksiantamaton, itselleen valehteleva, sokerille perso ja laiskanpulskea kaksoissisko, Tukeva Tyttö (TT). (Ulkoistetaan ei-toivotut toimet ja luonteenpiirteet pahan kaksoissisaruksen tekemisiksi... Huippua! Näin pitkällä tekosyiden suossa en ennen ole ollutkaan!).

Selityksissä löytyy. Onpa helpottavaa tietää, että selittelyn taitoa en ole kadottanut vaikka muu elämänhallinta menisikin!

Mutta onpa nyt tilanne mikä tahansa niin vapaus on päättynyt ja on aika tarttua toimeen. Saattaa loppuun projekti, johon olen ryhtynyt. Nyt on levätty ja kerätty voimia. Ei tule tässä vaiheessa enää yllätyksenä, että tämä homma ei ilman työtä etene. Eikähän näitä "takapakkeja" kannata tässä vaiheessa oikein edes pitää minään takapakkina vaan ne on pakko ymmärtää inhimillisenä toimintana. Onneksi ihmisenä olemiseen liittyy myös taito oppia virheistä ja korjata toimintaa. Kuinka pitkälle se kantaa, se nähdään kohta!

Laiska ahteri irti penkistä ja liikkeelle uudelleen! Ei se nyt kertajuoksemalla valmiiksi tullut! Tänään sisäpyöräilyä!

tTM kevätauringosta villinä

Hyvä paha minä itte

Olen tullut siihen pisteeseen, että nyt niiden viimeisten kilojen olisi lähdettävä (huomaa jo alkuasetelmassa konditionaali ja johan tässä on iäisyys tönötettykin) tai sitten on tullut aika hyväksyä itsensä tässä ja tällaisena... (no siihen on vähintään yhtä kivikkoinen ja pitkä tie kuin tuohon edelliseen!)

Itsensä hyväksyminen ei ole ihan helppo juttu. Siis joillekin toki on ja hyvä niin! Ihailen sellaisten vahvojen ihmisten rauhallista varmuutta, jotka ilmoittavat rakastavansa itseään ja myös kuulostavat siltä, että myös tarkoittavat sitä. Joka päivä.

Kyllä minäkin rakastin itseäni tänään metsässä juostessani! Nautin ja ihailin suorituskykyäni, enkä verrannut itseäni keneenkään muuhun kuin itseeni! Just näin. Näinhän sen olla pitääkin. Toki minulla tällaisia hetkiä on niin kuin varmasti kaikilla, mutta sellainen yleinen "joo mä olen hyvä tällaisena"-fiilis jää uupumaan!

Mitä ihmettä se omana itsenään oleminen oikein sitten on? Entä jos mä vaan olen näin pinnallinen ihminen, että peilikuvalla (omalla) on mulle (melko) suuri merkitys? Että jos minussa ei sitä syvällisempää puolta olekaan (tämän enempää)? Mitäs sitten tehdään!? Minun on vaan myönnettävä, että jotkut asiat eivät muutu. Luonteeni ei tunnu jalostuvan pelkällä tahdonvoimalla. Kehon muokkaaminen on kuitenkin helpompaa.

Siis tottakai olen ennen kaikkea (no jaa) kiinnostunut hyvinvoinnistani ja terveydestäni, mutta en voi kieltää, etteikö ulkonäkö olisi minulle yksi vahva motivaattori tässä elämän muutos projektissa. On ollut kauhistuttavaa, vapauttavaa ja palkitsevaa katsella vanhoja valokuvia ja todeta, miten paljon paremmin voivalta nyt vaikutan (ja laihemmalta)!

Koska joka tapauksessa luonteeni ei tunnu jalostuvan kovin nopeaan tahtiin, on ehkä yksinkertaisinta vähentää ruokavaliosta herkkuja/turhia ja keskittyä syömään hyvin/oikein ja liikumaan säännöllisesti.

Ilmottauduin muuten juoksukouluun (huom! en kansalaisopiston henkisen kasvun kurssille, jonne pikemminkin olis ollut ehkä syytä mennä), joka alkaa toukokuussa. Nyt pitää rueta ihan täpöillä rueta treenaamaan, että kehtaa mennä sinne juoksemista opettelemaan! Siitä sitten lähempänä enemmän!

Ja nyt aurinko paistaa ulkona ja tällä säällä on synti olla sisällä, joten jättäkää arkinen aherrus ja rientäkää ulos! Siellä on kevät!

tTM

Liikkeellä taas

Tänään olen suvaitsevaisempi itseäni kohtaan. Ymmärrän ihmisen olevan erehtyväinen, mutta toisaalta uskon kykyyn oppia virheistä ja kykyyn korjata toimintaa.

Tänään niiden iänikuisten koiralenkkien lisäksi tiedossa sisäpyöräilyä. Sopiva tunti, sopiva ohjaaja (hyvä) ja motivaatio kohdillaan. Mikäpä siinä sitten eikun menoksi!

Mitään varsinaista syytä minulla ei ole olla liikkumatta säännöllisesti. Useimmiten homma kaatuu kiireeseen (kuvitteltuun ja todelliseen), väsymykseen (hyvinkin todelliseen) ja sohvalle jäämisen helppouteen. Mutta yleensä tarvitsen yhden ryhmäliikuntatunnin ja olen taas takaisin raiteilla. Perjantain pilates tyrkkäsi minut oikeaan suuntaan ja tämän päivän sisäpyöräily siirtää minut suoraan liikuntariippuvuuteen. (Vaihdan sokeririippuvuuteni sujuvasti lennossa siihen).

Onpa taas helppoa!

Ihana iive ja loistava Lyijypallo ojensivat minulle tunnustuksen Liebster Blog. Tuhannet kiitoset! Tämä tunnustus on kiertänyt nyt blogimaailmassa sen verran, että en jaa sitä kummemmin eteenpäin, mutta joka ikinen seuraamani blogi (ja varmasti tosi tosi moni muukin, jonka blogiin en ole löytänyt) sen ansaitsee, joten jos osaksesi ei kyseinen tunnustus ole osunut, ottakaa se tästä (ohjeet löytyy kummastakin edellä mainitsemistani blogeista!):


Mikäli iive tai Lyijypallo eivät ole vielä teille tuttuja käykää nyt heti tutustumassa! Molempia fanitan ihan tosimielellä!

Nyt lähden piiiitkälle koiralenkille oman ja hoitokoiran kanssa, aurinkoon, meren rannalle (luistelemaan jäätiköllä, joka siis sijaitsee maalla) ja illalla tiedossa sisäpyöräilyä! Aktiivista sunnuntaita, terveyttä ja menestystä!

tTM

Valinnainen

Kiitos. Ihanaa olla takaisin kotona.

Tolkuttoman ärsyttävää on se, että joudun palaamaan tänne blogiin ilman reipashenkisiä
ah, kuinka paljon olenkaan treenannut ja
miten uskomattoman hyviä valintoja olen tehnyt
ruokailuni suhteen.

No en ole ja en ole.

Ärsyttävää!


Muutenkin tuntuu, että minulla on tässä terveellisessä elämässä tasan kaksi vaihetta. Joko tai.

Joko liikun paljon ja syön hyvin tai syön mitä sattuu ja liikun vain pakolliset koiran ulkoilutukset. Hienoo. Oon niin pettynyt ja vihainen - eikä sekään mitään auta.

Ruokavammaisena ja nirsona reissuissa sorrun usein hätäisiin välipaloihin. Lisäksi matkani kohdemaa ei ole muutenkaan mitenkään tunnettu terveellisestä ruokakulttuuristaan - hmm, melkein päinvastoin! Ja siitähän jäi heti päälle, että mitähän kaikkea hyvää Suomen ruoka(????)kulttuurilla on minulle tarjota! Eipä ole pieneen mieleenkään tullut kotimaiset marjat tai hedelmätiskien runsaus...

Koiran kanssa tulee onneksi päivittäin ainakin se tunti käveltyä, mutta sitä en oikeastaan liikunnaksi laske, koska siihen on keho tottunut, kun sitä kaksi vuotta on tehnyt. Jäisellä alustalla ja metsäpoluilla liukastelun takia selkä on taas ilmoitellut itsestään, joten se sentään ajoi minut perjantai-pilatekseen. Olipa hyvä! Ja salille meno-kynnys on jälleen kerran ylitetty.

Jälleen kerran olen joutunut muistuttamaan itseäni, että joitakin valintoja on tehtävä, jos haluaa tiettyjä tuloksia. On aika sulkea Pandoran lipas/herkkulootat ja ryhdyttävä liikkumaan, enemmän, säännöllisesti. Miten nämä aallon pohjat kuitenkin aina seuraavat toisiaan, vaikka mä nautin liikkumisesta ja tunnen terveellisesti syötyäni oloni niin paljon paremmaksi kuin sokeripöhnässä...

Taidan tarvita jatkuvaa valvontaa!

teidän TM

seittemäntoista

Takaisin täällä. Ihana olla kotona. Pieni haikeus jäi sinne kauas. Päivät menivät tiiviisti työn parissa aamusta iltamyöhään, joten en ehtinyt yhdessä lempikaupungeistani juuri seikkailemaan. Joitakin pakollisia nähtävyyksiä kävin moikkaamassa maahan tulopäivänä, kun varsinainen työohjelma starttasi vasta seuraavana. Hyvä edes se!

Ihana Q ojensi minulle nämä palkinnot. Tämän tuplatunnustuksen ehtona on kertoa itsestään seitsemäntoista asiaa! 17!!! Eihän minussa edes ole niin montaa asiaa. Olen sellainen korkeintaan tusinan asian ihminen. Korkeintaan!

Mutta oikeastaan ihan kiva miettiä näin pitkän blogihiljaisuuden jälkeen, että mitä sanomista minusta voisi löytyä näin kahden vuoden bloggailun jälkeen alkaa kaikki olla sanottu. Vai onko loppujen lopuksi mitään sanottu?

1. Pidän todella paljon työstäni. Se on sopivan haastavaa, monipuolista ja itsenäistä minulle. Kummallista on, kun kerron
olevani ihan liekeissä omasta työstäni, ihmiset usein hämmästelevät asiaa kovasti... Olen toiminut unelma-ammatissani vasta noin viisi vuotta, koska sitä ennen en tiennyt, mitä oikeasti haluan tehdä.

2. Olen päässyt lentopelostani lentämällä. Ja järkeistämällä sen, ettei kaikkea voi hallita, mutta silti voi luottaa.

3. Ystävät ovat minulle todella tärkeitä. Lähimpien ystävien kanssa tapaamme joka kuukausi ja teemme yhdessä jotain, jonka yksi meistä muille yllätykseksi järjestää: teatteria, konsertteja, urheilulajikokeiluja ja lopuksi aina hyvää ruokaa, juomaa ja seuraa. Tapa jota suosittelen jokaiselle ystäväpiirille. Hyviä hetkiä vähällä vaivalla.

4. Olen onneton ruuanlaittaja. Kaikki luovuuteni ja kekseliäisyyteni katoaa välittömästi keittiössä. Osaan tehdä vain muutaman arkiruuan ja se on siinä. Jos meille tulee vieraita syömään tai ylipäänsä haluamme syödä hyvin, ruuanlaitosta vastaa puolisoni. Minulta puuttunee joku kodinhengetär-geeni.

5. Olen varautumisen mestari. Missä tahansa reissusta automaattisesti kaikki kysyvät aina ensin minulta särkylääkettä, laastaria, hakaneulaa, kynää, laturia, jne. jne. Käsilaukkuni ovat aina reilun kokoisia (tai minulla on toinen kassi sen lisäksi mukana). Piirre ärsyttää itseäni. Lisäksi olen vakuuttunut, että sitten kun todella jotain tärkeää tarvitaan ei se minulla ole mukana :) Maineeni on kuitenkin jo kiirinyt edelleni.

6. Olen elokuvien suurkuluttaja. Tai olisin, jos ehtisin niitä enemmän katsomaan. Kauhusta en piittaa, mutta melkein kaikki muu menee.

7. Rakastan syksyä. Kuulaita säitä ja kirkkaita päiviä. Värikästä luontoa. Tietysti kesäkin on upea! Kesässä tosin parasta on loma...

8. Olen ikuinen opiskelija. Lapsena rakastin koulua ja olenkin ajatellut, että syksyn ihannointiini liittyisi se, että syksyisin koulu alkoi, vihkot olivat tyhjiä ja reppu pakattiin uusilla kynillä ja muilla tarvikkeilla. Tälläkin hetkellä työni ohella opiskelen. Voi niin paljon kiinnostavia asioita!

9. Minä en koskaan saanut minkäänlaista traumaa koululiikunnasta. Itse asiassa se oli yksi lempiaineistani. Olen käynyt liikuntapainotteisen lukion (oikein haalimalla haalinut lisätunteja tuossa monien inhokkiaineessa).

10. Olen valitettavasti ja suureksi pettymyksekseni itselleni trikoopaita ja farkut tyyppiä. Joskus leikittelen hurjasti kietaisemalla kaulaani kaulaliinan... Ostelen hameita, mekkoja ja kauniita paitoja, joissa poikkeusetta tunnen oloni epämukavaksi ja palaan yksinkertaiseen pukeutumiseeni lyhintä tietä.

11. Olen aina ollut hyvin ulospäin suuntautunut ja harrastanut koko lapsuuteni ja nuoruuteni teatteria. Näytteleminen ei kuitenkaan koskaan ollut toiveammattini.

12. Pidän kirjoista ja kun muiden pitää rajoittaa kenkäkaupassa käyntejään, minun täytyy ajoittain kieltää itseäni menemästä kirjakauppaan. Ei minulla ole mitään kyllä e-kirjoja tai muita sähköisiäkään julkaisuja vastaan. Missä vain tieto asuu, on se mielenkiintoista!

13. Toivoisin olevani järjestelmällisempi. Impulssikontrollissa olisi kehittämisen varaa... Innostun helposti ja kiinnostun monesta asiasta yhtäaikaa, jolloin väkisinkin jotain jää kesken... Töissäkin saatan jättää vaikkapa sähköpostin kirjoittamisen kesken sanan, jos jotain mielenkiintoista ilmaantuu... No onneksi en sentään lähettele näitä keskeneräisiä mihinkään vaan jatkan tyynesti kirjoittamista sitten, kun palaan koneen ääreen tai avaan spostin uudelleen... Onneksi meitä hörhöjä on työpaikalla muitakin :)

14. Pidän kovasti polkupyörästäni (se onkin melko uusi ja kullan värinen - mattanikkeli kuulemma on värin nimi - mattanikkeli my ass, se on kullanvärinen!) ja suosin ekologista liikkumistapaa. Sen vuoksi onkin raivostuttavaa, että välilevyongelmani myötä minulle ei suositella pyöräilyä. Ihan näin meidän kesken (älkää kertoko kenellekään) aion todellakin pyöräillä.

15. Oikeasti nautin liikunnasta. Liikunta muutenkin kiinnostaa minua niin, että olen viime aikoina miettinyt, miten voisin kytkeä sen ammattiini. Todennäköisesti ja tällä hetkellä en mitenkään, mutta näissä asioissa sen sijaan olen todella luova eli katsellaan... (toisin siis kuin keittiössä)

16. Tutustun ihmisiin ja saan uusia ystäviä helposti. Sosiaalinen piirini on melkoisen iso, vaikka harmiteltavan vähän ehdin tapaamaan kaikkia ihania ihmisiä lähelläni.

17. Pidän elämästäni. Vaikka kiire on koko ajan ja kärsin kroonisesta ajanpuutteesta liittyen oikeastaan ihan kaikkeen, olen ruennut ajattelemaan, että ehkä sen kuuluukin juuri nyt olla niin. Olen kiitollinen, että saan kokea nämä elämän ruuhkavuodet. Että minulla on tämä ihana (raastava) perhe, mielenkiintoinen työ ja nämä 100 vaatimusta eri suunnista.

No ei se nyt niin vaikeaa ollutkaan.

Jaan tämän tuplapalkinnon eteenpäin Lyijypallolle, Veelalle, Nainalle, Lindalle ja en jaa tätä tällä kertaa Quantinalle, Tainalle ja Kanelille (joille tämä ilman muuta myös kauttani kuuluisi - olette suuria innoittajia ja ihania blogisisaria), koska olette tämän jo saaneet - ja syystä <3

Kiitos että olette täällä ja tällä matkalla kanssani! Edistystä tapahtuu koko ajan vaikka tuntuu, että paikallaan polkisi!

edit: Vielä yhdelle hurjan rohkealle, vahvalle ja sitkeydessään inspiroivalle tämä tunnustus: nimittäin iivelle <3

tTM

Tuulen viemää

Tää lähtee kauas. Ihan muualle. Mutta viikoksi vain ja töihin. Vain vähän hupia. Luulisin. No ei tämä nyt niin hirveän kauas mene, mutta kauas kotoa kuitenkin. Toiseen maahan, jossa on jo kevät (toivon).

Blogihiljaisuutta tulee väkisinkin ellei sitten aika käy hotellissa iltaisin pitkäksi. Muuten menee työn touhussa. Pitkää päivää. Vieras kieli. Loputon ihmisten virta, joihin tutustuttava, verkostoiduttava, kerättävä pino käyntikortteja ja muistettava jakaa omia. Puettava yhtenä iltana pitkä mekko päälle (voi elämä) ja edustettava. Ei niin yhtään minua. Nimittäin se mekko. Muu on työtä, minua.

Aion olla vähän uskotonkin! Kirjoitan toista blogia siellä ollessani. Mutta siitä blogista saa palkaa ja vaikka minulla olisi siellä toisessa blogissa kuinka hauskaa, on se työtä. Ymmärtäkää. (Mutta kieltämättä hauskaa kirjoittaa ihan toisenlaisena henkilönä kuin TM on :))

Seikkailu odottaa, mutta voitte olla varmoja, että tänne minä palaan. Viikon päästä istun kotona koneeni ääressä verkkarit jalassa ja paasaan taas samoista asioista ehkä vähän vieraalla aksentilla tai vieraasta ruokakulttuurista vakavia vaikutteita ottaneena (iso tuskin), mutta palaan kuitenkin ja sitten lähdetään lenkille, salille, pilatekseen ja syödään salaattia ja luonnonjugurttia.

Siihen asti pitäkää huolta itsestänne!

tTM

täyttä vauhtia

Paljon tekemistä. Suurin osa välttämätöntä ja ihan vähän haluaisi sitä omaakin. Aikaa. Rauhaa.

Juuri nyt moni asia vaan vaatii pääsyä käsittelyyn. Eikä anna periksi. Pakko jostain joustaa ja ainahan se on niistä omista tärkeistä ja itselle mukavista - liikunta ja blogi noin niinkuin esimerkin mainitakseni. Koiralenkit sentään pidän tiukasti ohjelmassa (no sekin on usein puolipakko etenkin, kun muitakaan ulkoiluttajia ei ole saapuvilla).

Onhan kiire osin valinta. Jos tekisikin niin, että rajaisi tekemisiään niin, että omaa rauhaa jäisi. Että sanoisi, että pitäkää tunkkinne (viittaus ikiaikaiseen huumoriohjelmaan), mä teen nyt just niitä asioita, joita vain ja ainoastaan itse haluan!

Mutta valitettavasti olen ihminen, joka haluaa asioiden sujuvan eikä jaksa katsoa saamattomuutta ympärillään (tämän nyt ymmärtää melko helposti kotona ja töissä, mutta minulla ongelma on vielä laajempi...), joten tavallaan tartun asioihin siksi, että haluan... Jos minäkin katsoisin (enemmän kuin paria asiaa), että mitähän tuollekin tapahtuu, mikäli sille ei mitään tee, niin tottakai minullekin jäisi huomattavasti enemmän aikaa ihan vain omaksi ilokseni tehdä asioita.

Valintoja, valintoja!

Minulla on tuttava, joka sanoo, ettei voi mennä nukkumaan, jos tyynyt eivät ole sohvalla ojennuksessa. Minä voin. Minun täytyy (koska jos oikoisin vielä tyynytkin niin en ehtisi ikinä nukkumaan). Mutta jokainen voi käyttää aikansa miten haluaa! Eihän hänkään ehdi tehdä kaikkea kivaa, mitä muuten ehtisi.

No joo. Joka tapauksessa jokainen varmaan ottaisi vähän enemmän vapaa-aikaa ja tekisi vähän vähemmän niitä pakko-juttuja. Riippumatta millaiseksi on elämänsä järjestänyt. Tai millaiseksi elämä on edetessään järjestäytynyt.

Mutta kyllähän minä jollakin tavalla kuitenkin olen tyytyväinen varsin täyteläiseen elämääni, vaikka hetkittäin vauhtia valitankin. Siihen että sitoumuksia on paljon vaikuttaa eniten ne omat valinnat. Miksi kaikkea mielenkiintoista on niin paljon?

Seuraavaksi yritän kuitenkin löytää tasapainon, että ehdin liikkumaan. Itse asiassa siellähän on loistava juoksukeli (mikäli taistelu lunta vastaan on aurahenkilöillä yhtään hallussa - tai aurahenkilöt tekevät töitä hurjana, mutta miten luonto siihen vastaa on aina yllätys). Terrieripoikakin saattaisi olla mielissään, jos pääsisikin juoksulenkille auratulla alustalla (suuret lumikerrokset bambin-jalkaiselle eivät ole se helpoin paikka edetä - puhun siis koirastani en todellakaan itsestäni).

Eli siis jälleen kerran teksti, jolla on alku ja loppu, mutta varsin vähän sanomaa siinä välissä - ainakaan uutta. Että kiirettä pitää ja itse olen kaiken tämän touhun ympärilleni haalinut erinäisiä valintoja vuosien varrella tekemällä.

Aurinkoa! Kohta on kevät!

tTM