Sivut

perjantai 31. joulukuuta 2010

Tilinpäätöksen aika


Vuosi 2010 päättyy ja on tullut tilinpäätöksen aika. Vuosi sitten olin tullut siihen tilanteeseen, että muutos entiseen oli oman hyvinvointini (niin fyysisen kuin henkisenkin) vuoksi pakollinen. Selkein tavoitteeni oli päästä tiettyyn painoon tai ainakin selkeästi 25 bmi:n alapuolelle. Vuodesta 2010 piti tulla painolleni/ulkonäölleni käänteentekevä vuosi.

Ja niin siitä on tullutkin. Mutta tämä vuosi on muuttanut niin monia asioita, etten ikinä olisi voinut kuvitella. Olen saanut niin paljon sellaista, mitä en vuosi sitten tiennyt edes tarvitsevani. Ennen kaikkea olen oppinut itsestäni paljon. Olen oppinut, että jokainen on vastuussa omasta elämästään, tekemisistään ja onnestaan. En voi ladata omia toiveitani ympäristööni ja odottaa sitten valmista. Henkinenkin hyvinvointi lähtee vain ja ainoastaan minusta itsestäni.

Tämän vuoden painon pudotussaldoksi tulee 7,4 kg. (ihan hiljaa perfektionisti minussa kuiskaa, että olis kyllä ollut parempi, jos olisi esimerkiksi tasan 10... mutta vaiennan äänen, koska...) Oikeasti en kuitenkaan voi olla pettynyt, koska näitä numeroita paljon tärkeämpää saldoa voidaan rueta kokoamaan seuraavaan tapaan:

  1. Liikunnasta on tullut ilo! Vaikka ajoittain on pakotettava itsensä liikkeelle kuitenkin suurimman osan aikaa salille kiiruhtaa liikunnan itsensä takia eikä sen takia, että painoa hallitakseen tai ulkonäköä muokatakseen sinne on mentävä (toki nämäkin motiivit tunnustan, mutta se hyvä olo, joka liikuntaa seuraa - sille vaan ei löydy vertaa ja se olo, mikä liikkumattomuutta seuraa...). Liikunnan lisääminen on tuonut tullessaan myös fyysisen suorituskyvyn kasvamisen, mikä tietysti ilahduttaa kovasti. En myöskään tunne olevani yhtä väsynyt kuin vuosi sitten syksyllä.
  2. Kaikkien ongelmien äiti, suurin rakkauteni, Sokeri on jäänyt tänä vuonna paljon, paljon pienemmälle huomiolle kuin aikaisemmin! Ensin meinasin kirjoittaa, että sokerin käyttö on puolittunut, mutta kyllä se kuulkaa on enemmän. Entisessä elämässä käytin sokeria lähes päivittäin. Uudessa elämässä viikottain, joskus harvemminkin... Tämä on sellainen saavutus, joka kaiken kohtuuden nimessä pitäisi hakata kivitauluun. Te ette voi uskoa, millaista sokerin kanssa rietastelua elämäni on ollut! Tai miksi ette voisi, tottakai voitte. Sellaista se siis oli.
  3. Kasvisten määrä (ja hedelmien ja marjojen) ruokavaliossa on lisääntynyt. En voisi enää kuvitella tekeväni/tarjoavani esimerkiksi pelkkä makaronilaatikkoa, ranskalaisia ja lihapullia, pastaa ja kastiketta... Kaikilla aterioilla kasvikset ovat tärkeä osa ruokailua. Ja salaatit! NOMS! Rapeita raikkaita salaatteja ei kyllä voita mikään. En ole mikään keittiövirtuoosi, mutta einesten poisjättäminen perheemme ruokavaliosta ei ole juurikaan lisännyt ruuanlaittoon käyttämääni aikaa! Kyllä laiska keinot keksii :)
  4. En ole missään vaiheessa noudattanut selkeästi oikeaoppisesti mitään vähähiilarista ruokavaliota. Kuitenkin uskallan sanoa, että hiilihydraattien käyttö on vuoden takaista huomattavasti terveemmällä ja laadukkaammalla tasolla! Käytän enää vain kokojyvää silloin harvoin, kun syön esim leipää, riisiä tai pastaa.
  5. Viimeiseksi jätin kohdan, jonka oikeasti olisi ehkä syytä olla ensimmäisenä. Tämän vuoden aikana olen oppinut (ainakin hetkittäin) arvostamaan myös itseäni. Olen saanut ilahtua kaikesta siitä, mihin pystyn niin fyysisesti kuin henkisesti. Olen oppinut tervettä itsekyyttä. Tämä itsensä arvostaminen heijastuu kaikille elämän alueille. Minun vain on helpompi ja parempi olla kuin vuosi sitten. Olen onnellisempi! (Onni ei ole seurausta vähenevästä painosta vaan itsensä tuntemisesta ja arvostamisesta!)
Kaikista näistä muutoksista olen niin onnellinen, että en todellakaan jaksa ja viitsi tuijottaa painolukua juuri nyt (läski mikä läski :)). Työtä jää vielä tehtäväksi ja tavoitteita saavutettavaksi tuleville vuosille. Yksi oppi tästä vuodesta (nyt tulee hirveitä kliseitä, mutta minä uskon näihin) on se, että tällainen projekti on elämänmuutos eikä kuuri. Tämä ei valmistu koskaan. Osatavoitteita saavutan ja niistä iloitsen jokaisesta valtavasti! Mutta ainakin minun mielikuvituksellani on helppo asettaa seuraavia tavoitteita :) Niistä lisää hieman myöhemmin.

Ostin muuten uuden juoksutakin. Oih, se on niin söpönen (ja ohut, ettei sillä voi juosta vielä pitkiin aikoihin :)). Niin ja yhden jumppapaidankin, jota olen kuolaillut pidemmän aikaa, mutta nyt se sitten olikin jo alessa ja lähti mukaan! Vielä kun ehtisi treenaamaan niin olisi kiva. Joulun aika meni aikalailla lonkkaa vetäessä. Ulkoiltua on tullut hyvin, mutta salille en ole ehtinyt. Herkuteltukin on, mutta kaiken kaikkiaan kohtuus oli yllättävän hyvin mukana tämän vuoden joulupöydässä.

Nyt rennosti vuotta vaihtamaan!

Tervetuloa Uusi Terveellinen Vuosi 2011!

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Hyvää Joulua!


Tämä päivä on suorastaan hujahtanut. Lähdemme huomenna muutamaksi päiväksi joulureissuun. Tämän ajan pyhitän perheelleni ja joululle, joten todennäköisesti seuraavan kerran pyörähdän täällä vasta joulun jälkeen.

Tänään olen tavannut ystäviä, läheisiä joulumuistamisten merkeissä pitkin päivää. Oih! Kuinka paljon ihania ihmisiä lähipiiristäni löytyykään. Taas aihetta kiitollisuuteen.

Kiitän sydämestäni tästä vuodesta myös teitä, rakkaat blogimaailman ystäväni! Olette olleet uskomaton tuki ja turva minulle tänä vuonna ja kaikista saavutuksistani saan kiittää myös teitä! Onneksi olette olemassa. Ja jos satuit tänne ensimmäistä kertaa - Tervetuloa :)

Toivotan kaikille Teille Oikein ihanaa, täysin stressitöntä ja herkullista mutta kohtuullista Joulua!

tonttunne TM

maanantai 20. joulukuuta 2010

Realismi ja nöyryys

Valtavan kiitollinenhan minä olen siitä, että kukaan ei sanonut minulle, kun julistin tiputtavani kolme kiloa ennen joulua, että ootko tosissas... Mutta kyllähän tämä taas on merkki siitä, että opittavaa ja hyväksyttävää vielä on jäljellä. Kuvittelenko minä edelleen tämän vuoden jälkeen, että oikotie tähän hommaan edelleen on jossakin olemassa?


No ei ole. Ei ainakaan minun kohdallani. On pakko vaan lyödä kerta toisensa jälkeen päätä seinään ennen kuin ymmärtää, että tämä homma on hoidettava asia kerrallaan. Kaikkea ei voi saada kerralla. Ruokamäärän tiputtaminen nopeaa painonpudotusta ajatellen johtaa katastrofiin kohdallani kerta toisensa jälkeen! Tämä ei vaan tunnu mahtuvan kallooni!

Kuvio on aina jokseenkin sama. Treenaan useamman kerran viikossa suhteellisen kovaa. Päätän pudottaa painoa nopeammin ja pudotan päivittäistä kalorimäärää. En tinki treenaamisesta. Jossain vaiheessa (joka ilta) nälkä nostaa päätään aggressiivisesti ja syön väsyneenä totaaliväärin. Hermostun ja jumiudun. Nälkäisenä liikuntakin tuntuu takkuiselta. Päätän pitää välipäivän. Olo ei kohene yhdellä päivällä, joten pidän toisenkin. Seurauksena on hirvittävä morkkis liikkumattomuudesta ja väärin syömisestä. Tästä onkin sitten lyhyt matka lyödä hanskat tiskiin!

Mutta onneksi sen verran on tultu vuodessa eteenpäin, että osaan jo myöntää virheen. Raivohullu kontrollifriikkikin pystyy lopulta myöntämään, ettei hallitsekaan kaikkea -maailmankaikkeutta ja kaikkea. Eli on tullut aika ottaa lakki kouraan ja todeta tosiasiat.

En tule pudottamaan ennen joulua kolmea kiloa.

Nyt lopetan paniikkiliikkeet ja totean kylmästi, että loppuvuoden tavoite on pysyä 5-alkavassa painossa. Siinä tulee olemaan haastetta ihan tarpeeksi. Kestän tämän ja vaikka joudun nyt hakkaamaan päätä seinään lopputulos on se, että minulla toimii hidas eteneminen. En vaan selviä kitukuureista. Seinille on turha tämän asian vuoksi hyppiä. Seuraavan kerran minua saa muistuttaa tästä postauksesta, kun tulen tänne uhoamaan että nyt lähtee 10 kg kolmessa viikossa :) Jospa muistaisin ihan itsekin!

Joululahjaksi vähän armoa itsellekin!

t. TM

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Kaikki muu venyi paitsi viikko

Viikko oli tavallisen mittainen (tai jopa lyhempi) kaikesta venyttelystä huolimatta. Päivittämään ei ehtinyt, vaikka piti enemmän. Monenmoisesta puuhastelusta huolimatta viikko ei suinkaan harakoille mennyt. Paljon saatiin aikaan niin työ- kuin kotirintamallakin. Joulukin on aika pitkälti valmisteltu. Eilen pitkälle yöhön leivoin joululeipiä ja tänään valmisteltu marinaadiin muita joulupöydän herkkuja (no täytyy myöntää että tänään olen ollut oikeastaan pelkästään Miehen assarina keittiössä).

En venytellyt viime viikon aikana niin paljon kuin olin toivonut. Enemmän kuitenkin kuin noin yleensä. Voitto jo sekin. Venyttelyä tuli lisäksi aktiivisesti ajateltua, joten tehty on enemmän kuin aikoihin. Tuli keskityttyä eri lihasryhmiin ja erilaisiin venytyksiin, jos ei aina toteutuksen tasolle niin ajatuksissa ainakin :).

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty!
Joulu on jo ihan lähellä. Minua ei syömiset pelota. Tiedän kyllä, että jotain herkkujakin tulee syötyä ja välillä varmasti kohtuuskin on kyseenalainen, mutta tästä selvitään. Korjausliikkeet ovat hyvin tiedossa ja parin päivän harharetket eivät tee kokonaisuuden kannalta yhtään mitään!

Lisäksi uskon, että tulen pysymään ainakin hetkittäin kohtuudessakin! Tämä joulu on joka tapauksessa aivan erilainen kuin edeltäjänsä. Tänä vuonna minä tiedän, että herkut ei hevin tästä maailmasta lopu. Ei niitä kannata ahnehtia! Itsellä on vain niin paljon parempi olo, kun ei hanki ähkyä.

Joulun aikaan on lisäksi loistava mahdollisuus levätä, nukkua pois univelkaa ja liikkua, kun ei työ ja muut arjen velvoitteet ole häiritsemässä :) Ilolla kohti jouluviikkoa!

t. TM (joka on viestinyt selkeästi Korvatunturin suuntaan, millaisia kirjoja joululomalla haluaisi lueskella)

perjantai 17. joulukuuta 2010

Venyy, venyy vaan ei katkea


Voi venyttelyviikko! No keskiviikkona en sitten venytellyt (vaikka piti), mutta muuten viikko sentään kohtuullisesti etenee. Hirveän vaikeaa on kuitenkin siirtyä sohvalta lattialle ja tehdä muutama venyttelyliike, jotka kuitenkin ehdottoman tärkeiksi tunnustan. Jo on ihmeellistä!

Viikon tahti on kiitettävän kova. Silloin kun ei ole omia velvollisuuksia niin kuskaan perhettä harrastuksesta toiseen... Voi elämä! Taksisuharina olo jouluruuhkassa tuntuu hetkittäin pikkuisen työläältä! Ensi viikonloppuna huipentuu sitten yhden harrastajan syyskausi esityksiin, joten päästään siitäkin. Seuraavalla viikolla viimeiset esitykset ja hartaasti odotettu koulun joulujuhla. Voi ihanuutta. Siellä viimeistään joulutunnelmaan pääsee!

Muutenkin hieman matalalentoa taas tämä elämä. Yritän vimmatusti järjestellä viimeisiä jouluvalmisteluja kuntoon, vaikka varsinaista joulustressiä en oikeastaan vielä tunne. Vanhastaan tiedän hyvin, että joulu tulee vaikka ei stressaisikaan. Tove Janssonin ajatus "Sitä suurempi joulu tulee, mitä pienempi itse on" ohjaa toimiani aika pitkälle. Pieniä muistetaan enemmän, aikuiset pärjää vähemmällä. Lahjoja ei osteta lahjan ostamisen vuoksi vaan ilahduttaakseen. Hankin vain lahjoja (lähinnä nyt aikuisille), joita tiedän saajan tarvitsevan tai käyttävän. En itsekään halua mitään turhaa koristetta hyllyyn seisomaan tai tuhannetta tuikkutelinettä! Näillä periaatteilla, kun joulua on valmisteltu, ei varsinaista stressiä ole päässyt syntymään, mutta jokaista lahjaa on ajatuksella valittu. :) En myöskään vieroksu lahjakortteja, jos lahjan saaja sellaista toivoo. Enkä myöskään hylkisi esimerkiksi urheiluliikkeen lahjakorttia - en ollenkaan :)

Koneella istuskelun tuloksena tämän päivän erityiskohteena saa luvan olla hartiaseudun, lähinnä lapojenvälin venyttely! Jospa sitten kiertäisi verikin päässä reippahasti niin reipastahtisen viikonlopun haasteet olisivat kevyet kohdata :)

Kohti mukavaa viikonloppua! Kohtuus kunniaan. Urheilulle sijansa (ai niin vielä piti kehua eilistä zumbaa! parhautta!).

t. TM

tiistai 14. joulukuuta 2010

Takareidet

No niin. Venyttelyviikon toinen päivä käsillä. Joo venyttelin eilen. Esimerkiksi hartioita aika hyvinkin päivän aikana... Vielä keskittymistä asiaan tarvitaan. Puolustuksekseni täytyy sanoa, että tulin kotiin eilen vasta iltakahdeksan jälkeen työasioiden vuoksi, joten ilta oli aikas lyhyt (vaikka taas valvoin puolille öin... mutta lähinnä työskentelin joululahjatehtaassa).

Tänään otamme haasteen kuitenkin tosissaan vastaan. Tämän päivän teemaksi valitsin takareidet (siis pysytään tällä MINUN viimeaikojen ongelma-alueellani). Kunto Plus-lehden 9/2009 numerosta löysin (sivu 8) seuraavan takareisien venytysohjeen, jota mainostetaan seuraavalla lauseella:
"Tuoreessa tutkimuksessa vertailtiin neljää erilaista takareiden venytystä. Tässä on voittaja."

1. Käy selinmakuulle seinän kulmakohdan viereen.
2. Ojenna toinen jalka aivan suoraksi ja nosta se seinälle. Pidä toinen jalka suorana lattialla (siis lyhyt selvennys: asetu esimerkiksi oviaukkoon niin, että saat toisen jalan nostettua seinää vasten ja toisen oviaukosta sojottamaan seuraavaan huoneeseen :)).
3. Jatka venytystä 30 sekunttia. Lisää venytystä hitaasti siirtämällä peppua kohti seinää. Venyttele molempia jalkoja 3 x 30 sekunttia yhteensä viisi kertaa päivässä.
Lähde: Journal of Strength and Conditioning Resarch

Aukeaako selitys? Varmasti en löydä kuvaa siitä, miten tuo tehdään, mutta itse aion yrittää kotona. Viiteen kertaan päivässä en varmasti tänään pääse, mutta edes kerran (tai jopa kaksi :)).

Vetreää tiistaipäivää!
t. TM

maanantai 13. joulukuuta 2010

Lonkankoukistajille ansaitsemansa huomio

Aloitan venyttelyviikon muistuttamalla lonkankoukistajista!

Juoksijan lihashuollosta sanoi kuntokeskuksessamme eräs ohjaaja, että jos ette muuta malta venytellä niin venytelkää päivittäin lonkankoukistajat. Tämä ohje jäi mieleen, mutta eipä tullut tavaksi... Mutta tänään. Aloitan venyttelyhaasteeni toteuttamisen ja annan erikoishuomion myös lonkankoukistajille.

Lonkankoukistajat nimittäin rasittuvat paitsi juostessa myös mm hiihtäessä ja spinningissä, MUTTA myös istumatyössä! Monet alaselän vaivat johtuvat itseasiassa huoltamattomista lonkankoukistajista! Ne heijastuvat myös pakaralihaksiin ja takareisiin ja pahimmillaan johtavat lantion virheasentoihin.

Eiköhän siinä tullut jo syytä kerrakseen venytellä lonkankoukistajat kuntoon. :) Itse suosin varsin perinteistä venytystä (kuva alla). Mikä on sinun suosikkivenytyksesi lonkankoukistajille?

Mukavaa maanantaita! Luvassa loppuviikkoa kohti notkistuvaa lihaskuntoa!
t. TM

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Venyttelyhaaste

Aika vähällä yllyttämisellä tällä kertaa selvittiin ja päätin lähteä haastamaan ennen kaikkea itseäni, mutta myös muita, jotka tuntevat tarvetta pienelle notkistumiselle. Lihakset jo huomattavasti paremmat kuin puolessa välissä viikkoa ja olisin tosi iloinen, jos voisin todeta, että se johtuu siitä, että otin opikseni ja olen nyt viikonlopun ajan huoltanut lihaksiani paremmin... No ei johdu.

Toki osansa on sillä, että olen levännyt hyvin ja pitänyt kunnon taukopäivääkin liikunnasta (tänään). Mutta siis kaksi yötä (vai kolme) nukuin lihasrelaksanttien kanssa (hävettää tunnustaa) ja ekana päivänä söin särkylääkettä päivälläkin... No nyt on kuitenkin parempi olo ja venyttely voi alkaa!

Outi lupasi lähteä mukaan venyttelyhaasteeseen. Löytyykö muitakin? Aion nimittäin venytellä ensi viikolla JOKA PÄIVÄ! WoW! Jos itse pystyn suorittamaan moisen haasteen, se tarkoittaa noin 7 x enemmän venyttelyä kuin koko vuonna aikaisemmin... :) Ehkä ei sentään. Sillä olen tehnyt omistamani venyttely-dvd:n läpi melkein kaksi kertaa! Olen nyt vähän kuitenkin venytellyt, joskus, myös sen lisäksi...

Ihan tönkkönä käytyäni toivon, että saisin venyttelyn tämän haasteen avulla joka viikkoiseen edes melkein jokapäiväiseen ohjelmaani! Sillä tavoitteenani on liikkuva keho, jossa kiristykset ei tunnu ja liikkumisen ilo sen mukaista!

Ensi viikon tavoitteena on venytellä siis ennen kaikkea jalkoja ja alaselkää. Pahimmat kiristykset ovat takareisien ja pakaralihasten alueella... Myös hartioiden väli voisi hyötyä määrätietoisesta venyttelystä. Palataan tarkemmin venytyksiin viikon aikana!


Vetreätä tulevaa viikkoa kaikille!
t. TM

perjantai 10. joulukuuta 2010

...saa palkkansa


Eilen todella reipastahtinen zumba. Ketään ei säästetty. Ikkunat huurtuivat salissa, joka oli tupaten täynnä. Pimeässä vedettiin kuin viimeistä päivää. Siis ihanaa.

Treenaaminen ilman välipäiviä tai (vuosi ilman?) lihasten huoltoa kostautuikin sitten välittömästi. Hyvä kun pääsin sängystä aamulla ylös. Jälleen kerran tyhmästä päästä kärsii koko ruumis - kirjaimellisesti. Tuntee itsensä niin typeräksi, kun kuntoilun jälkiä pitää rueta korjaamaan lihasrelaksanteilla ja kipulääkkeillä... tyhmä mikä tyhmä! Normaali treeneistä ei ole tingitty ja lumessa on koiran kanssa kahlattu tuntikausia. Pohkeet jo antaa periksi, mutta pakaralihakset ja alaselkä huutaa hallelujaa siihen malliin, että portaita on turha tänään alas juosta. Menee kävelyksi. Ylöspäin pääsee hyvin!

Kaikkein surullisinta tässä on, että mitään en taatusti taaskaan oppinut. Selailen liikuntakeskuksen sivuja ja laitan tekstiviestiä lenkkikavereille. Jos vaikka kaivaisi sen venyttely-cd:n kaapista pölyä keräämästä ja tempaisisi tehdä sen illalla. Jos vaikka tekisi itselleen samanlaisen haasteen kuin Outi joku viikko sitten... Venyttelyhaasteen.

Voi kun tulisin tässä asiassa järkiini!

vähän kankeasti TM

torstai 9. joulukuuta 2010

Hallitsetko painoasi vai hallitseeko painosi sinua?


Uuden elämän-projektia aloittaessani aikas pitkälle elämääni ja puheenaiheitani hallitsi painonhallinta ja -pudotus ja laihduttaminen ja keinot ja... Tämä oli yksi syy miksi aloitin pitämään blogia. Oli pakko saada purkaa asiaa jonnekin, kun (Voitteko kuvitella???) kaikki maailman ihmiset eivät olleet halukkaita tai ainakaan halukkaita kuukaudesta toiseen jauhamaan mun Uuteen Elämään siirtymistä. Löytyipä tuttavapiiristäni ihmisiä, joiden kanssa en edes halunnut käydä asiaa läpi... Niinpä aloitin kaksoiselämän ja löysin vertaistukea anonyymistä virtuaalimaailmasta - ihanaa! Tämä maailma mahdollisti minulle todellisen heräämisen.

Vuosi on kohta kulunut noista hetkistä ja ainakin minulla itselläni on tunne, että olen siirtynyt (hitaasti mutta varmasti) kohti painon hallintaa aikaisemman pakkomielteen omaisen vaa'alla poukkoilun ja fraasien hokemisen sijaan. Oikeasti (ainakin hetkittäin) voin sanoa vaikkapa "ei kiitos" herkuille ja huomaan, että se tulee ihan selkärangasta, refleksinä eikä tietoisesti pakotettuna keinona. Nyt tiedostan ihan tietoisella tasolla, että se hetken huuma, joka suklaasta koituu suussa, ei tuo mitään pysyvää hyvää. Ei se vaan tuo.

Nykyään minulle tulee helposti huono olo irtokarkeista (siis ihan kohtuullisistakin määristä) ja aikaisemmin ruokakolmioni kanta oli sentään täytetty irtokarkeilla. Saatoin siis syödä irtokarkkeja PÄIVITTÄIN. Nyt en muista, milloin viimeksi! Tämä kyllä herättää ajattelemaan, että kuinka huono olo minulla on ennen ollut ja olen oikeasti luullut, että se on normaali olo! Kaikkea sitä voi itselleen tehdä.

Älkää ymmärtäkö väärin. Kyllä minä välillä syön herkkujakin. Mutta määrät ovat vain niin paljon pienempiä kuin ennen. Enkä ehkä kuitenkaan niitä pysty kokonaan hylkäämään koskaan, mutta olen vihdoin sisäistänyt sen, että vähemmälläkin pärjää. Ja löytänyt vaihtoehtoja.

Uusin villitykseni on marja-hedelmä-smoothiet. Niitähän saa kätevästi kaupasta valmiina, mutta törkeään hintaan, joten päätin kokeilla tehdä sellaisen kotona... (No niin ne joilla oli vielä jotain harhakuvitelmia minun ruuanlaittotaidoistani tai kekseliäisyydestäni keittiössä, havahtuivat juuri todellisuuteen) ja eilisiltainen herkku oli kyllä lähes täydellistä :) Eihän tämäkään kaloriton vaihtoehto ole, mutta kas paljon terveellisempi verrattuna suklaajäätelöön:

Tehosekoittimeen/sauvasurvimella:
1/2 banaani, loraus appelsiinimehua (lihoineen), muutama vadelma, jokunen mansikka. Loistava herkullinen lasillinen. Vähän jäädyttäenhän se olisikin sitten jo sorbettia. Jopa minä, joka en ruuanlaitosta mitään ymmärrä, tiedän, että tähänhän voisi sekoittaa mitä vain... :) Noita meillä vaan sattui olemaan kotona! Nams.

Mukavaa torstaipäivää! Tänään tiedossa zumbaa.

tTM

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Lunta tulvillaan

Niinhän siinä taas pääsi käymään. Niin kuin joka vuosi. Että tämä talven tulo tuli tänne Etelä-Suomeen ihan puun takaa. Siis että joulukuussa lunta! Pysähdyttiin siis porukalla ihan vaan paikoilleen ihmettelemään, että mitä sitä nyt sitten. Bussit seisoivat jonoissa, ratikat myös.

Ihmiset seisovat tönkköjäässä (ja sokissa) pysäkeillä, kun eihän tälle mitään voi. Julkiset kulkuneuvot tulee jos tulee ja yhtälailla siellä jonossa seisoo henkilöautotkin (niiden, jotka onnistuivat löytämään omansa hangesta).


Itse asiassa oma päiväni meni ihan hyvin. Liikkuminen onnistui niin omalla kuin julkisillakin kulkuneuvoilla (kun ei mene pikkuteille eikä auraamattomille parkkipaikoille ja jos siltikin menee niin ottaa oman lumilapion mukaan). Ja totuuden nimissä on todettava, että kyllähän sitä lunta tuli kerralla hieman reilummasti :) Kaikki ei mene yllätysmomentin piikkiin.

Mutta voi kuinka yhtäkkiä on kaunista! Maisema on kuin postikortti (muutenkin vähän pysähdyksissä :)). Ihanaa! Eilinen iltalenkki koiran kanssa olikin sitten melkoinen elämys. Lunta oli paikoitellen polviin. Koira oli päästettävä vapaaksi - niin kaikkien liikkuminen oli helpompaa. Tavallisesti lyhyen lenkin kiertämiseen menee 45 minuuttia. Nyt samalle matkalle sai kulumaan tunti ja 15 minuuttia! Lumessa eteneminen ei ollut kauhean sujuvaa. Tosin matkantekoa hidasti hieman kamerakin, joka tuonne idylliin oli pakko ottaa mukaan.

Mutta yllättävän vähän oli ihmisiä nauttimassa tästä huikean kauniista luonnon ilmiöstä! Vain jokunen koiranulkoiluttaja. Joko normaali-iltalenkkiläiset eivät olleet järkytykseltään enää selvinnyt ulos tai sitten he olivat edelleen siellä bussipysäkeillä... Tiedä häntä.

Täytyy todeta lumessa kahlaaminen tehokkaaksi urheilulajiksi. Tänä aamuna on nimittäin pohkeet (jotka ilmoittelivat kyllä itsestään jo itsenäisyyspäivän zumban jälkeenkin) ja pakaralihakset sen oloiset, että kahlattua tuli! Mutta kyllä oli mukavaa. Iltalenkiltä palattiin posket punaisina ja lapsuuden pulkkamäki-intoa täynnä! Ihan loistavaa, kun meillä on Talvi!

Kaikki ylös, ulos ja vaikka ladulle :)
t. TM

Tässä tunnelmapala eiliseltä iltalenkiltä:

oma kuva

maanantai 6. joulukuuta 2010

Tunti turpaan

Huonolle elämälle nimittäin! Juoksin ensimmäistä kertaa koko tunnin juoksumatolla. Ei mitään varsinaista huonoa sanottavaa. Paits että tunti on pitkä aika juosta sisällä... Ei mitenkään mahdoton ja menihän se ja jälkeenpäin oli tosi hyvä olo, mutta erilaisten lukujen kertymistä ja kulumista näytöiltä seuraten tunti on pitkä aika. Valivali! Nyt pitää olla iloinen, että pystyy juoksemaan ja on tämä sisävaihtoehto silloin, kun lunta pyryttää koko ajan vaakatasossa niin ettei eteensä nää. Siis oikeesti hyvä treeni - päälle vähän kuulan heiluttelua ja kinesis-kuminauhoissa roikkumista.

Ja kyllähän minä kiitollinen olenkin siitä. Vuosi sitten en totisesti olisi juossut sillä matolla tuntia. Enkä myöskään olisi nähnyt sille mitään järjellistä syytäkään... Voi sitä vanhaa minää. Olen niin iloinen ja kiitollinen siitä matkasta, jonka olen tullut. Täytyy vuoden täyttyessä palata blogin alkuun ja miettiä niitä asioita, jotka minut silloin saivat heräämään. Nimittäin hyvin vaikea jälkikäteen sanoa, mikä oli muna ja mikä kana. Mikä sai sitten lopulta liikkeelle... Hyviä syitä oli useita (ai niinku ulkonäköasiat? mutta muitakin!).

Tänään olen lukenut erilaisia listoja, miten tulisi elää ja syödä kuten nyt esimerkiksi Bellan blogista löytyvä yhteenveto ja olen huomannut, että useimpia tämäntyyppisiä listoja tarkastaessa minulla on toteutumisenvaikeutta enää ehkä yhden kohdan kanssa. Enää. Vuosi sitten löytyi vähän kaikenlaista parannettavaa... Tällä hetkellä vika ei enää niinkään ole ruuan koostumuksesta kuin määristä. Niin ja niistä joistakin "vahingossa nautituista" turhista kaloreista.

Mielestäni erittäin pysäyttävä Laihdutusen lyhyt oppimäärä-dokumentissa (josta Tainakin kertoi aiemmin) oli ylipainoisen naisen kertomus ruokailustaan. Hän kertoi syövänsä tosi terveellisesti, esimerkiksi hedelmäsalaatti aamupalaksi ja niin hän söikin. Mutta sen hedelmäsalaatin koko oli aivan valtava! Nainen ei nähnyt ollenkaan realistisesti omaa syömistään. Vetosi hitaaseen aineenvaihduntaan (joka mitattiin ja todettiin normaaliksi). Ruokapäiväkirjaa pitäessään hän jätti 40-60% syömistään kaloreista kirjaamatta (riippuen menetelmästä, jolla ruokapäiväkirjaa pidettiin)!!

Tämä todella pysähdytti minut ajattelemaan ruokailuani. Mikäli todella söisin niin oikein ja kurinalaisesti kuin hetkittäin itselleni vakuuttelen - tulokset olisivat toisenlaisia! Toki myönnetään, että näillä menetelmillä on tultu tähän ja tästä eteenpäin, viimeisille kiloille, tarvitaan isompaa vaihdetta silmään, jota hiljalleen onkin ruettu vääntämään kohdilleen. Tämäkään ei käy hetkessä.

Tavoitteita laatiessa ei tiedä kaikkea minkä tietää niitä lähestyessään. Aina ei alunperin tiedä edes, onko asetetut tavoitteet niitä, joita oikeasti haluaa. Tai kuinka suuria uhrauksia tavoitteiden saavuttaminen oikeasti tarkoittaa. Onneksi tavoitteita voi ja on lupa muokata projektin edetessä. Hiljalleen hahmottelen mielessäni jo ensi vuoden tavoitteita, mutta kuitenkin ensin tämä vuosi ja nämä haasteet kohdattavana. Ja nyt aion miettiä realistisemmin ruuasta saamiani energiamääriä. Tai ainakin niitä "turhia kaloreja" siinä sivussa! Ai niin ja lähden zumbaamaan!

Loisteliasta itsenäisyyspäivää kaikkiin koteihin!

torstai 2. joulukuuta 2010

Kiitos, Shauna!

Kuljeskelin jälleen nettiavaruudessa ja onnekseni löysin taas uuden blogin, jossa on taitavaa tekstiä ja hyviä ajatuksia. Tämä blogi muistutti minua yhdestä tärkeästä tekijästä, jonka avulla olen tässä tänään. Kiirehdin jakamaan sen kanssanne!

Sisareni avulla tutustuin Shauna Reidin blogiin the amazing adventures of dietgirl, johon ihastuin heti. Kun kuulin, että Shaunan tarina on ilmestynyt myös kirjana, riensin ostamaan sen- kyllä: heti. Koska olin lukenut blogia jo aikaisemmin, halusin kirjan alkuperäiskielellä "kuullakseni Shaunan äänen" :) Suosittelen kirjaa kaikille, jotka taistelevat painonpudotuksen kanssa! (Suomennoksesta olen kuullut kritiikkiä mm edellä mainitussa uudessa blogissa eli kaikki, joille englanniksi lukeminen on edes jotenkin luontevaa, suosittelen alkuperäistä).

Shauna pudotti painoaan lähes 80 kg - puolet painostaan ("I'm half the woman I used to be") - minun tavoitteeni kokonaisuudessaan on noin 10 kg. Vaikka lähtötilanteemme on erilainen, oli todella pysäyttävää lukea Shaunan raatorehellistä kertomusta tunteistaan, peloistaan ja haaveistaan - ja huomata, että hän paini täsmälleen samojen asioiden ja epävarmuuksien parissa kuin itsekin painin!

Shaunan perheessä on/oli sanonta, että "olen liian lihava keittämään teetä" (no tarina on vähän pidempi, lukekaa kirjasta :)), mutta siis tällä tarkoitettiin sitä (järjenvastaista) tunnetta, että on liian lihava tekemään sitä ja tätä. Tiedättehän? Kaikki ymmärtää, että kukaan EI OLE liian lihava keittämään teetä! Välillä kuitenkin ihminen tekee itselleen esteen jostakin ulkonäköön liittyvästä: olen liian lihava menemään uimahalliin, pukemaan bikinit/sen ihanan pienen juhlamekon tai menemään sovittamaan rintaliivejä siihen ihanaan erikoisliikkeeseen. Ihan älytöntä ymmärrän sen, mutta kuitenkin tunnistan ajattelutavan! Minäkin olen joskus ollut liian lihava keittämään teetä!

Kaikkein koskettavinta Shaunan tarinassa on se, miten hänen elämänsä muuttuu! Monet asiat, jotka meille ovat itsestään selviä, muuttuivat Shaunalle ylipäänsä mahdolliseksi hänen elämänmuutoksensa myötä. Vaikka hänkin joutuu läpikäymään totuuden, ettei epävarmuus asukaan läskeissä, uusi elämän tapa (ja ulkonäkökin) tuo itsevarmuutta ja muuttaa Shaunan elämää monella tavalla. Ilman elämänmuutosta Shauna ei ehkä olisi lähtenyt Australiasta, osallistunut juoksukilpailuun ja monia monia muita asioita.... (lukekaa kirjasta :))

Viime vuoden vaihteessa kun aloitin oman matkani kohti Uutta Elämää, minulla oli Shaunan kirja bussilukemisena. Tänään kaivoin sen jälkeen käsilaukkuuni ja aloitin työmatkalla. Viime talvena nauroin kaulaliinaani ja liikutuin melkein kyyneliin työmatkoillani kirjan parissa. Suosittelen.

Kuva on omasta kirjastani. Vähän on kansi taittunut parista kohtaa ja sivut pullistuneet paljosta lehteilystä. Rakastetun näköinen siis :)


keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Tanssin hurmaa

Eilinen ihan loistava Dance-tunti kummittelee vieläkin mielessä! Tämä voidaan kyllä laskea yhdeksi onnistumisen kokemukseksi tälle vuodelle. Niin kuin olen moneen kertaan todennut, olen aina ja iäisesti ollut selkeän pump ja spinning-tyylin kannattaja. En ole pitänyt itseäni lainkaan tanssillisena ihmisenä. Kaiken maailman koreografiat ovat olleet mielestäni mahdottomia edes lähestyä. Lisäksi olin täysin vakuuttunut, että vaarannan itseni ja muut törmäilemällä ympäriinsä tanssitunnilla.

Mutta sitten kaikki muuttui :)

Ensin tuli tietysti zumba. Sitten tuli Ihana-Ihana-Elina - loistava tanssituntien vetäjä. Elinan zumbat osuivat minulle hassuun aikaan (tai niitä ei ollut tarpeeksi minulle sopivaan aikaan - kuka muka ehtii aamupäivällä zumbaamaan, tosin tiedän, että hänen tuntinsa on täynnä myös päiväsaikaan), joten minun oli seurattava häntä Just Dance-tunnille (helppoja koreografioita, tanssin iloa). Ihan ok. Huomasin, että eihän tämä nyt niin mahdotonta ole ja zumba antoi sen varmuuden, että pysy liikkeessä, kohta sä tajuat sen sarjan. Ja niin tajusinkin!

Eilen sitten puolivahingossa menin varsinaiselle Dance-tunnille. Siinä alkuverrassa sitten Elina jutteli, että tämä on sitten vaativan tason koreografioita sisältävä tanssitunti ja silloin ovi oli jo suljettu ja minäkin ihan toisessa päässä salia... No ajattelin sitten, että minähän en mihinkään lähde, kun olen suosikkiohjaajani tunnille osunut ja sitten mentiin.

Ja kylläpä kannatti! Enhän mä mitään törmäillyt. Sen voin myöskin kertoa, että sen verran kieli keskellä suuta täytyi vetää (oli todellakin sitä vaativampaa tasoa!), että ei ehtinyt katsella, miten muut urakastaan selvisivät :) Enkä usko, että ehti kukaan muukaan. Lämmin tuli ja oli niiiiiiin hauskaa! Enpä olisi itsestäni tätäkään uskonut!

Samalla sai ihan loistavaa aivojumppaa. Varmasti on aivoille hyödyllistä haastetta uuden koreografian opettelu. Tämä muuten tuli niin mun viikko-ohjelmaan jäädäkseen. Taas päädyn suosittelemaan omien rajojen ylittämistä! Pahimmat esteet onnistumisen kokemuksille ihminen muodostaa itse. Helposti ajattelee, että en MINÄ osaa (muut kyllä) tai MINULLA on ominaisuus joka estää minua onnistumassa tuossa ja tuossa.

Jos minä löydän itsestäni tanssijan, niin te pystytte ihan mihin vaan! Uskokaa pois!