Kokeiltu on

Päätin aikani kuluksi (olen flunssassa) listata sitä millaisia dieettejä olen käyttänyt. Ja tässäpä sitä listaa:

Nuorena tyttönä eli noin lukioikäisenä en varsinaisesti koskaan laihduttanut (en kyllä missään nimessä ollut ylipainoinenkaan), mutta kovasti olin ystävineni ulkonäöstä kiinnostuneita! Kävimme salilla kuntoilemassa kuusi kertaa viikossa ja ainoa mistä olimme huolestuneita oli, että onko terveellistä käydä niin usein saunassa... Liikunta meni varmasti jossakin määrin yli ja oman kehon tarkkailu oli varmasti liiallista.

22-vuotiaana piti juhlia varten mahtua tiettyyn mekkoon, jonka olin saanut sukuperintönä. Söin muutaman päivän salaattia ja se oli siinä. En muista, kuinka paljon "laihdutin", mutta mahduin mekkoon.

27-vuotiaana tein ensimmäisen lapseni ja raskauskilot hävisivät koiran ja vauvan kanssa lenkkeillessä. Ei varsinaista laihduttamista. Aaaa! Silloin kyllä mies osti meille kuntopyörän ja itseasiassa sillä ajoin, kyllä! Siis kuntopyörä oli osa tätä projektia! Kyllä vain!

30-vuotiaana tein toisen lapseni ja painoa jäi kymmenkunta kiloa. Aikaa liikkumiseen ei muka ollut ja kiinnostusta ruokavalion tarkkailuun ei riittänyt. Oli muka "rankkaa" ja keskityin lapsiin yms yms enkä oikeasti kai välittänyt itsestäni tässä vaiheessa yhtään. Osa kiloista väheni ja sitten tuli takaisin. Tässä vaiheessa löysin sauvakävelyn, jota ajoittain olen harrastanut myöhemminkin.

Sitten seurasi erilaisia virityksiä: Kutrin blogin ahkera seuraaminen (lue: ulkoaopettelu) ja kirjallisuuden lukeminen aiheesta (liikunta, ruokavaliot). Ruokapäiväkirjan pitoa pari viikkoa. Kaksi kertaa olen liittynyt Painonvartijoihin (kummallakin kerralla käynyt noin 2 kk). Olen tutustunut Montignac-ruokavalioon ja tehokkaaksi todennut. Olen syönyt vähähiilihydraattisesti :) Olen aloittanut kymmenkunta eri urheiluharrastusta (uinti, sulkapallo, sisäpyöräily, kuntosali, jne. osa on jäänyt tavaksi ja osa vaan jäänyt...)

Voi kai sanoa, että noin vuodesta 2002 olen aloittanut joka vuoden vaihteessa jonkin dieetin, jonka kesto on ollut noin 2 kk. Minulla on tietoa ja kokemusta aika monesta kuurista ja tehokkaita menetelmiä kaikki. Minusta tuntuu, että vika on oikeastaan aina ollut siinä, että mikään niistä ei ole minun. Jokaisessa on hyvät puolet ja sitten ne puolet, joita en ole kokenut omaksi vaan olen noudattanut niitä, koska niin siinä dieetissä piti tehdä.

Tänä vuonna asiat ovat toisin! Olen tehnyt oman elämäni parannuksen vain ja ainoastaan omasta näkökulmastani. Suunnitellen Uuden Elämäni juuri sellaiseksi kuin itse haluan! Minulla liikunta lasketaan aina kulutukseen (myös ensimmäisen kahden viikon aikana), saan syödä hiilihydraatteja niitä tarvitessani ja mikään ruoka/elintarvike ei ole KOKONAAN kiellettyä. Kokonaisuus on kuitenkin harkittu. Nyt kun sairastuin, enkä pysty liikkumaan pidän ruokapäiväkirjaa pitääkseni itseni ruodussa. Tämä on minun muutokseni. Minä tiedän, että sokerin mahdollisimman pieneksi rajoittaminen on minulle paras tie. Nämä ovat minun päätöksiäni, ei dieetin määräämiä.

Nyt tuntuukin aika hyvältä! Ehkä salaisuus alkaa selkiytyä minulle itselleni! Päättäväisesti eteenpäin!

sairastamista...

Eilinen aamu alkoi (paitsi loistavalla painotuloksella 62,9 - mikä tarkoittaa neljää pudotettua kiloa vuoden vaihteesta) kurkkukivun aavistelulla... olin kuitenkin varannut sisäpyöräilytunnin, jonka vuoksi (loogista?) menin kuitenkin tunnille. Ilmastoidussa salissa pyöräily sai kurkun tuntumaan siltä, että olin niellyt kaktuksen ja tänä aamuna ei taas ollut mitään epäselvyyttä siitä, onko se kipeä vai ei! Kyllä on. Lisäksi on lihassärkyä ja kaikenkattavaa väsymystä.

Masentaa. Liikunta on nyt poissuljettu - ainakin tämän viikonlopun. No niin paljon on tullut liikuttua, että ehkä on ihan hyvä pitää pari päivää taukoa, muttä ärsyttää silti. Pakkanenkin on tänään vihdoin laskenut alle 10 asteen... Joten hiihtäessäkään ei enää olisi tarvinnut pitää liinaa naaman edessä. Ärsyttävää.

Olen tehnyt tämän laihdutusurani (noin kymmenen vuoden) aikana useita erilaisia yrityksiä ja yksi niistä on ollut liittyminen Painonvartijoihin. Ihan hyviä ohjeita sain sieltäkin. Tosin pettymys oli punnituksen tapahtuminen niin intiimisti. Olisin tarvinnut julkista nöyryytystä kaikkien keskellä ja ohjaajan suuriäänistä päivittelyä, että hyväluoja, kuinka teet tätä itsellesi!! Tai ainakin luulen niin. Kerran kuitenkin sain seurata vierestä keskustelua, joka oli omalla kohdallani tosi herättävä. Reilusti ylipainoinen mies meni vaakaan ja koska olin tulossa heti hänen jälkeensä ja miehellä oli kantava ääni kuulin miehen ja ohjaajan keskustelun. Painoa oli tullut viikon aikana kaksi kiloa lisää. Mies kertoi, että se johtuu siitä, että hän on ollut kipeänä. Muistan varmaan ikuisesti ohjaajan yllättyneen ilmeen (siis oikeasti hämmästyneen) ja ohjaaja sanoi miehelle: "mutta eihän sairastaminen ole mikään syy syödä huonosti tai enemmän!"

Todella pysäyttävä ajatus. Ja ohjaajan vilpitön hämmästys siitä asiasta, että HÄH!!? siis miten sä ajattelet, että sairaana sais syödä herkkuja??? Ihan kuin ohjaaja ensimmäisen kerran olisi törmännyt asiaan. Teki mieli kysyä, että eikö teillä muka tehty niin, kun olit pieni, että jos oli kipee sai herkkuja?? Kyllä meillä ainakin aina sai! Sairaana sai syödä ihan mitä halusi, mikä vain maistui... Ja samalla tajusin asian vääristyneen omassa päässä - miksi ihmeessä saisi? Millä tavalla se paranemista edistäisi? No tietysti syömättömyyskään ei ole hyvä, mutta kyllähän aikuinen voi syödä ihan terveellisesti ja varmasti sen verran, että pysyy elossa! Sairaanakin. Todellakin.

Siis tää jatkaa nyt tätä murjottamista, koska ei pääse liikkumaan, mutta nauttii kuitenkin rauhasta, käsitöistä, elokuvien katselusta lasten kanssa ja aikoo sulattaa pakkasesta marjoja ja herkutella niillä :) Lepäämällä tauti lähtee - ei syömällä!

ja takaisin lentoon!

Painon kehitys on ollut hyvä. Hidas mutta oikeassa suunnassa. Viikonlopun pieni ruokailun vapautuminen on kuin muisto vain :) Ja todellisuudessa oli oikeasti pieni kokeilu vain!

Tänään tehtiin sellainen läpimurto, että ei usko kukaan! Kävin syömässä Mäkkärissä ruokatunnilla, koska työpaikkani lähellä on todella vähän sellaisia ruokapaikkoja, joissa saa Uuteen Elämääni soveltuvaa ruokaa (siis jotain muuta kuin hampurilaisia, patonkeja ja uuniperunoita). No nyt tarkkaavaisimmat saattoivat huomata, että kyllähän sieltä Mäkkäristäkin valtaosa niitä hampurilaisia ostelee... No joo. Totta. MUTTA: minä ostin sen kevyemmän kanasalaatin ja söin vain sen (siis en salaattia hampurilaisella) vieläpä ilman salaatin kastiketta. En ole koskaan pitänyt salaatin kastikkeista, enkä käytä niitä muulloinkaan, joten se ei ollut sinänsä mikään uhraus.

Mutta kuljeskelin koko iltapäivän työpaikallani kuin Euroopan omistaja! Minä - hampurilaisrakastaja nro 1 - söin pikaruokapaikassa salaatin. Minulla on itsekuri, jota sopii ihailla. Lisäksi (ainakin haluan) uskon, että pahin halu syödä rasvaa, valkeaa viljaa ja sokeria on nyt ohitettu. Ystäväni söi hampurilaista (en ollut kateellinen) ja tarjosi minulle ranskalaisia (en ottanut). Olen sankari. Hampurilaisia vastaan taisteleva sankari. Trikoissa en ihan vielä kyllä esiinny...

Toinen riemastuksen aihe tälle päivälle oli sisäpyöräilyohjaaja! Menin uuden sisäpyöräilyohjaajan tunnille (otettuani sohvalla 20 minuutin päikkärit) vähän arvellen, koska tiesin hänet tosi kovaksi ohjaajaksi ja kas! minulla oli ilo kohdata sisäpyöräilyohjaajien Kuningas! Mahtava fiilis! Loistava tunti! Leijailin halki hillittömän pakkasen kotiin. Mukavasti treenin jälkeen jäähdyttää reilun kilometrin kävely kotiin.

Tänään oli hyvä päivä! Ja tällä jatketaan!

Lentää matalalla

Notkahdusten (eli painon nousujen) kautta tämän aamun hienoon tilanteeseen, jossa tuli uusi kiloalitus. Hyvä, muttei yllätys. Näinhän tämän kuuluu mennä. Tätähän tässä ollaan tekemässä.

Todella varma olo, että homma toimii ja tämä onnistuu. Ja silti kirkkaasti matalapaineisin projekti mihin kuunaan olen tarttunut. Aloitin tämän laihdutus/elämäntapamuutoksen sillä periaatteella, että tämä kerta on nyt viimeinen. Minä tiedän, mitä teen ja nyt teen sen! Samalla ajattelin, että olisi viisasta käydä läpi koko historiaansa ja miettiä kuinka tähän on tultu. Mikä minun elämässäni teki minusta näin epävarman tunnesyöpön. Aiheuttiko epävarmuus syömisen vai lihominen epävarmuuden?

En tiedä johtuuko matalapaine siitä, että yrittää pakottaa esiin todellisia (tai olemattomia) syitä, joiden vuoksi en arvosta itseäni tämän enemmän. Välillä kieltämättä tuntuu, että yritän väkisin kaivaa syyn tai ongelman, jota ei juuri siinä kohti ehkä olekaan. Tai projisoida oma itseinhoni jonkun muun ajatuksiksi. Siis että tuo ei arvosta minua, koska minäkään en arvosta itseäni...

Vai voiko matalapaineeseen olla jokin muu, ihan fysiologinen syy, joka johtuisi esimerkiksi kevyestä syömisestä? Tietääkö joku? Liikuntaa sen sijaan en voi syyttää, koska siitä tulee niin hyvä olo ja välillä tuntuu, että se on ainoa mikä helpottaa vellovia ajatuksia! Tämän aamun treeni oli kertakaikkisen ihana ja huomenna hiihtämään on suunnitelmani (jos pakkanen sallii)!!

Niin ja ihana tarina tosi elämästä: sisareni näki unta, jossa minä tulin hänen luokseen, kun hän oli syömässä vaahtokarkkeja ja mä sanoin, että älä tee tuota itsellesi! Niin sitä alitajunta pukeutuu milloin mihinkin hahmoon :) Mutta siis: tuleen ei jäädä makaamaan vaan matkamme jatkuu eteenpäin! Ei tehdä tätä itsellemme! Me ansaitsemme parempaa! Eikun tulta päin!

Vesi vanhin voitehista...

Minä rakastan merta, mutta vihaan vettä... Tämä kuvaa varmaan kaikessa järjettömyydessään parhaiten suhdettani veteen. Uin ihan mielelläni - uimahallissa. Ja juon aivan liian vähän vettä. Menee päiviä, etten juo ollenkaan vettä. Mielelläni juon light limuja, kahvia, joskus jopa teetä, hätätilanteessa light mehua, maitoa... Mutta harvemmin vettä.

Tämän viikon maanantaina olen aloittanut siis uusimman missioni koskien Uutta Elämääni: veden juonnin! Minulla on ollut joko pullo tai 5 dl muki työpöydälläni koko ajan, mutta yleensä se on ollut limua varten... Nyt sen sijaan limonaadin juonti on kielletty ja olen siirtynyt juomaan vettä. Voi mikä loistava innovaatio! Miten ihanaa onkaan raikas jääkylmä vesi! Siis todella hyvää. Miten olin unohtanut tämän!

Alkutavoitteni on juoda 1 litra päivässä vettä. Teidän täytyy ymmärtää, että tämäkin vaatii minulta todella paljon! Aikaisemmin join vain satunnaisesti lasin vettä. Nyt tästä tehdään tapa! Paljonko vettä sinä juot? Toivottavasti enemmän kuin minä!

Märkää rättiä

Tuli tänään nimittäin päin kasvoja.

Eilen punnitus näytti 100 g enemmän kuin edellispäivänä. No siis tuollainen vaihteluhan nyt on ihan normaalia ja tottakai niin käy välillä ja joo tämähän oli suorastaan odotettavissa, kun tasaisesti on alaspäin menty koko ajan. Tottakai. Pientä matalapainetta asian johdosta ja nopea järkiintyminen. Hyvänen aika! 100 g eihän se ole mitään.

Kuitenkin näin kaltoin kohdeltuna nousin tänä aamuna suurin odotuksin vaa'alle. Eilisen takapakin jälkeen kaikki vaivannäköini palkitaan tänään ja edellispäivän kova hiihtolenkki näkyy painon putoamisena. Salaa hiljaa (kenellekään en olisi kehdannut tunnustaa) toivoin jopa 64 alitamista! Olisin voinut taputtaa itseäni olalle ja todeta, että nii-in hienosti minä tämän asian hallitsen. Minulla on tieto ja taito. Helppoa kuin heinänteko kesällä!

Ja todentotta sitä märkää rättiä tuli päin kasvoja heti paikalla, kun näin julkeasti kehtasin toivoa menestystä elämäni tärkeimmässä projektissa. 200 g vielä eilisen päälle! Hienoa! Iski paniikki, kohta ylittyy 65 kg!!! Apua! Toiseen suuntaanhan tässä piti mennä.

Mutta oikeastaan tämä kuitenkin sai minut järkiini. Tai siskoni sai minut järkiini.

Hurja liikuntatahtini on vetänyt minut aika väsyksiin ja lihakset jumiin. Ensin vimmattua viestittelyä ja sitten puhelukin siskolle ja asiat vähitellen loksahtivat paikoilleen. Kaksi viikkoa projektia takana (no reilusti), paino menossa hienosti alaspäin kaikenkaikkiaan, liikuntaa on tullut harrastettua hyvin (melkein liikaakin) ja ruokailu on ollut järkevää, sokerilakko pitää. Nyt tarvitaan unta ja rauhoittumista. Olen oikealla tiellä, tiedän sen. Joskus voi olla ihan hyvä levätä ja keskittyä hetkeksi johonkin muuhun unohtamatta perusasioita. Ei repsahdusta ja pidetään kiinni näistä asioista mistä tähänkin asti, mutta hellitetään hetkeksi.

Suurin asia kuitenkin tapahtuu pään sisällä! Ja tänäänkin bussissa katsoin, että ostan tuollaisen takin, sitten kun olen hoikempi ja liikuntahallissa, että mäkin ostan tuollaisen asun, kun olen hoikempi. Ja se päivä koittaa PISTE :)

Eteenpäin päättäväisesti! Mutta välillä hellikää itseänne ja olkaa itsellenne armollisia! Eteenpäin mennään, mutta ilman kärsimystä!

Ei voi kestää...

Miten jokin typerä mainoslause voikin yhtäkkiä sunnuntai-iltana tuntua niin osuvalta. Eilen toivoin, että aamun punnitus toisi onnen. Ei tuonut. Kovasta työnteosta huolimatta tulos oli 64,4 kg. Vähemmän kuin edellinen punnitus, koko ajan vähemmän, mutta silti enemmän kuin olisin toivonut.

Hyvä luoja! Olen tehnyt ainakin kaksi viikkoa ahkerasti töitä ja ei vieläkään valmista! Miten kauan tämä voi kestää?

No niin, tässä näette ihan konkreettisesti yhden tekijän, johon aikaisemmat yritykseni ovat kaatuneet. Kärsimättömyys! En osaa ajatella taaksepäin niin kuin pitäisi (painan nyt puolitoista kiloa vähemmän kuin vuoden alussa eli kaksi viikkoa sitten - siinä on syytä juhlaan!) vaan ajattelen koko ajan sitä matkaa mikä on edessä! Tänään uidessani laskin koko ajan sitä, että kuinka monta kiloa ja grammaa ennen kuin olen tavoitteessani 57 kilossa (7,4 kg). Nyt on opittava ajattelemaan tätä kaikkien onnistumisten kautta! Paitsi ihan hieno painonlasku, olen liikkunut tämän vuoden alussa todella paljon! Ja hei! Pysyvä painonlasku ei ole nopeaa! Se mikä lähtee nopeasti, tulee myös nopeasti takaisin!

Viikonlopulta loistavia liikuntaonnistumisia: perjantaina sisäpyöräily ja venyttely todella hyvällä fiiliksellä, lauantaina hiihtoa, oikein perinteistä murtsikkaa 40 min ja raitista ilmaa ja maisemanautiskelua ja vielä tänään sunnuntaina uintia, vesijuoksua ja ystävän kanssa koiralenkki illalla! Ihan loistavaa. Huomiselle suunniteltu kyllä jo lepopäivä. Ettei tule ylikuntoa :) Lisäksi viikonloppu on mennyt hienosti sokeria vältellen!

Opettelen siis kärsivällisyyttä osana tätä projektia. Ja keskityn onnistumisiin! Näillä mennään! Lujina pysytään!

Suhteestani sokeriin

Elämäni suurin, uskollisin ja kestävin rakkaussuhde minulla on ollut sokeriin. Sokeri on ollut ystäväni hyvässä ja pahassa. "Jotain hyvää" olen ostanut silloin, kun olen ollut väsynyt, pettynyt työhön tai harrastukseen, riidellyt jonkun kanssa, ollut kovilla tai tarvinnut palkintoa! Siis olen kai ihan puhdasoppinen tunnesyöjä.

En syö pullaa enkä keksiä. En keksi yhtään keksiä (hah-haa hieno sanaleikki), jota minun tekisi mieli ainakaan ennen kuin sokerin himo on suurimmillaan. Mistään hinnasta en söisi viineriä tai enkä etenkään täytekakkua! Mutta kaikkein vaikeinta on vastustaa irtokarkkeja - ihan yhtä vaikeaa on vastustaa karkkipusseja ja suklaata. Videovuokraamo on taivaani! Paitsi että rakastan elokuvia, vielä enemmän rakastan videovuokraamon irtokarkkivalikoimaa (vaikka se vaihtuukin säännöllisesti, on se aina täydellinen).

Iltaisin näen videovuokraamon ikkunoiden valon kajastavan olohuoneeseemme talojen välistä kaukaa, kaukaa. Siellä ne kaikki ihanat irtokarkit ojentelevat pieniä sokerisia käsiään minua kohti.

Viime syksynä sairastin seitsemän viikkoa. Tämä esti minua liikkumasta, mutta ei syömästä sokeria. Vähitellen karkin syönnistä tuli päivittäistä. Havahduin, kun etsin kaapeista sinne mahdollisesti jääneitä karamellejä ja epätoivoisena söin piparkakkuja, joita en normaalisti söisi ollenkaan, vain saadakseni sokeria.

Kun sitten havahduin siihen, että kilot kertyivät lanteilleni vuosi vuoden jälkeen lisääntyen ja suhteeni sokeriin oli ollut jo pitkään edellä kuvatun kaltainen. Ymmärrätte varmasti, että minulle ei jäänyt kuin yksi vaihtoehto: jouduin katkaisemaan välini sokeriin kokonaan. En lue kaikkia elintarvikkeiden sisällysluetteloita etsiäkseni piilosokeria, mutta kaikki näkyvä sokeri on karsittu ruokavaliostani tämän vuoden alusta lähtien! En syö mitään karamellia, koska pelkään, että pienestäkin lipsumisesta seuraa hidas (tai nopea) liukuminen takaisin entisiin kamaliin tapoihini!

Tämä kaksi viikkoa (hei reilusti!!) on mennyt ihan hyvin. Tänä viikonloppuna kävin jo videovuokraamossa (tosin vain vuokraamassa). Perheelle olen tehnyt selväksi, että minun ulottuville ei saa jättää karkkia! Jokainen hankkii sen verran, kun syö. Mitään ei saa jäädä kaappeihin roikkumaan! Lapsille olen markkinoinut tämän vain karkkilakkona, mies luonnollisesti tietää perimmäisenkin syyn!

Olen päättänyt ottaa oman elämäni haltuuni. Olen päättänyt opetella tykkäämään itsestäni ja lopettaa itseni myrkyttämisen epäterveellisillä ruoka-aineilla. Olen päättänyt keväällä ostaa mageet farkut ja kivan topin :) Pysytään lujina!

Kahden viikon kriisi

Niin että siis alkuunsa, onko kyseessä kahden viikon kohdalla tuleva kriisi vai onko kyseessä kaksi viikkoa kestävä kriisi... No vaikee tietysti näin etukäteen sanoa... Toivottavasti sitä edellistä.

Eilen luin jostain, että kun aloittaa Uuden Elämän niin kahden viikon kohdalla tulee kriisi. En tiedä, ruokkiko tämä lukemani teksti jo nupullaan ollutta matalapainetta vai onko todella niin, että kun kaksi viikkoa Uutta Elämää tulee täyteen, kriisi iskee?? Onko tämä jotenkin tieteellisesti tutkittua?

Ehkä olen treenannut vähän liian kovaa ja syönyt vähän liian vähän, jolloin voimat on aika finaalissa. Väsyttää!! Mulla ei ole itse asiassa ollut yhtään kunnon lepopäivää treenaamisen suhteen. No tänään on. MUTTA huomiseksi varasin jo treeniajan heti aamulle sisäpyöräilytunnille. Näin tammikuussa, jolloin yllättäen ei ollutkaan ainoa, joka oli keksinyt Uuden Elämän idean, täytyy tunnit varata ajoissa, että mahtuu mukaan. Huominen treeni alkaa klo 07, joten jo parin viikon päästä sinne mahtuu hyvin varaamattakin aikaa, mutta näin alussa on parasta pelata varman päälle!

Ehkä pienet päiväunet tai ajoissa nukkumaan niin huomenna voisi tuntua paremmalta. Vertaistukipuhelu sisarelle: kyllä tämä tästä. Muistetaan vaan, että halutaan se hoikempi ja terveempi tulevaisuus! Ottaa päähän, että näin alussa voi tulla jo uskon puute! Tämähän on ihan älytöntä! No jos haluaa positiivista hakea niin ainakaan en ole sortunut mihinkään matalapaineesta huolimatta.

Eteenpäin porskuttaen!

Kyllä, tähän on valmistauduttu

Tätä nyt alkanutta Uutta Elämää voi ajatella kuin urheilusuorituksena. Ihan niinkuin huippu-urheilijat valmentautuvat tähtäimenään olympialaiset tai MM-kisat. Samalla tavalla minä olen valmistautunut niin, että aivan varmasti huippukuntoni tämän projektin läpiviemiseksi on juuri nyt omana olympiavuotenani!

Tätä suoritusta varten on opiskeltu vuosia. Tietoa on hankittu niin kirjoista, netistä kuin tv:stäkin. On tutustuttu siihen sanomaan, jota levittävät terveydenhuollon ammattilaiset, ravitsemusterapeutit ja liikunnan ammattilaiset, mutta myös tavallisten ihmisten onnistumistarinoihin. Asiaa on pohdittu vertaistuen kanssa. On arvioitu henkinen kantti. On tehty kestävyyskunnon kohottamiseksi suunnitelma. Monena vuonna on aloitettu harjoitusversioita tästä tänä vuonna toteutettavasta projektista sen vuoksi, että nähdään kuinka se tapahtuu. On kerätty projektiin soveltuvia reseptejä niin paljon, että ruokailuun saadaan sopivasti vaihtelua.

Kaikki on siis kasassa ja voimme lähteä kohti onnistunutta suoritusta! Voit lähteä vapaasti kanssani tälle matkalle niin yhdistämme voimamme!

Tavoittelen (ei suinkaan kuuta)

Tästä olisi tietysti pitänyt aloittaa, mutta innostuin jo niin kuin tapanani on ja nyt on palattava takaisinpäin. Nimittäin mitä tarkkaan ottaan tavoittelen ja mitä sen tavoitteen saavuttamiseksi on tehtävä. Listasta tulee tuskin täydellinen. Oikeastaan toivonkin, että teen tämän matkani aikana oivalluksia, jotka saattavat jopa muuttaa, tarkentaa ja parantaa suunnitelmaani. Näiden oivallusten avulla ehkä löydän oikean tien, jolla voin kulkea normaalipainoisena.

Tavoitepainoni on 57 kg. Silloin olen normaalipainoinen. Matkaa on melkein 8 kg. Tänään painoni on 64,6 kg.

Tavoitepaino on tarkoitus saavuttaa puolessa vuodessa. Laskin, että jos tavoitteeseen on päästävä heinäkuuhun mennessä, tarkoittaa tämä noin 300 g painon pudotusta viikossa. 300 g on vähän ja varsinkin alussa tulee viikkoja, kun paino putoaa enemmän. Mutta kokemuksesta tiedän, että tulee niitä viikkoja, jolloin paino jumittaa paikallaan, vaikka tekee mitä! Joten pidän kiinni tuosta tavoitteesta. Kokonaistavoite on sen verran kova kuitenkin, että en halua viikkotavoitteeksi yhtään enempää kuin 300 g.

Tavoitteeni on tehdä monipuolisesta liikunnasta säännöllinen osa elämääni. Liikunta on nautinto. Harrastaessaan liikuntaa jaksaa niin paljon paremmin. En oikein edes ymmärrä, miksi liikunta jää ainakin liian pieneen rooliin elämässäni.

Ruokailun muuttaminen terveellisemmäksi mm lisäämällä kasviksia, hedelmiä ja marjoja. Liian usein kiireellä tai muilla tekosyillä jätän kasvikset pois aterialta. Tästä lähtien ajattelen lisäksi tietoisesti lautasmallia (puolet kasviksia, riisi/pasta/tms neljäsosa, proteiiniä neljäsosa) ja pienennän aterian kokoa. Santsaaminenkin on minulle turhan sujuvaa, joten täytyy keskittyä miettimään haluanko vain tarvitsenko lisää (tiedättehän - haluanko karkkia/tarvitsenko elinsiirteen-linjalla).

Hiilihydraateissa karkea linja: perunaa en syö muutenkaan juurikaan, joten sen voi melkein jättää ruokavaliosta heti kättelyssä. Riisiä ja pastaa silloin tällöin voin edelleen syödä (vain täysjyvää). Sokerista on pakko luopua kokonaan sillä olen niin sokeriaddikti, että alkuun ainakaan kohtuuden yrittäminen on minulta liikaa vaadittu. Kun Uusi Elämä lähtee sujumaan, voin joskus sallia itselleni sokeria jonkin verran. Tai ainakin kokeilla, onnistuuko kohtuus. Ellei onnistu, palataan takaisin nollatoleranssiin.

Nämä ovat ne keskeiset tavoitteet joihin keskityn nyt. Siis oikeasti tietysti tasapainon löytyminen ruokailuun ja säännöllisen liikunnan aloittaminen ovat ne joihin tämä kevät keskittyy. Jos nämä kaksi tavoitetta toteutuvat, myös paino tulee pienenemään ja vartalo kiinteytymään. Jee! Oikein innostun omista jutuistani. Aika siis varmaan mennä nukkumaan ja huomenna jatkaa valitsemallani tiellä! :)

Ja tänään pieni kävelylenkki ja luonto on nyt uskomattoman kaunis täällä Etelä-Suomessa (kerrankin loistotalvi)! Kaikki on kuin sokerikuorrutettua :) Mutta minä kävin Makuunissa ostamatta lainkaan karkkia. Voitto se on pienikin voitto! :)

Niin ja käteen osui viime vuoden fit-lehdestä (9/09) artikkeli normaalipainoisista. Se oli todella innostava. Artikkelin perusajatus oli, että normaalipainoiset eivät ole normaalipainoisia ilman terveellisiä valintoja! Lohdullista.

Vahvana eteenpäin!

Missä huono itsetunto sijaitsee?

Tämä on taas (niin kuin kaikki muukin, mistä olen kirjoittanut) minun omaa käsitystäni asiasta ja koskee vain minua. Mutta on täysin mahdollista, että nämä ajatukset ovat tuttuja muillekin. Minulla ylipainoon liittyy huonoa itsetuntoa, epävarmuutta itseni ja ulkonäköni suhteen, ehkä pahimmillaan itseinhoa. Näihin epävarmuuden tunteisiin liittyy myös se ajatus, että laihempana elämä olisi parempaa kaikinpuolin (olisin vakuuttavanpi työssäni, rakastetumpi suhteessani, näyttäisin paremmalta valokuvissa :) jne.).

Jo tässä vaiheessa, kun painonpudotus/elämänmuutosurakka on vasta alussa, on pakko rueta hahmottamaan sitä tosiasiaa, että se alemmuudentunne tai mitä ikinä se onkin, ei sijaitse mun läskeissä. Vaikka läskit sulaa, ei paha olo vähene niiden mukana. Sitä oloa on työstettävä ihan muulla keinoin. Olen lukenut tarinoita, joissa totaalisen elämänmuutoksen tehneet ovat pettyneet siihen Uuteen Elämään, kun painonpudotus ei ratkaissutkaan elämän kaikkia ongelmia...

Toki ulkonäköseikat lisäävät itsevarmuutta. Liikunnan ja painonpudotuksen myötä kunto ja jaksaminen paranevat. Sitä myöten henkinen hyvinvointi myös. Mutta sitä henkistä hyvinvointia on työstettävä muutenkin kuin kaloreita polttamalla. Tämän blogin kirjoittaminen osaltaan auttaa minua jäsentämään ajatuksiani. Ehkä löydän matkallani joitakin vastauksiakin. Nyt tuntuu syntyvän enemmän kysymyksiä. Jätetään hautumaan.

Ja nyt salille! Letkeää sunnuntaita. Jatketaan valitsemallamme tiellä, mutta ilman ryppyotsaisuutta.

Liikunnan riemua

No, edelliset tekstit on mennyt vain säälittävään selittelyyn. Ehkä positiivisempi ajatus mahtuu mukaan.

Joku joskus sanoi, että painon hallinnassa liikunnalla on vain noin 5% osuus lopputuloksesta. Loppu on ruokaa. Sitä miten syön. Jäätävä ajatus (kuin sää tänään ulkona). Silti minä koen, että henkisesti liikunnalla on reilusti yli 50% merkitys onnistumiselle. Pään sisällä liikunta antaa minulle enemmän kuin onnistunut ruokailu.

Liikunnassa on tekemisen meininkiä. Tulee olo, että olen konkreettisesti tehnyt jotain tämän asian eteen, lihassärky on tervetullutta ja sekin vaihe on ihana, kun samasta suorituksesta eivät lihakset enää kipeydy. Kunnon kohenemisen huomaa vielä nopeammin kuin painon pudotuksen. Ensimmäinen tuskainen juoksulenkki on nopeasti taaksejäänyttä elämää, kun muutaman lenkin jälkeen juoksu alkaakin kulkea.

Vaikka söisin kuinka oikein ja maltillisesti, sen anti on minulle sellainen "hyvin tehty"-olo! Mutta liikunta tuntuu! Lisäksi liikunnan jälkeinen hyvä olo antaa nostetta, jossa suoritus tuntuu vielä paremmalta! Vatsalihastreenin jälki näkyy! Mittanauhassa tulokset näkyvät usein nopeammin kuin puntarissa.

Toki myönnän, että suurinosa painonhallintaa on terveellistä, monipuolista ruokailua. En toki yritä sitä kieltää, mutta haluan kuitenkin puhua liikunnan hyvää tekevästä vaikutuksesta henkiselle hyvinvoinnille! Säännöllinen liikunta antaa rytmiä elämään (ja olenpahan nyt sitten ainakin senkin ajan pois jääkaapilta :)). Liikunta tuo mukanaan hyvän olon, joka kannustaa myös oikeanlaiseen ruokailuun. Enhän harkitsemattomalla ruokailulla halua tuhota liikunnan hyvää tekevää vaikutusta :)

Niin että eikun villaa ylle ja alle - ja lenkille!
Aurinkoa elämääsi!

Tekosyyt, osa 2

Terveisiä kuntosalilta! Tänään sain jopa ystävän kaveriksi, joten liikuntaharrastus oli sikälikin turvattu! Ystäväni sanoi salilla, että "kiitos, kun pakotit minut tänne!" :) Hupaisaa, mutta joskus oikeasti tarvitaan vähän hienovaraista "pakottamista", että saadaan tuloksia!

Olen aina pitänyt liikunnasta paljon ja liikun edelleen todella mielelläni. Olen avoin ja kokeilen mielelläni myös uusia lajeja. No mihin ihmeeseen tarvitsen sitten tälle vuodelle tavoitteen liikunnan saamisesta säännölliseksi. Eikös tällaisen liikunnan rakastajan pitäisi olla pikemminkin varuillaan, ettei pamahda ylikuntoon?

Tässä kohden on hyvä puhua niistä tekosyistä, joihin liikunnan säännöllinen harrastaminen kohdallani kaatuu. Harrastan liikuntaa läpi vuoden, eri lajeja ja sitten yhtäkkiä saattaa tulla ilman mitään tuskaa kahden kuukauden liikuntatauko, jonka aikana tapahtuu korkeintaan hyötyliikuntaa (no hyvä tietysti sekin, mutta ei riitä). Toki liikuntaharrastuksen on joskus katkaissut joku todellinenkin syy niin kuin sairastaminen, mutta se, että siitä heti alkaa huomattavasti sairauden vaatimaa varoaikaa pidempi tauko, onkin se ongelma.

Siis liikuntaan liittyviä tekosyitä:

1. Tuli jotain tärkeänpää. Kyllä, joskus tulee jotain tärkeänpää tekemistä, kuten lapsen silmäkulman tikkauttaminen terveyskeskuksessa, mutta liikkumaan mennään HETI, kun se taas on mahdollista. Jos vanhempainilta sattuu samalle illalle kuin vakkarijumppa, niin se ei tarkoita kahden viikon liikkumattomuutta!! Niin ja vanhempainiltaan mennään luonnollisesti kävellen tai pyörällä! tähän ryhmään kuuluu myös se, että jos on suunnitellut menevänsä lenkille ja sataa, niin salilla/jumpassa ei sada!! Vähän mielikuvitusta ja mukautumiskykyä ei olisi pahitteeksi.

2. Mukavuuden halu. Kyll,ä on helpompaa jäädä sohvalle makaamaan kuin laittaa kengät jalkaa ja lähteä liikkeelle. Mutta se nyt vaan on niin, että kohta odottaa jatkuva vuodelepo, jos ei yhtään harrasta liikuntaa! Työni on lähinnä tietokoneen ääressä istumista, joten niska-hartiaseudun vaivojen välttämiseksi on välttämätöntä liikkua! Puhumattakaan liikunnan merkityksestä esimerkiksi sydän- ja aivoterveydelle.

3. Kukaan ei lähtenyt kaveriksi. No ei mulle kukaan lähde kaveriksi sinne jääkaapillekaan ja sinnekin löydän monta kertaa illassa ihan itse, joten eiköhän se onnistu jumppaankin meno. Ihan hyvä olo tulee jumpasta, vaikka siellä kävisi yksinkin. Sitten voi mennä vaikka uimaan, jossa muutenkin on hankalanpaa seurustella kaverin kanssa - tosin viimeksikin uimahallissa puhuin ihan tuntemattoman naisen kanssa, joten ehkä tämä on todella huono tekosyy...

Halua ja motivaatiota kyllä on, mutta toteutuksen kanssa ajoittain ontuu. Ystäväni kanssa tänään mietimme, että tämän vuosituhannen ensimmäisen vuosikymmenen jokainen uusi vuosi on mennyt suunnitellen elämänmuutosta ja päätöksellä ottaa elämä haltuun. Aika surullista itse asiassa.

Nyt alkaa se vuosikymmen, jolloin elämä otettiin haltuun ja vihdoin näistä tavoitteista tulee totta!

Tekosyyt, osa 1

Tänään käsittelemme niitä tekosyitä, joita minä käytän selittäessäni itselleni sitä, että on ihan hyväksyttävää vaihtaa se terveellinen ja oikeaksi tietämäni ravitsemus johonkin, joka ei täytä tätä määritelmää. Tässä kuvaan astuvat niin valmisruoka kuin itse tehtykin, joka ei vain esimerkiksi sisällä lainkaan kasviksia. Näitä tekosyitä ovat:

1. Liian kiire: En ehdi laittamaan sitä vähäkalorista ruokaa vaan päädyn keittämään pastaa ja ottamaan sen seuraksi valmislihapullia, paistamaan kalapuikkoja, tms. Siis anteeksi? Kiire mihin? Mihin se ruuanlaitossa säästetty aika käytetään? Jos minulla on mahdollisuus/aikaa keittää se pasta, kuinka en pysty valmistamaan kasviksia samanaikaisesti/sen sijaan? Mystillistä.

2. (tämä on varmasti noloin tekosyyni) Minulla on allerginen lapsi (Ole aikuinen - syytä lasta), jolle olen joutunut tekemään vuosia ruuan itse alusta asti (No siis en ole joutunut viljelemään viljaa tai kasvattamaan karjaa...), joten valmisruokien käyttö on minulle ylellisyyttä... (kuinka nolo ihminen voi olla!!)

3. Myöhemmin: Jos lipsun nyt, korjaan myöhemmin... Siis milloin?? Ja sitä korjattavaa on nyt kertynyt niin monen vuoden ajalta, että ihan heti ei valmista taida tullakaan...

4. Mukavuuden halu/kaapissa sattui olemaan: ei viitsi/jaksa ajatella, miten pitäisi syödä, joten ottaa sitä mitä ensimmäiseksi kaapista osuu käteen. No tämä vasta on mielenkiintoista. Meillä ruokaostoksista vastaan minä noin 80%. Olen vuosia tutkinut ja opiskellut sitä, miten pitäisi syödä. Olen lukenut loputtomasti aiheesta ja vertaillut kokemuksia muiden kanssa. Kaiken tietotaidon perusteella minulla pitäisi olla terveellinen ravinto selkärangassa ja minun tekemien ostosten siis tulisi olla ehdottomasti terveellisiä (ja joskus varmasti Armas Aviomies osuu väkisinkin terveellisiin valintoihin - ja tämänhän pitäisi nostaa edelleen terveellisen ruuan prosenttiosuutta kaapeissamme)... Kaiken järjen mukaan kaapeista pitäisi tulla terveellistä ruokaa, vaikka sinne työntäisi kätensä silmät kiinni...

5. Muutkin: Ystävä nro 1 syö kahmalokaupalla karkkia (minäkin haluan!!), mutta hänen elämänsä on noin 1000 kertaa fyysisesti rasittavanpaa kuin minun elämäni ja muutenkin hän on rakenteeltaan aivan erilainen kuin minä! Ystävä nro 2 syö herkkuja ja muutenkin mitä haluaa, eikä häntä haittaa yhtään, vaikka BMI ei normaalipainoisen alueella ole ollut vuosiin. Ihan hyväksyttävää sekin, mutta kun minua oma painoni häiritsee tolkuttomasti ja hervotonta herkuttelua seuraa morkkis - ei siis toimi. Ystävä nro 3 sanoi, että ei se jaksa enää laihduttaa... Joo, osaatte jatkaa tästä itsekin!!!

6. Liian kauan: kärsimättömälle luonteelleni tulosten odottaminen on vaikeaa. Fiilis on suunnilleen, että hei johan tätä on väännetty kaksi viikkoa, eikä valmista ole vieläkään! Pitääkö tätä veivata nyt lopun ikää. Sitten toisaalta, jos ajattelee aikaa taaksepäin siihen edelliseen vuoden vaihteeseen, jolloin samoja asioita väännettiin: aika on mennyt tosi nopeasti ja nyt jos ajattelee, että olisi tuon kuluneen vuoden tehnyt tosissaan töitä, missä nyt jo oltaisiinkaan???

Joopa joo. Kaikki ihan surkeita tekosyitä, mutta näihin nojaten olen elämäntapamuutokseni ennen hylännyt. Mutta se olikin Entinen Elämä ennen tätä Uutta Elämää, jossa hyvä mieli on yksi tärkeä elementti ja vaikka välillä otetaan pohjakosketuksia niin ilolla kuitenkin eteenpäin purjehditaan.

Se mikä minua motivoi on liikunta, koska siinä on oikea tekemisen meininki ja jää tunne, että on tehnyt jotain konkreettista asian hyväksi. Huomenna salille ja sitten onkin hyvä palata niihin tekosyihin, joilla rimpuilen irti säännöllisestä liikunnasta... Tai siis ennen tätä Uutta Elämää rimpuilin.

Tänään tämä ei lopettanut

Tunnin sisäpyöräilyn jälkeen täytyy todeta, että jos olisin jatkanut siitä, mihin pääsin viime keväänä, olisin päässyt tänään paljon helpommalla. Ei varsinaista liikunnan riemua siis, mutta tehtyä kuitenkin ja muutaman kerran jälkeen se alkaa olla jo tosi kivaa! Nyt enemmän rankkaa.

Pitkä keskustelu tänään aiheesta, miksi lopetamme kesken! Ehkä syvin syy (sen kaikkein syvimmän päällä, jota ei vielä saatu kaivettua esiin), on se, että itseluottamus ei ole riittävä. Jossain syvällä sitä kuitenkin ajattelee, että ei kannata, kun ei se kuitenkaan onnistu. En minä onnistu kuitenkaan. Vaikka tällä hetkellä ajattelen ihan oikeesti, että onnistun, niin joku minun pään sisällä kuitenkin sanoo, että juu mutta et oikeesti. Jonkinlainen itsetunto asia siis... Tätä täytyy miettiä enemmän.

Mutta olen kerännyt hienon listan niistä asioista, joita käytän tekosyynä terveellisen ruokavalion noudattamisen tai liikunnan harrastamisen lopettamiseen! Odottakaas! Huomenna palaan asiaan, kun olen niin virkeä, että jaksan kirjoittaa koko sen pitkän listan tänne!

Uusi työpaikka

No niin aloitetaan.

Uusi Elämä tarkoittaa elämää, jossa syödään terveellisesti, liikutaan säännöllisesti ja lisäksi se sisältää henkisen hyvinvoinnin eli tätä ei ole tarkoitus tehdä väkisin verenmaku suussa vääntäen vaan nauttien!

Välillä minulle täytyy vääntää asioita rautalangasta, mutta onneksi minulla on tässä Uuden Elämän-projektissa tukenani Ihana Sisko, joka on tottunut tähän. Niin minä sitten yksi päivä puhuin Ihanan Siskon (IS) kanssa puhelimessa ja kysyin häneltä (koska en itse tajua), miten ihminen voi unohtaa olevansa laihdutuskuurilla (no joo siis muuttamassa elämän tapaansa), koska suunnilleen niin minulle on käynyt edellisissä projekteissa. Olen ollut tyytyväisenä terveellisessä elämässä kiinni vaikkapa neljä viikkoa ja sitten yhtäkkiä tehnyt jotain ihan muuta. WHAT?? Mitä tapahtui? IS kertoi minulle tarinan, joka auttaa hahmottamaan tilannetta.

Kun tekee päätöksen Uudesta Elämästä on se vähän samanlainen tilanne kuin työpaikan vaihtaminen. Eli toteat, että nykyinen työpaikka ei ole hyvä. Et ole tyytyväinen. Vähän niin Vanhassa Elämässä housut puristaa, kauniisti laskeutuva neule näyttää päälläsi teltalta, reidet hankaa yhteen hameen alla ja päätät tehtä muutoksen. Hankit uuden työpaikan (nyt tarkkana! = Uusi Elämä). Uusi työpaikka on kaikkea sitä mitä aina olet halunnut. Tiedät, että juuri tätä muutosta tarvitset. Viihdyt siellä! Se on valoisa ja avara! Siellä jaksaa hyvin tehdä töitä eikä mikään purista!

Mutta mitä ihmettä sitten tapahtuu? Yhtänä aamuna vain unohdat mennä uuteen työhösi ja palaat siihen vanhaan, jonka tiesit huonoksi lähtiessäsi! Miksi? Tätä heräsimme pohdiskelemaan oikein todella ja kunhan saan omat ja IS:n ajatukset ojennukseen palaan asiaan. Mutta vertaus oli hyvä, koska luulen, että vastaus on osin siinä jo valmiina!

Happy New Year, Happy New Year

Vuosi 2010 alkoi osaltani niin kuin aika moni vuosi ennen tätä:

Vakaalla päätöksellä siitä, että tänä vuonna en tee, eikä tarvitse tehdä uuden vuoden lupauksia. Muutamaa päivää myöhemmin soitin Ihanalle Siskolle ja ehdotin, että rupeaisimme uuden vuoden kunniaksi yhteiseen kunnon kohotus ja laihdutusprojektiin.

Oma BMI:ni tällä hetkellä on 29 eli joo tiedän ei mikään mahdottoman korkea, mutta selkeän ylipainon puolella kuitenkin! Tärkeintä tässä asiassa on, että todella koen, että peilikuvani ei vastaa minäkuvaani ja haluan ne lähemmäs toisiaan. Vaikka minulla on selkeä sukurasitus sydän- ja verisuonitauteihin ja omatkin arvoni joka terveystarkastuksen myötä kohoavat lähemmäs kiellettyjä lukuja - silti myönnän auliisti, että enemmän kuin edelliset minua motivoi ulkonäköseikat. Tämä kertonee eniten pinnallisesta luonteestani. Olisi niin ihanaa ostaa kauniita vaatteita! Tai voinhan minä ostaa kauniita vaatteita jo nyt - mutta ne eivät vain näytä kauniilta minun päälläni! Minun mielestäni!

Tarkoitukseni on tässä blogissa pohtia niitä asioita, jotka saavat minut (kerta toisensa jälkeen) luopumaan painonhallinnasta, säännöllisestä liikunnasta ja myös sitä, mitä normaali paino minulle merkitsee. Miksi se on minun mielestäni tavoittelemisen arvoista (juu juu ulkonäkö), mutta miksi mielestäni minut tekee paremman näköiseksi, onnellisemmaksi, jne. Olen iloinen, jos joku innostuu kulkemaan kanssani tätä matkaa, jakamaan omia kokemuksiaan kanssani ja tarkoitus on, että jaamme yhdessä myös sen ilon, kun saavutamme tavoitteemme tämän Uuden Elämän suhteen!