Sivut

perjantai 31. joulukuuta 2010

Tilinpäätöksen aika


Vuosi 2010 päättyy ja on tullut tilinpäätöksen aika. Vuosi sitten olin tullut siihen tilanteeseen, että muutos entiseen oli oman hyvinvointini (niin fyysisen kuin henkisenkin) vuoksi pakollinen. Selkein tavoitteeni oli päästä tiettyyn painoon tai ainakin selkeästi 25 bmi:n alapuolelle. Vuodesta 2010 piti tulla painolleni/ulkonäölleni käänteentekevä vuosi.

Ja niin siitä on tullutkin. Mutta tämä vuosi on muuttanut niin monia asioita, etten ikinä olisi voinut kuvitella. Olen saanut niin paljon sellaista, mitä en vuosi sitten tiennyt edes tarvitsevani. Ennen kaikkea olen oppinut itsestäni paljon. Olen oppinut, että jokainen on vastuussa omasta elämästään, tekemisistään ja onnestaan. En voi ladata omia toiveitani ympäristööni ja odottaa sitten valmista. Henkinenkin hyvinvointi lähtee vain ja ainoastaan minusta itsestäni.

Tämän vuoden painon pudotussaldoksi tulee 7,4 kg. (ihan hiljaa perfektionisti minussa kuiskaa, että olis kyllä ollut parempi, jos olisi esimerkiksi tasan 10... mutta vaiennan äänen, koska...) Oikeasti en kuitenkaan voi olla pettynyt, koska näitä numeroita paljon tärkeämpää saldoa voidaan rueta kokoamaan seuraavaan tapaan:

  1. Liikunnasta on tullut ilo! Vaikka ajoittain on pakotettava itsensä liikkeelle kuitenkin suurimman osan aikaa salille kiiruhtaa liikunnan itsensä takia eikä sen takia, että painoa hallitakseen tai ulkonäköä muokatakseen sinne on mentävä (toki nämäkin motiivit tunnustan, mutta se hyvä olo, joka liikuntaa seuraa - sille vaan ei löydy vertaa ja se olo, mikä liikkumattomuutta seuraa...). Liikunnan lisääminen on tuonut tullessaan myös fyysisen suorituskyvyn kasvamisen, mikä tietysti ilahduttaa kovasti. En myöskään tunne olevani yhtä väsynyt kuin vuosi sitten syksyllä.
  2. Kaikkien ongelmien äiti, suurin rakkauteni, Sokeri on jäänyt tänä vuonna paljon, paljon pienemmälle huomiolle kuin aikaisemmin! Ensin meinasin kirjoittaa, että sokerin käyttö on puolittunut, mutta kyllä se kuulkaa on enemmän. Entisessä elämässä käytin sokeria lähes päivittäin. Uudessa elämässä viikottain, joskus harvemminkin... Tämä on sellainen saavutus, joka kaiken kohtuuden nimessä pitäisi hakata kivitauluun. Te ette voi uskoa, millaista sokerin kanssa rietastelua elämäni on ollut! Tai miksi ette voisi, tottakai voitte. Sellaista se siis oli.
  3. Kasvisten määrä (ja hedelmien ja marjojen) ruokavaliossa on lisääntynyt. En voisi enää kuvitella tekeväni/tarjoavani esimerkiksi pelkkä makaronilaatikkoa, ranskalaisia ja lihapullia, pastaa ja kastiketta... Kaikilla aterioilla kasvikset ovat tärkeä osa ruokailua. Ja salaatit! NOMS! Rapeita raikkaita salaatteja ei kyllä voita mikään. En ole mikään keittiövirtuoosi, mutta einesten poisjättäminen perheemme ruokavaliosta ei ole juurikaan lisännyt ruuanlaittoon käyttämääni aikaa! Kyllä laiska keinot keksii :)
  4. En ole missään vaiheessa noudattanut selkeästi oikeaoppisesti mitään vähähiilarista ruokavaliota. Kuitenkin uskallan sanoa, että hiilihydraattien käyttö on vuoden takaista huomattavasti terveemmällä ja laadukkaammalla tasolla! Käytän enää vain kokojyvää silloin harvoin, kun syön esim leipää, riisiä tai pastaa.
  5. Viimeiseksi jätin kohdan, jonka oikeasti olisi ehkä syytä olla ensimmäisenä. Tämän vuoden aikana olen oppinut (ainakin hetkittäin) arvostamaan myös itseäni. Olen saanut ilahtua kaikesta siitä, mihin pystyn niin fyysisesti kuin henkisesti. Olen oppinut tervettä itsekyyttä. Tämä itsensä arvostaminen heijastuu kaikille elämän alueille. Minun vain on helpompi ja parempi olla kuin vuosi sitten. Olen onnellisempi! (Onni ei ole seurausta vähenevästä painosta vaan itsensä tuntemisesta ja arvostamisesta!)
Kaikista näistä muutoksista olen niin onnellinen, että en todellakaan jaksa ja viitsi tuijottaa painolukua juuri nyt (läski mikä läski :)). Työtä jää vielä tehtäväksi ja tavoitteita saavutettavaksi tuleville vuosille. Yksi oppi tästä vuodesta (nyt tulee hirveitä kliseitä, mutta minä uskon näihin) on se, että tällainen projekti on elämänmuutos eikä kuuri. Tämä ei valmistu koskaan. Osatavoitteita saavutan ja niistä iloitsen jokaisesta valtavasti! Mutta ainakin minun mielikuvituksellani on helppo asettaa seuraavia tavoitteita :) Niistä lisää hieman myöhemmin.

Ostin muuten uuden juoksutakin. Oih, se on niin söpönen (ja ohut, ettei sillä voi juosta vielä pitkiin aikoihin :)). Niin ja yhden jumppapaidankin, jota olen kuolaillut pidemmän aikaa, mutta nyt se sitten olikin jo alessa ja lähti mukaan! Vielä kun ehtisi treenaamaan niin olisi kiva. Joulun aika meni aikalailla lonkkaa vetäessä. Ulkoiltua on tullut hyvin, mutta salille en ole ehtinyt. Herkuteltukin on, mutta kaiken kaikkiaan kohtuus oli yllättävän hyvin mukana tämän vuoden joulupöydässä.

Nyt rennosti vuotta vaihtamaan!

Tervetuloa Uusi Terveellinen Vuosi 2011!

keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Hyvää Joulua!


Tämä päivä on suorastaan hujahtanut. Lähdemme huomenna muutamaksi päiväksi joulureissuun. Tämän ajan pyhitän perheelleni ja joululle, joten todennäköisesti seuraavan kerran pyörähdän täällä vasta joulun jälkeen.

Tänään olen tavannut ystäviä, läheisiä joulumuistamisten merkeissä pitkin päivää. Oih! Kuinka paljon ihania ihmisiä lähipiiristäni löytyykään. Taas aihetta kiitollisuuteen.

Kiitän sydämestäni tästä vuodesta myös teitä, rakkaat blogimaailman ystäväni! Olette olleet uskomaton tuki ja turva minulle tänä vuonna ja kaikista saavutuksistani saan kiittää myös teitä! Onneksi olette olemassa. Ja jos satuit tänne ensimmäistä kertaa - Tervetuloa :)

Toivotan kaikille Teille Oikein ihanaa, täysin stressitöntä ja herkullista mutta kohtuullista Joulua!

tonttunne TM

maanantai 20. joulukuuta 2010

Realismi ja nöyryys

Valtavan kiitollinenhan minä olen siitä, että kukaan ei sanonut minulle, kun julistin tiputtavani kolme kiloa ennen joulua, että ootko tosissas... Mutta kyllähän tämä taas on merkki siitä, että opittavaa ja hyväksyttävää vielä on jäljellä. Kuvittelenko minä edelleen tämän vuoden jälkeen, että oikotie tähän hommaan edelleen on jossakin olemassa?


No ei ole. Ei ainakaan minun kohdallani. On pakko vaan lyödä kerta toisensa jälkeen päätä seinään ennen kuin ymmärtää, että tämä homma on hoidettava asia kerrallaan. Kaikkea ei voi saada kerralla. Ruokamäärän tiputtaminen nopeaa painonpudotusta ajatellen johtaa katastrofiin kohdallani kerta toisensa jälkeen! Tämä ei vaan tunnu mahtuvan kallooni!

Kuvio on aina jokseenkin sama. Treenaan useamman kerran viikossa suhteellisen kovaa. Päätän pudottaa painoa nopeammin ja pudotan päivittäistä kalorimäärää. En tinki treenaamisesta. Jossain vaiheessa (joka ilta) nälkä nostaa päätään aggressiivisesti ja syön väsyneenä totaaliväärin. Hermostun ja jumiudun. Nälkäisenä liikuntakin tuntuu takkuiselta. Päätän pitää välipäivän. Olo ei kohene yhdellä päivällä, joten pidän toisenkin. Seurauksena on hirvittävä morkkis liikkumattomuudesta ja väärin syömisestä. Tästä onkin sitten lyhyt matka lyödä hanskat tiskiin!

Mutta onneksi sen verran on tultu vuodessa eteenpäin, että osaan jo myöntää virheen. Raivohullu kontrollifriikkikin pystyy lopulta myöntämään, ettei hallitsekaan kaikkea -maailmankaikkeutta ja kaikkea. Eli on tullut aika ottaa lakki kouraan ja todeta tosiasiat.

En tule pudottamaan ennen joulua kolmea kiloa.

Nyt lopetan paniikkiliikkeet ja totean kylmästi, että loppuvuoden tavoite on pysyä 5-alkavassa painossa. Siinä tulee olemaan haastetta ihan tarpeeksi. Kestän tämän ja vaikka joudun nyt hakkaamaan päätä seinään lopputulos on se, että minulla toimii hidas eteneminen. En vaan selviä kitukuureista. Seinille on turha tämän asian vuoksi hyppiä. Seuraavan kerran minua saa muistuttaa tästä postauksesta, kun tulen tänne uhoamaan että nyt lähtee 10 kg kolmessa viikossa :) Jospa muistaisin ihan itsekin!

Joululahjaksi vähän armoa itsellekin!

t. TM

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Kaikki muu venyi paitsi viikko

Viikko oli tavallisen mittainen (tai jopa lyhempi) kaikesta venyttelystä huolimatta. Päivittämään ei ehtinyt, vaikka piti enemmän. Monenmoisesta puuhastelusta huolimatta viikko ei suinkaan harakoille mennyt. Paljon saatiin aikaan niin työ- kuin kotirintamallakin. Joulukin on aika pitkälti valmisteltu. Eilen pitkälle yöhön leivoin joululeipiä ja tänään valmisteltu marinaadiin muita joulupöydän herkkuja (no täytyy myöntää että tänään olen ollut oikeastaan pelkästään Miehen assarina keittiössä).

En venytellyt viime viikon aikana niin paljon kuin olin toivonut. Enemmän kuitenkin kuin noin yleensä. Voitto jo sekin. Venyttelyä tuli lisäksi aktiivisesti ajateltua, joten tehty on enemmän kuin aikoihin. Tuli keskityttyä eri lihasryhmiin ja erilaisiin venytyksiin, jos ei aina toteutuksen tasolle niin ajatuksissa ainakin :).

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty!
Joulu on jo ihan lähellä. Minua ei syömiset pelota. Tiedän kyllä, että jotain herkkujakin tulee syötyä ja välillä varmasti kohtuuskin on kyseenalainen, mutta tästä selvitään. Korjausliikkeet ovat hyvin tiedossa ja parin päivän harharetket eivät tee kokonaisuuden kannalta yhtään mitään!

Lisäksi uskon, että tulen pysymään ainakin hetkittäin kohtuudessakin! Tämä joulu on joka tapauksessa aivan erilainen kuin edeltäjänsä. Tänä vuonna minä tiedän, että herkut ei hevin tästä maailmasta lopu. Ei niitä kannata ahnehtia! Itsellä on vain niin paljon parempi olo, kun ei hanki ähkyä.

Joulun aikaan on lisäksi loistava mahdollisuus levätä, nukkua pois univelkaa ja liikkua, kun ei työ ja muut arjen velvoitteet ole häiritsemässä :) Ilolla kohti jouluviikkoa!

t. TM (joka on viestinyt selkeästi Korvatunturin suuntaan, millaisia kirjoja joululomalla haluaisi lueskella)

perjantai 17. joulukuuta 2010

Venyy, venyy vaan ei katkea


Voi venyttelyviikko! No keskiviikkona en sitten venytellyt (vaikka piti), mutta muuten viikko sentään kohtuullisesti etenee. Hirveän vaikeaa on kuitenkin siirtyä sohvalta lattialle ja tehdä muutama venyttelyliike, jotka kuitenkin ehdottoman tärkeiksi tunnustan. Jo on ihmeellistä!

Viikon tahti on kiitettävän kova. Silloin kun ei ole omia velvollisuuksia niin kuskaan perhettä harrastuksesta toiseen... Voi elämä! Taksisuharina olo jouluruuhkassa tuntuu hetkittäin pikkuisen työläältä! Ensi viikonloppuna huipentuu sitten yhden harrastajan syyskausi esityksiin, joten päästään siitäkin. Seuraavalla viikolla viimeiset esitykset ja hartaasti odotettu koulun joulujuhla. Voi ihanuutta. Siellä viimeistään joulutunnelmaan pääsee!

Muutenkin hieman matalalentoa taas tämä elämä. Yritän vimmatusti järjestellä viimeisiä jouluvalmisteluja kuntoon, vaikka varsinaista joulustressiä en oikeastaan vielä tunne. Vanhastaan tiedän hyvin, että joulu tulee vaikka ei stressaisikaan. Tove Janssonin ajatus "Sitä suurempi joulu tulee, mitä pienempi itse on" ohjaa toimiani aika pitkälle. Pieniä muistetaan enemmän, aikuiset pärjää vähemmällä. Lahjoja ei osteta lahjan ostamisen vuoksi vaan ilahduttaakseen. Hankin vain lahjoja (lähinnä nyt aikuisille), joita tiedän saajan tarvitsevan tai käyttävän. En itsekään halua mitään turhaa koristetta hyllyyn seisomaan tai tuhannetta tuikkutelinettä! Näillä periaatteilla, kun joulua on valmisteltu, ei varsinaista stressiä ole päässyt syntymään, mutta jokaista lahjaa on ajatuksella valittu. :) En myöskään vieroksu lahjakortteja, jos lahjan saaja sellaista toivoo. Enkä myöskään hylkisi esimerkiksi urheiluliikkeen lahjakorttia - en ollenkaan :)

Koneella istuskelun tuloksena tämän päivän erityiskohteena saa luvan olla hartiaseudun, lähinnä lapojenvälin venyttely! Jospa sitten kiertäisi verikin päässä reippahasti niin reipastahtisen viikonlopun haasteet olisivat kevyet kohdata :)

Kohti mukavaa viikonloppua! Kohtuus kunniaan. Urheilulle sijansa (ai niin vielä piti kehua eilistä zumbaa! parhautta!).

t. TM

tiistai 14. joulukuuta 2010

Takareidet

No niin. Venyttelyviikon toinen päivä käsillä. Joo venyttelin eilen. Esimerkiksi hartioita aika hyvinkin päivän aikana... Vielä keskittymistä asiaan tarvitaan. Puolustuksekseni täytyy sanoa, että tulin kotiin eilen vasta iltakahdeksan jälkeen työasioiden vuoksi, joten ilta oli aikas lyhyt (vaikka taas valvoin puolille öin... mutta lähinnä työskentelin joululahjatehtaassa).

Tänään otamme haasteen kuitenkin tosissaan vastaan. Tämän päivän teemaksi valitsin takareidet (siis pysytään tällä MINUN viimeaikojen ongelma-alueellani). Kunto Plus-lehden 9/2009 numerosta löysin (sivu 8) seuraavan takareisien venytysohjeen, jota mainostetaan seuraavalla lauseella:
"Tuoreessa tutkimuksessa vertailtiin neljää erilaista takareiden venytystä. Tässä on voittaja."

1. Käy selinmakuulle seinän kulmakohdan viereen.
2. Ojenna toinen jalka aivan suoraksi ja nosta se seinälle. Pidä toinen jalka suorana lattialla (siis lyhyt selvennys: asetu esimerkiksi oviaukkoon niin, että saat toisen jalan nostettua seinää vasten ja toisen oviaukosta sojottamaan seuraavaan huoneeseen :)).
3. Jatka venytystä 30 sekunttia. Lisää venytystä hitaasti siirtämällä peppua kohti seinää. Venyttele molempia jalkoja 3 x 30 sekunttia yhteensä viisi kertaa päivässä.
Lähde: Journal of Strength and Conditioning Resarch

Aukeaako selitys? Varmasti en löydä kuvaa siitä, miten tuo tehdään, mutta itse aion yrittää kotona. Viiteen kertaan päivässä en varmasti tänään pääse, mutta edes kerran (tai jopa kaksi :)).

Vetreää tiistaipäivää!
t. TM

maanantai 13. joulukuuta 2010

Lonkankoukistajille ansaitsemansa huomio

Aloitan venyttelyviikon muistuttamalla lonkankoukistajista!

Juoksijan lihashuollosta sanoi kuntokeskuksessamme eräs ohjaaja, että jos ette muuta malta venytellä niin venytelkää päivittäin lonkankoukistajat. Tämä ohje jäi mieleen, mutta eipä tullut tavaksi... Mutta tänään. Aloitan venyttelyhaasteeni toteuttamisen ja annan erikoishuomion myös lonkankoukistajille.

Lonkankoukistajat nimittäin rasittuvat paitsi juostessa myös mm hiihtäessä ja spinningissä, MUTTA myös istumatyössä! Monet alaselän vaivat johtuvat itseasiassa huoltamattomista lonkankoukistajista! Ne heijastuvat myös pakaralihaksiin ja takareisiin ja pahimmillaan johtavat lantion virheasentoihin.

Eiköhän siinä tullut jo syytä kerrakseen venytellä lonkankoukistajat kuntoon. :) Itse suosin varsin perinteistä venytystä (kuva alla). Mikä on sinun suosikkivenytyksesi lonkankoukistajille?

Mukavaa maanantaita! Luvassa loppuviikkoa kohti notkistuvaa lihaskuntoa!
t. TM

sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Venyttelyhaaste

Aika vähällä yllyttämisellä tällä kertaa selvittiin ja päätin lähteä haastamaan ennen kaikkea itseäni, mutta myös muita, jotka tuntevat tarvetta pienelle notkistumiselle. Lihakset jo huomattavasti paremmat kuin puolessa välissä viikkoa ja olisin tosi iloinen, jos voisin todeta, että se johtuu siitä, että otin opikseni ja olen nyt viikonlopun ajan huoltanut lihaksiani paremmin... No ei johdu.

Toki osansa on sillä, että olen levännyt hyvin ja pitänyt kunnon taukopäivääkin liikunnasta (tänään). Mutta siis kaksi yötä (vai kolme) nukuin lihasrelaksanttien kanssa (hävettää tunnustaa) ja ekana päivänä söin särkylääkettä päivälläkin... No nyt on kuitenkin parempi olo ja venyttely voi alkaa!

Outi lupasi lähteä mukaan venyttelyhaasteeseen. Löytyykö muitakin? Aion nimittäin venytellä ensi viikolla JOKA PÄIVÄ! WoW! Jos itse pystyn suorittamaan moisen haasteen, se tarkoittaa noin 7 x enemmän venyttelyä kuin koko vuonna aikaisemmin... :) Ehkä ei sentään. Sillä olen tehnyt omistamani venyttely-dvd:n läpi melkein kaksi kertaa! Olen nyt vähän kuitenkin venytellyt, joskus, myös sen lisäksi...

Ihan tönkkönä käytyäni toivon, että saisin venyttelyn tämän haasteen avulla joka viikkoiseen edes melkein jokapäiväiseen ohjelmaani! Sillä tavoitteenani on liikkuva keho, jossa kiristykset ei tunnu ja liikkumisen ilo sen mukaista!

Ensi viikon tavoitteena on venytellä siis ennen kaikkea jalkoja ja alaselkää. Pahimmat kiristykset ovat takareisien ja pakaralihasten alueella... Myös hartioiden väli voisi hyötyä määrätietoisesta venyttelystä. Palataan tarkemmin venytyksiin viikon aikana!


Vetreätä tulevaa viikkoa kaikille!
t. TM

perjantai 10. joulukuuta 2010

...saa palkkansa


Eilen todella reipastahtinen zumba. Ketään ei säästetty. Ikkunat huurtuivat salissa, joka oli tupaten täynnä. Pimeässä vedettiin kuin viimeistä päivää. Siis ihanaa.

Treenaaminen ilman välipäiviä tai (vuosi ilman?) lihasten huoltoa kostautuikin sitten välittömästi. Hyvä kun pääsin sängystä aamulla ylös. Jälleen kerran tyhmästä päästä kärsii koko ruumis - kirjaimellisesti. Tuntee itsensä niin typeräksi, kun kuntoilun jälkiä pitää rueta korjaamaan lihasrelaksanteilla ja kipulääkkeillä... tyhmä mikä tyhmä! Normaali treeneistä ei ole tingitty ja lumessa on koiran kanssa kahlattu tuntikausia. Pohkeet jo antaa periksi, mutta pakaralihakset ja alaselkä huutaa hallelujaa siihen malliin, että portaita on turha tänään alas juosta. Menee kävelyksi. Ylöspäin pääsee hyvin!

Kaikkein surullisinta tässä on, että mitään en taatusti taaskaan oppinut. Selailen liikuntakeskuksen sivuja ja laitan tekstiviestiä lenkkikavereille. Jos vaikka kaivaisi sen venyttely-cd:n kaapista pölyä keräämästä ja tempaisisi tehdä sen illalla. Jos vaikka tekisi itselleen samanlaisen haasteen kuin Outi joku viikko sitten... Venyttelyhaasteen.

Voi kun tulisin tässä asiassa järkiini!

vähän kankeasti TM

torstai 9. joulukuuta 2010

Hallitsetko painoasi vai hallitseeko painosi sinua?


Uuden elämän-projektia aloittaessani aikas pitkälle elämääni ja puheenaiheitani hallitsi painonhallinta ja -pudotus ja laihduttaminen ja keinot ja... Tämä oli yksi syy miksi aloitin pitämään blogia. Oli pakko saada purkaa asiaa jonnekin, kun (Voitteko kuvitella???) kaikki maailman ihmiset eivät olleet halukkaita tai ainakaan halukkaita kuukaudesta toiseen jauhamaan mun Uuteen Elämään siirtymistä. Löytyipä tuttavapiiristäni ihmisiä, joiden kanssa en edes halunnut käydä asiaa läpi... Niinpä aloitin kaksoiselämän ja löysin vertaistukea anonyymistä virtuaalimaailmasta - ihanaa! Tämä maailma mahdollisti minulle todellisen heräämisen.

Vuosi on kohta kulunut noista hetkistä ja ainakin minulla itselläni on tunne, että olen siirtynyt (hitaasti mutta varmasti) kohti painon hallintaa aikaisemman pakkomielteen omaisen vaa'alla poukkoilun ja fraasien hokemisen sijaan. Oikeasti (ainakin hetkittäin) voin sanoa vaikkapa "ei kiitos" herkuille ja huomaan, että se tulee ihan selkärangasta, refleksinä eikä tietoisesti pakotettuna keinona. Nyt tiedostan ihan tietoisella tasolla, että se hetken huuma, joka suklaasta koituu suussa, ei tuo mitään pysyvää hyvää. Ei se vaan tuo.

Nykyään minulle tulee helposti huono olo irtokarkeista (siis ihan kohtuullisistakin määristä) ja aikaisemmin ruokakolmioni kanta oli sentään täytetty irtokarkeilla. Saatoin siis syödä irtokarkkeja PÄIVITTÄIN. Nyt en muista, milloin viimeksi! Tämä kyllä herättää ajattelemaan, että kuinka huono olo minulla on ennen ollut ja olen oikeasti luullut, että se on normaali olo! Kaikkea sitä voi itselleen tehdä.

Älkää ymmärtäkö väärin. Kyllä minä välillä syön herkkujakin. Mutta määrät ovat vain niin paljon pienempiä kuin ennen. Enkä ehkä kuitenkaan niitä pysty kokonaan hylkäämään koskaan, mutta olen vihdoin sisäistänyt sen, että vähemmälläkin pärjää. Ja löytänyt vaihtoehtoja.

Uusin villitykseni on marja-hedelmä-smoothiet. Niitähän saa kätevästi kaupasta valmiina, mutta törkeään hintaan, joten päätin kokeilla tehdä sellaisen kotona... (No niin ne joilla oli vielä jotain harhakuvitelmia minun ruuanlaittotaidoistani tai kekseliäisyydestäni keittiössä, havahtuivat juuri todellisuuteen) ja eilisiltainen herkku oli kyllä lähes täydellistä :) Eihän tämäkään kaloriton vaihtoehto ole, mutta kas paljon terveellisempi verrattuna suklaajäätelöön:

Tehosekoittimeen/sauvasurvimella:
1/2 banaani, loraus appelsiinimehua (lihoineen), muutama vadelma, jokunen mansikka. Loistava herkullinen lasillinen. Vähän jäädyttäenhän se olisikin sitten jo sorbettia. Jopa minä, joka en ruuanlaitosta mitään ymmärrä, tiedän, että tähänhän voisi sekoittaa mitä vain... :) Noita meillä vaan sattui olemaan kotona! Nams.

Mukavaa torstaipäivää! Tänään tiedossa zumbaa.

tTM

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Lunta tulvillaan

Niinhän siinä taas pääsi käymään. Niin kuin joka vuosi. Että tämä talven tulo tuli tänne Etelä-Suomeen ihan puun takaa. Siis että joulukuussa lunta! Pysähdyttiin siis porukalla ihan vaan paikoilleen ihmettelemään, että mitä sitä nyt sitten. Bussit seisoivat jonoissa, ratikat myös.

Ihmiset seisovat tönkköjäässä (ja sokissa) pysäkeillä, kun eihän tälle mitään voi. Julkiset kulkuneuvot tulee jos tulee ja yhtälailla siellä jonossa seisoo henkilöautotkin (niiden, jotka onnistuivat löytämään omansa hangesta).


Itse asiassa oma päiväni meni ihan hyvin. Liikkuminen onnistui niin omalla kuin julkisillakin kulkuneuvoilla (kun ei mene pikkuteille eikä auraamattomille parkkipaikoille ja jos siltikin menee niin ottaa oman lumilapion mukaan). Ja totuuden nimissä on todettava, että kyllähän sitä lunta tuli kerralla hieman reilummasti :) Kaikki ei mene yllätysmomentin piikkiin.

Mutta voi kuinka yhtäkkiä on kaunista! Maisema on kuin postikortti (muutenkin vähän pysähdyksissä :)). Ihanaa! Eilinen iltalenkki koiran kanssa olikin sitten melkoinen elämys. Lunta oli paikoitellen polviin. Koira oli päästettävä vapaaksi - niin kaikkien liikkuminen oli helpompaa. Tavallisesti lyhyen lenkin kiertämiseen menee 45 minuuttia. Nyt samalle matkalle sai kulumaan tunti ja 15 minuuttia! Lumessa eteneminen ei ollut kauhean sujuvaa. Tosin matkantekoa hidasti hieman kamerakin, joka tuonne idylliin oli pakko ottaa mukaan.

Mutta yllättävän vähän oli ihmisiä nauttimassa tästä huikean kauniista luonnon ilmiöstä! Vain jokunen koiranulkoiluttaja. Joko normaali-iltalenkkiläiset eivät olleet järkytykseltään enää selvinnyt ulos tai sitten he olivat edelleen siellä bussipysäkeillä... Tiedä häntä.

Täytyy todeta lumessa kahlaaminen tehokkaaksi urheilulajiksi. Tänä aamuna on nimittäin pohkeet (jotka ilmoittelivat kyllä itsestään jo itsenäisyyspäivän zumban jälkeenkin) ja pakaralihakset sen oloiset, että kahlattua tuli! Mutta kyllä oli mukavaa. Iltalenkiltä palattiin posket punaisina ja lapsuuden pulkkamäki-intoa täynnä! Ihan loistavaa, kun meillä on Talvi!

Kaikki ylös, ulos ja vaikka ladulle :)
t. TM

Tässä tunnelmapala eiliseltä iltalenkiltä:

oma kuva

maanantai 6. joulukuuta 2010

Tunti turpaan

Huonolle elämälle nimittäin! Juoksin ensimmäistä kertaa koko tunnin juoksumatolla. Ei mitään varsinaista huonoa sanottavaa. Paits että tunti on pitkä aika juosta sisällä... Ei mitenkään mahdoton ja menihän se ja jälkeenpäin oli tosi hyvä olo, mutta erilaisten lukujen kertymistä ja kulumista näytöiltä seuraten tunti on pitkä aika. Valivali! Nyt pitää olla iloinen, että pystyy juoksemaan ja on tämä sisävaihtoehto silloin, kun lunta pyryttää koko ajan vaakatasossa niin ettei eteensä nää. Siis oikeesti hyvä treeni - päälle vähän kuulan heiluttelua ja kinesis-kuminauhoissa roikkumista.

Ja kyllähän minä kiitollinen olenkin siitä. Vuosi sitten en totisesti olisi juossut sillä matolla tuntia. Enkä myöskään olisi nähnyt sille mitään järjellistä syytäkään... Voi sitä vanhaa minää. Olen niin iloinen ja kiitollinen siitä matkasta, jonka olen tullut. Täytyy vuoden täyttyessä palata blogin alkuun ja miettiä niitä asioita, jotka minut silloin saivat heräämään. Nimittäin hyvin vaikea jälkikäteen sanoa, mikä oli muna ja mikä kana. Mikä sai sitten lopulta liikkeelle... Hyviä syitä oli useita (ai niinku ulkonäköasiat? mutta muitakin!).

Tänään olen lukenut erilaisia listoja, miten tulisi elää ja syödä kuten nyt esimerkiksi Bellan blogista löytyvä yhteenveto ja olen huomannut, että useimpia tämäntyyppisiä listoja tarkastaessa minulla on toteutumisenvaikeutta enää ehkä yhden kohdan kanssa. Enää. Vuosi sitten löytyi vähän kaikenlaista parannettavaa... Tällä hetkellä vika ei enää niinkään ole ruuan koostumuksesta kuin määristä. Niin ja niistä joistakin "vahingossa nautituista" turhista kaloreista.

Mielestäni erittäin pysäyttävä Laihdutusen lyhyt oppimäärä-dokumentissa (josta Tainakin kertoi aiemmin) oli ylipainoisen naisen kertomus ruokailustaan. Hän kertoi syövänsä tosi terveellisesti, esimerkiksi hedelmäsalaatti aamupalaksi ja niin hän söikin. Mutta sen hedelmäsalaatin koko oli aivan valtava! Nainen ei nähnyt ollenkaan realistisesti omaa syömistään. Vetosi hitaaseen aineenvaihduntaan (joka mitattiin ja todettiin normaaliksi). Ruokapäiväkirjaa pitäessään hän jätti 40-60% syömistään kaloreista kirjaamatta (riippuen menetelmästä, jolla ruokapäiväkirjaa pidettiin)!!

Tämä todella pysähdytti minut ajattelemaan ruokailuani. Mikäli todella söisin niin oikein ja kurinalaisesti kuin hetkittäin itselleni vakuuttelen - tulokset olisivat toisenlaisia! Toki myönnetään, että näillä menetelmillä on tultu tähän ja tästä eteenpäin, viimeisille kiloille, tarvitaan isompaa vaihdetta silmään, jota hiljalleen onkin ruettu vääntämään kohdilleen. Tämäkään ei käy hetkessä.

Tavoitteita laatiessa ei tiedä kaikkea minkä tietää niitä lähestyessään. Aina ei alunperin tiedä edes, onko asetetut tavoitteet niitä, joita oikeasti haluaa. Tai kuinka suuria uhrauksia tavoitteiden saavuttaminen oikeasti tarkoittaa. Onneksi tavoitteita voi ja on lupa muokata projektin edetessä. Hiljalleen hahmottelen mielessäni jo ensi vuoden tavoitteita, mutta kuitenkin ensin tämä vuosi ja nämä haasteet kohdattavana. Ja nyt aion miettiä realistisemmin ruuasta saamiani energiamääriä. Tai ainakin niitä "turhia kaloreja" siinä sivussa! Ai niin ja lähden zumbaamaan!

Loisteliasta itsenäisyyspäivää kaikkiin koteihin!

torstai 2. joulukuuta 2010

Kiitos, Shauna!

Kuljeskelin jälleen nettiavaruudessa ja onnekseni löysin taas uuden blogin, jossa on taitavaa tekstiä ja hyviä ajatuksia. Tämä blogi muistutti minua yhdestä tärkeästä tekijästä, jonka avulla olen tässä tänään. Kiirehdin jakamaan sen kanssanne!

Sisareni avulla tutustuin Shauna Reidin blogiin the amazing adventures of dietgirl, johon ihastuin heti. Kun kuulin, että Shaunan tarina on ilmestynyt myös kirjana, riensin ostamaan sen- kyllä: heti. Koska olin lukenut blogia jo aikaisemmin, halusin kirjan alkuperäiskielellä "kuullakseni Shaunan äänen" :) Suosittelen kirjaa kaikille, jotka taistelevat painonpudotuksen kanssa! (Suomennoksesta olen kuullut kritiikkiä mm edellä mainitussa uudessa blogissa eli kaikki, joille englanniksi lukeminen on edes jotenkin luontevaa, suosittelen alkuperäistä).

Shauna pudotti painoaan lähes 80 kg - puolet painostaan ("I'm half the woman I used to be") - minun tavoitteeni kokonaisuudessaan on noin 10 kg. Vaikka lähtötilanteemme on erilainen, oli todella pysäyttävää lukea Shaunan raatorehellistä kertomusta tunteistaan, peloistaan ja haaveistaan - ja huomata, että hän paini täsmälleen samojen asioiden ja epävarmuuksien parissa kuin itsekin painin!

Shaunan perheessä on/oli sanonta, että "olen liian lihava keittämään teetä" (no tarina on vähän pidempi, lukekaa kirjasta :)), mutta siis tällä tarkoitettiin sitä (järjenvastaista) tunnetta, että on liian lihava tekemään sitä ja tätä. Tiedättehän? Kaikki ymmärtää, että kukaan EI OLE liian lihava keittämään teetä! Välillä kuitenkin ihminen tekee itselleen esteen jostakin ulkonäköön liittyvästä: olen liian lihava menemään uimahalliin, pukemaan bikinit/sen ihanan pienen juhlamekon tai menemään sovittamaan rintaliivejä siihen ihanaan erikoisliikkeeseen. Ihan älytöntä ymmärrän sen, mutta kuitenkin tunnistan ajattelutavan! Minäkin olen joskus ollut liian lihava keittämään teetä!

Kaikkein koskettavinta Shaunan tarinassa on se, miten hänen elämänsä muuttuu! Monet asiat, jotka meille ovat itsestään selviä, muuttuivat Shaunalle ylipäänsä mahdolliseksi hänen elämänmuutoksensa myötä. Vaikka hänkin joutuu läpikäymään totuuden, ettei epävarmuus asukaan läskeissä, uusi elämän tapa (ja ulkonäkökin) tuo itsevarmuutta ja muuttaa Shaunan elämää monella tavalla. Ilman elämänmuutosta Shauna ei ehkä olisi lähtenyt Australiasta, osallistunut juoksukilpailuun ja monia monia muita asioita.... (lukekaa kirjasta :))

Viime vuoden vaihteessa kun aloitin oman matkani kohti Uutta Elämää, minulla oli Shaunan kirja bussilukemisena. Tänään kaivoin sen jälkeen käsilaukkuuni ja aloitin työmatkalla. Viime talvena nauroin kaulaliinaani ja liikutuin melkein kyyneliin työmatkoillani kirjan parissa. Suosittelen.

Kuva on omasta kirjastani. Vähän on kansi taittunut parista kohtaa ja sivut pullistuneet paljosta lehteilystä. Rakastetun näköinen siis :)


keskiviikko 1. joulukuuta 2010

Tanssin hurmaa

Eilinen ihan loistava Dance-tunti kummittelee vieläkin mielessä! Tämä voidaan kyllä laskea yhdeksi onnistumisen kokemukseksi tälle vuodelle. Niin kuin olen moneen kertaan todennut, olen aina ja iäisesti ollut selkeän pump ja spinning-tyylin kannattaja. En ole pitänyt itseäni lainkaan tanssillisena ihmisenä. Kaiken maailman koreografiat ovat olleet mielestäni mahdottomia edes lähestyä. Lisäksi olin täysin vakuuttunut, että vaarannan itseni ja muut törmäilemällä ympäriinsä tanssitunnilla.

Mutta sitten kaikki muuttui :)

Ensin tuli tietysti zumba. Sitten tuli Ihana-Ihana-Elina - loistava tanssituntien vetäjä. Elinan zumbat osuivat minulle hassuun aikaan (tai niitä ei ollut tarpeeksi minulle sopivaan aikaan - kuka muka ehtii aamupäivällä zumbaamaan, tosin tiedän, että hänen tuntinsa on täynnä myös päiväsaikaan), joten minun oli seurattava häntä Just Dance-tunnille (helppoja koreografioita, tanssin iloa). Ihan ok. Huomasin, että eihän tämä nyt niin mahdotonta ole ja zumba antoi sen varmuuden, että pysy liikkeessä, kohta sä tajuat sen sarjan. Ja niin tajusinkin!

Eilen sitten puolivahingossa menin varsinaiselle Dance-tunnille. Siinä alkuverrassa sitten Elina jutteli, että tämä on sitten vaativan tason koreografioita sisältävä tanssitunti ja silloin ovi oli jo suljettu ja minäkin ihan toisessa päässä salia... No ajattelin sitten, että minähän en mihinkään lähde, kun olen suosikkiohjaajani tunnille osunut ja sitten mentiin.

Ja kylläpä kannatti! Enhän mä mitään törmäillyt. Sen voin myöskin kertoa, että sen verran kieli keskellä suuta täytyi vetää (oli todellakin sitä vaativampaa tasoa!), että ei ehtinyt katsella, miten muut urakastaan selvisivät :) Enkä usko, että ehti kukaan muukaan. Lämmin tuli ja oli niiiiiiin hauskaa! Enpä olisi itsestäni tätäkään uskonut!

Samalla sai ihan loistavaa aivojumppaa. Varmasti on aivoille hyödyllistä haastetta uuden koreografian opettelu. Tämä muuten tuli niin mun viikko-ohjelmaan jäädäkseen. Taas päädyn suosittelemaan omien rajojen ylittämistä! Pahimmat esteet onnistumisen kokemuksille ihminen muodostaa itse. Helposti ajattelee, että en MINÄ osaa (muut kyllä) tai MINULLA on ominaisuus joka estää minua onnistumassa tuossa ja tuossa.

Jos minä löydän itsestäni tanssijan, niin te pystytte ihan mihin vaan! Uskokaa pois!




tiistai 30. marraskuuta 2010

Paluu arkeen

Kurjin puoli juhlissa on se, että niiden jälkeen palataan (jokseenkin karusti) takaisin arkeen. Älkää ymmärtäkö väärin! Arjessa on paljon hyviä asioita. Se on tuttu ja turvallinen. Eikä tarvitse sudokuita tai palapelejä aivojen aktivoimiseksi. Riittää kun ratkoo ihan tavallisia arkisia haasteita: kuinka saadaan neljä ihmistä suunnilleen samaan aikaan eripuolille pääkaupunkiseutua, kun käytettävissä on vain yksi auto jne. On ihanaa kun on tekemistä ja on nämä ihanat ihmiset ympärillä. Kyllä minä arjestakin tykkään. Arki vaan tuntuu vähän kuluneelta juhlan jälkeen. Tiedättehän monessa pesussa haalistunut ja vähän nukkaantunutkin...

Arkeen on kuitenkin palattava. Nämä aikataulupalapelit ja muut odottavat pelaajaansa kärsimättöminä. Haaveilemaan ei auta jäädä.

Eilen päätin sitten täräyttää itseni arkeen kiinni. Kiertelin blogeissa ja nettimaailmassa etsimässä innoitusta, että mitä sitä sitten. Quantinan saavutettu juoksuhaaste ja Tainan haave siitä, että pääsisi juoksemaan aika pitkälti määrittivät minun liikuntani suunnan! Johan nyt on velvollisuuskin mennä, kun pystyy :) Eli kävin juoksemassa 40 minuuttia (5 km) juoksumatolla. Vieläkään ei olla BFF-tasolla juoksumaton kanssa (siis se teinitermi, ei mikään urheilutermi :)), mutta aletaan jo paremmin ymmärtää toisiamme! (Onneksi Tom&Jerry ei enää pyöri salin valkokankaalta!! Tilalle oli tullut lumilautailua.)

Lopuksi vielä heiluttelin kahvakuulaa ja tein vatsalihaksia. Että ihan kelpo treeni siitä sitten loppujen lopuksi tuli. Tänään tanssia, huomenna Total Combat. Nauratti muuten (asiasta taas yheksänteen) Heiaheiassa total combatin merkki (siis se pallukka, jolla merkitään liikuntasuoritus liikuntapäiväkirjaan) on oikein kunnon kontaktilajin merkki :) No ei siellä oikeasti kenenkään raiveleihin kiinni käydä ja lyönnit ja potkutkin voi osua vain todella huonolla tsäkällä vahingossa :) Mutta kyllähän se hienolta sellainen merkki näyttää siellä liikuntaprofiilissa meikäläisen kohdalla, kun varsinainen kontaktilajien taitaja en ole!

Tällaiset liikuntasuoritukset/suunnitelmat tänään ja näillä on tarkoitus päästä kiinni arkeen. Eilen en käynyt edes vaakassa. Tänään kävin, mutta sitä lukemaa ette saa koskaan tietää! Sen tiedon vien hautaan mennessäni! Mutta jätän sen taakseni, katson eteenpäin ja toivotan teillekin raikasta, energistä viikkoa! Ulkona on todella kaunista! Aurinko paistaa ja luntakin on! Tästähän tulee hyvä viikko!

TM täynnänsä aurinkoenergiaa!

torstai 25. marraskuuta 2010

Haaste ja kuinka se kohdataan

Viikonloppuna tulossa pieni matka. Ihanan, ihanan ystäväjoukon kanssa. Vanhoja ja vähän uudempia ystäviä. Pariskuntia. Hetkeksi irrottautuminen arjesta. Jo etukäteen tiedän, että matkaan tulee sisältymään paljon naurua, halauksia, kiireetöntä elämää, shoppailua, tauotonta puhetta, yhdessä pukeutumista ja meikkaamista - ja iltaisin istutaan pitkään illallispöydässä.

Ennen olisin (kuvitelkaa!) ollut hieman harmistunut, että tällainen haaste nyt tulee kesken hyvässä vauhdissa olevaa tavoitteellista painonpudotusta, mutta en enää! Tiedän, että ruokailu on jossain määrin hutiloivaa ja hervottomampaa kuin arkena kotona, mutta kuitenkin täysin luotan siihen, että teen suurimmaksi osaksi hyviä valintoja! Sankarit ei ruokapöydässä pelosta vapise. Kyllä minä tiedän, miten homma kannattaa hoitaa! Ei tässä kuulkaa olla ensimmäistä kertaa pappia kyydissä.

Hervottomaksi ruokapoliisiksi en suinkaan ryhdy. Istun ihan samassa pöydässä, mutta silti voin tehdä ihan omat valinnat - ja kantaa seuraukset (kirjaimellisesti). Syön hyvin, mutta mahdollisimman oikein. Pieniä ylilyöntejä en jää muistelemaan. Jos ajattelen tätä vuotta, etenkin loppuvuotta, niin ihan varmasti olen tehnyt 80 % oikeita valintoja ja senhän piti riittää. Se riittää hyvin reissussakin.

Mukavaa, rentoa viikonloppua ystäväiseni! Palaan treenaamaan ja vahtimaan itseäni ihan pian! Pieni pako arjesta tähän väliin.

t. TM

ps. Erityisesti minua tänään ilahduttaa lukijoideni hiljalleen kasvava joukko! Tervetuloa!

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Hiljaa hivuttamalla

Hirviä liikuntainto päällänsä olis.

Eilinen juoksu oli kuitenkin sen verran raskasta, että pysyttelen kotona. Pakko pitää lepopäivä välissä. Kun eilisen treenin päälle kävelin vielä umpihangessa polvia myöden lumessa koiran kanssa iltalenkin niin uni yllätti täydellisesti jo tuossa heti iltayhdeksän jälkeen. No tulipahan nukuttua!

Hiljalleen alas kitkutellaan. Painoa nimittäin. Tällä hetkellä luottavainen mieli ja energiat kohdallaan. Just niin luottavainen, että paniikissa soittelen kaikille perheenjäsenille, jotka ovat kotiutumassa, että "et tuo sitten mitään herkkuja tänne!" Itsevarmuus huipussaan.

Kuitenkin hyvä mieli. Kolmen kilon tavoitteesta YLI kolmannes jo tultu alaspäin (1,1 kg :)) ja aikaa vielä on yli neljä viikkoa. Takerrun tähän tavoitteeseen nyt epätoivoisesti, että pysyn keskittyneenä tähän. Tämä toi uuden motivaation asiaan. Kun olis niin vähästä kiinni enää.

Tavoitepainoon pääseminen tälle vuodelle olisi todella tärkeää, vaikka hyvin ymmärrän, että sitten vasta alkaa se todellinen Uuden Elämän opettelu. Hahmottelen Uuden Elämän tilinpäätöstä tälle vuodelle ja samalla jo täyttä vauhtia pohdin tavoitteita ensi vuodelle. Ihan varmasti juoksutavoitteita tulee. Naisten Kymppi on jo kalenteroitu ja sen juoksen tilaisuuden nostalgisuuden vuoksi. Viime vuonna kymmenen kilometrin juokseminen oli mieletön saavutus. Ai niin ja onhan minulla se salainen unelmakin (se mistä ei saanut puhua!) eli puolimaratoni... Talven juoksut kertoo sitten sen haaveen kohtalon, mutta se nyt on varma, että ensi vuodelle se tavoite asetetaan. Talvi näyttää mihin kohti.

Mutta hoidetaanpas tämä vuosi ensin kunnialla loppuun ja pohditaan sitten uutta! Jatkan tässä suunnittelun parissa letkeän lepopäivän viettämistä! Jos vaikka saunaan tästä...

t. TM

tiistai 23. marraskuuta 2010

Oi onnea

Mieliala ihan katossa - itseasiassa työasioissa onnistumisen vuoksi, mutta onneksi tuota onnistumista riittää säteilemään myös ympäristöön! Varmasti myös lähipiirini on onnellinen puolestani (koska olen todella aurinkoista seuraa nyt, kun olen saanut onnistumisen kokemuksen - ihan sama mistä se on tullut!).

Eilinen rento kävely iltamyöhään oli ihan sopivaa palauttelua viikonlopun treenailun jälkeen. Nyt mieli halajaa jo kovasti taas salille - juoksemaan ja kahvakuulailemaan. Toiveissa on jopa se, että oppisin tänään jonkin uuden kahvakuulaliikkeen... Mikäli minulle ei sitä onnea suoda niin veivaan sitten niitä entisiä! Siis niitä kahta, jotka osaan :)

Aurinkoa, intoa ja valoa myös Sinun päivääsi! Liikkumaan, lomps!

t. TM

maanantai 22. marraskuuta 2010

Johan tuntuu


Lauantaisen pienen kahvakuulailun innostamana riensin siis eilenkin salille. Juoksin ensin 50 min juoksumatolla. Kyllähän se menee, vaikka ulos tekisi mieli. Mutta siinä ulkolenkkeilyssä on nyt se ongelma, että mielikuvissani on mukavan raikas aamusää, sula lenkkipolku ja meri on nousevan auringon valossa sininen. Todellisuudessa maa on jäässä, jään päällä on lunta ja lunta tulee myös vaakatasossa naamaa kohti. Lisäksi hyinen ilma pistelee keuhkoja (olenko muuten sanonut, että tapanani ei ole liioitella KOSKAAN?). Eli pimeässä huoneessa musiikin tahtiin juokseminen itseasiassa on ihan varteenotettava vaihtoehto.

Nyt kun Armas Aviomies ei ollut mukana minua toppuuttelemassa riehuin sitten ihan itsekseni kuulan kanssa. Peilin edessä yritin tarkasti ohjeita noudattaen tehdä liikeet oikein. Että oli mukavaa! Vieressäni tuntematon mies teki rauhallisia pilatesliikkeitä ja minä riehuin hikipäässä kuulan kanssa... :) Roolien vaihtoa? Illalla venyttelin kunnolla. Sen verran itsesuojeluvaistoa on minullakin jäljellä. Kuulasta iloitsen muutenkin, mutta sehän on todella hienoa, jos se saa minut vielä venyttelemäänkin. Jo toisen kerran... tekisi mieleni sanoa, että tänä viikonloppuna, mutta oikea termi taitaa kuitenkin olla tänä syksynä.

Ja avot! Kyllä tuntuu! Lihaksissa nimittäin kuulan heiluttelu! Mutta hyvällä tavalla. Lihakset on sen oloiset, että jotain on tehty, mutta kyllä näitä vielä pystyy käyttämään :) Erityisen onnellinen olen siitä, että käsillä on tullut tehtyä jotain. Enimmäkseen kun tavallisesti juoksen niin siinä ne kädet vaan roikkuu mukana, mikä painon pudotessa näkyy hurjana lepattavina alleina! Ei minun tule punnerrettua, eikä mitään muutakaan fiksua tehtyä.

Salilla on aina kuulia käytettävissä, joten ihan vielä en omasta haaveile, kun en tiedä, minkä kokoinen sen kannattaisi olla. Tunnustelen vasta omia taitojani ja voimiani. Eri liikkeisiin joka tapauksessa tarvittaisiin eri kokoisia kuulia... Toistaiseksi treenailen salilla, kun kerta mahdollisuus on.

Suosittelen kokeilemaan uusia lajeja! Näistähän saattaa jopa tykätä!

Energistä maanantaita ja eikun kohti uusia arkisia seikkailuja!

t TM

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

I'm easy like Sunday morning

Lumisen raikasta ja kaunista Sunnuntai-aamua kaikkiin koteihin! Kävin tekemässä pitkän kävelylenkin hyvässä seurassa. Maisema on kuin postikortti. Lunta maassa ja puissa! Harvinaista herkkua täällä Etelä-Suomessa tässä vaiheessa vuotta. Ihanaa! Letkeää.

Eilen kävin siis ensimmäistä kertaa elämässäni juoksemassa juoksumatolla ja oli ihan mukavaa. Meidän salilla on pimeä ns. cardio zone-huone, jossa on steppereitä ja juoksumattoja. Siellä soi musiikki ja etuseinän screenillä pyörii jotain inspiroivaa (ennen vanhaan - tiedättehän ennen vanhan? - siellä oli kesäisin surffausta ja talvisin lumilautailua tms). Jostakin käsittämättömästä syystä siellä pyöri eilen TOM JA JERRY!!! Siis WTF?? Henkilökohtaisesti nään piirrettyjä ihan tarpeeksi kotona niin halutessani... Mutta ei siinä mitään, pakkohan sitä screeniä ei ole seurata - ei onneksi sentään lastenlaulut raikaneet :)

Eikun vaan juoksumatolle! Säädöt (etenkin pimeässä :)) teettivät hieman aivotyötä... No kaltevuuden ja vauhdin säätö sinänsä helppoja, mutta vähän täytyi tunnustella, milloin ylämäki tuntuu ja juoksuvauti oli mukava nähdä km/t-asteikolla. Kokeilin paria reilumpaa spurttia, mutta lähinnä juoksin rauhallista tahtia, kun juokseminen oli kuitenkin aika erilaista matolla.

Armas Aviomies oli kanssani salilla ja hänhän on kahvakuulaharrastaja. Olen kuullut niin paljon hyvää lajista, että lopuksi raahasin Armaan Aviomiehen salin nurkkaan antamaan henkilökohtaista opastusta minulle muutamasta perusliikkeestä. Se se vasta hauskaa oli. Armaalla Aviomiehellä oli selkeä kuva, minkä kokoisen kuulan tarvitsen, kokeilin 8 ja 10 kilon kuulia. AA tyrkytti 12:ta ja just kun mulla alkoi olla hauskaa, komensi minut pois kuulien luota. Tässä kuulemma pätee sama "ei makeeta mahan täydeltä"-sääntö kuin kaikkeen hauskaan tai muuten huomenna on todella kipeät lihakset. Tästä jonkin verran säikähtäneenä jopa venyttelin illalla (te ette voi edes kuvitella, kuinka jäykkä minä olen... Mikä se materiaali on joka ei jousta YHTÄÄN, no mä olen suunnilleen niin jäykkä! Järkyttävää! Koska olen ollut joskus notkea... No näyttääpä siltä, että taas löytyi kehitettävää!). Eikä aamulla särkenyt yhtään mitään! HAH!

Eilen hyvä treeni. Itse asiassa niin hyvä, että menen tänään uudestaan! :) Osaan tyyliin kaksi kahvakuulaliikettä, mutta kivoja molemmat :) Tästä on hyvä jatkaa. Letkeää Sunnuntaita!

lauantai 20. marraskuuta 2010

Juoksumatto

Väsyttää ja tympäisee. Koko päivä vähän hitaalla menty, vaikka tulikin nukkuttua rankan loppuviikon ansiosta hyvin. Tai ehkä juuri siksi on niin hidasta Ruokailu ihan ok, mutta virtaa ei vaan tunnu löytyvän. Loputon kahvin juontikaan ei taida olla ratkaisu...

Lähdenpä siis salille testaamaan elämäni ensimmäisen kerran juoksumaton! Ulkona on niin jäistä, että en halua siellä pimeässä liukastella, joten sitten juostaan sisällä! Ja kuvittelen, että juoksen pitkin aurinkoista rantaa :) Eiköhän se virta lähde tästä lisääntymään!


Energistä viikonloppua!

tTM

keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Sovussa

Tänään olen jo sovussa vaakani kanssa. Melkoisen tasapainossa ruokailun kanssa. Tietoinen valinnoistani ja miksi niitä teen. Ihan hyvä. Ainakin hetken :) Olen rauhallinen ja voitontahtoinen. Kevyempi (henkisesti?) olo.

Eilen ehdin lenkkeillä hyvin: pieni puolentunnin juoksulenkki (olipas muuten mukava juosta taas!) ja puolentoistatunnin rivakka koiralenkki hyvässä seurassa. Meri oli ihan musta ja tyyni ja lunta sateli hiljalleen - ihan uskomattoman kaunista! Edelleen tuntuu siltä, että marraskuu on vain väärinymmärretty. Kovin kamalana se ei ainakaan vielä ole minulle näyttäytynyt.

Tänään ihana konsertti tunnelmallisessa ympäristössä. Oikea akkujen lataaminen taas. Ei tunnu marraskuu missään. Huomenna työmatkalle. Tuntikaupalla (no pari ainakin) junassa, vieras kaupunki ja ruokailut ravintoloissa, mutta ei hätää. Junassa voi vaikka torkahtaa. Ravintoloista saa salaattia!

Ylihuomenna seuraava kaupunki.

Mutta viikonloppua kohti mennään ja sitten saa rauhassa urheilla ja tehdä/syödä terveellistä ruokaa! Pidän kiinni positiivisuudesta ja tavoitteestani!

tiistai 16. marraskuuta 2010

Positiivinen ajattelu

No niin. Eilisen riehumisen jälkeen olen saanut enemmän kiinni itsestäni. Paniikkihäiriö on kahlittu, mutta päätökset pitää. Olkoon oikein tai väärin. Näillä mennään nyt.


Sen sijaan asennetta joudumme jälleen kerran muokkaamaan...

Tämän vuoden aikana olen sentään sen verran oppinut itsestäni, että pakottamalla ei mitään aikaiseksi saa. Ainoastaan uskomalla itseensä ja olemaan itselleen hyvä, voi tuloksia saada aikaiseksi. Jokainen vaihe urakkaa on mielekäs, kun nauttii tekemästään.

Edellisessä postauksessa jälleen tein itselleni listaa siitä, kuinka tämä tehtävä suoritetaan! Listasta aion kuitenkin pitää pitkältikin kiinni, mutta ei sillä tavalla, että VIISI KERTAA LIIKUNTAA ON PAKKO TULLA! Vaan enemmän niin, että katson, ketä kavereita voisin treffata salilla ja ketä iltalenkillä :) Oih! Kaksi hyvää yhdessä. Liikunta ja sosiaalinen elämä (jota ehtii harmiteltavan vähän viettämään).

Kyllähän se salaattilounas (josta kyllä ihan rehellisesti tykkään muutenkin) maistuu vielä paremmalta hyvässä seurassa. Vaikka tavoitteeni on kirkkaana mielessäni, voin silti nauttia ruokani terveellisyydestäkin!

Mennään siis eilisen hepulin kautta positiivista kohti!

Aurinkoisia ajatuksia!
t. TM

(haha! hauskaa on artikkeli, josta olen tämän postauksen kuvan lainannut :))))

maanantai 15. marraskuuta 2010

Kuin raivo härkä



Voi ristus, että voi ottaa päähän! Olen selkärangaton, toivoton ja lihava (taas). Ja minulla on vaikea päivä kuukaudesta... Maha on kuin jalkapallo ja mieliala kuin... no, raivo härkä kuvaa hyvin tätä olotilaa! Vähä ku tv-sarja V... Ihan tavallisen naisen nahan alla elää hirviölisko, joka tulee esiin pienelläkin ärsyttämisellä. Tämä lisko tulee esiin myös itseärsytettynä. Ja ehkä tehokkaimmin juuri itseärsytettynä, vaikka välillä lähipiirikin saa kohtuutonta palautetta tekemisistään (tätä piirrettä yritän kovasti itsessäni hillitä).

Tyytymättömyyteni saavutti lakipisteensä tänä aamuna vaa'alla (mikä ihme minua ajaa vaa'alle näinä aamuina, kun olen turvoksissa kuin mikäkin!) kun vaaka ihan pokkana näytti
!! 60,6 kg !!

Järkyttävää! Loistavan Onnistumisen ja sitä seuranneen tasannevaiheen jälkeen! No, ihan oma syy. Törkeetä ruokailua, törkeitä tuloksia. Seurauksena masennusta ja itsensä ruoskimista, joista kummastakaan ei juuri hyötyä tässä projektissa ole. Mä en ymmärrä! Kuinka kauan aion jatkaa tätä omiin muroihin pissaamista??? Milloin oikeasti otan opikseni?

Tänään tein sopimuksen, että jouluun mennessä lähtee minulta ja Työtoverilta kolme kiloa! Ihan tuosta vaan sovin asiasta, vaikka en ole koskaan mokomista "sopimuksista" tai vedonlyönneistä perustanut (enkä niistä pärjännyt pessimisti versio minusta sanoo). Se tarkoittaa 500 g viikossa (huomasitteko, että jouluun on enää 6 viikkoa!), mikä tarkoittaa oikeasti tavoitteellista toimintaa eikä mitään hengailua ja hymistelyä (en yhtään tiedä, onko minusta tällaiseen laihduttamiseen, mutta kohtahan se nähdään). Alennustilaani kuvaa ehkä parhaiten se, että hetken jopa mietin tekeväni tämän rutistuksen salaa (eikö siinä taas ole se ennakkoasenne, että kun se ei kuitenkaan onnistu). Hävettää, että taas asetan tavoitteita, taas odotan maanantaita, taas harjoittelen niitä asioita, jotka pitäisi olla jo hallussa. Taas on teoria ja käytäntö niin kaukana toisistaan kuin olla ja voi.

Eli siis huomisesta alkaen:
- proteiini kunniaan (kala, kana, raejuusto)
- kasvikset ja salaatti pääosaan tässä showssa
- hedelmät ja marjat parhaiksi ystävikseni
- kaikki turhat hiilarit pois (peruna, pasta, riisi)
- sokeria en edes näe ennen joulua
- liikuntaa vähintään 5 x viikossa (koiralenkkejä ei lasketa, no hätätilanteessa voidaan laskea)
- punnitus kerran viikossa maanantai-aamuisin

Olen siis päätynyt tällaiseen loppukiriratkaisuun. En tiedä, onko ratkaisu oikea. Älkää ymmärtäkö väärin. Olen ihan onnellinen esimerkiksi liikuntaan liittyvien tavoitteideni suhteen! Nautin jokaisesta saavutuksestani, mutta painon suhteen olen kyllästynyt paikallaan pönöttämiseen! Liian pitkään olen pyörinyt tässä kahden kilon haarukassa. Painon lasku on olemattoman hidasta. Vaikka tavoitteeni liittyvät terveellisempään elämään, en voi katsoa onnistuneeni tavoitteissani, ellei paino ole turvallisesti normaalipainon alueella. Etsin viimeisistä kiloista eroonpääsyä kohta keinolla millä hyvänsä (no amputaation olen jättänyt pois laskuista). Ymmärrän, että haen nyt pikaratkaisua, vaikka minun on löydettävä myös pysyvä ratkaisu asiaan. Mutta siihen paneudutaankin sitten huolella, kun tavoite on saavutettu!

Kaikki tsemppaus, kannustus ja suorat sanat ovat nyt tarpeen. Kiitos etukäteen!

sunnuntai 14. marraskuuta 2010

Potku persauksille

Nihkeetä on nihkeetä. Ei oikein edes mitään syytä olla näin hitaalla. Paitsi ehkä sunnuntai, jolloin kai kuuluisikin olla vähän hitaalla.

Univelkaani ilmeisesti tässä olen viikonlopun maksellut. Nukkunut pitkiä yöunia (jopa yli 9 tuntia... joka mulle on todella paljon!). Eikä silti tunnu, että olis nukkunut paljon/tarpeeksi/no ainakaan liikaa!

Pitkiä kävelylenkkejä koiran kanssa (siis yli tunnin reipasta kävelyä) olen tehnyt päivittäin ja viime päivinä olosuhteiden pakosta useamman päivässä, mutta Kunnon Liikunnasta on aikaa. Päiviä! Ihan outoa. Mutta pelkkä ajatuskin väsyttää juuri nyt. Mistä tätä unta riittää? Raitista ilmaa toki olen saanut!

Siis Kunnon Liikunnalla tarkoitamme nyt juoksua, zumbaa, total combatia tai vastaavaa liikuntaa, jossa oikeasti hikoillaan (no tänä aamuna hikoilin tolkuttomasti koiralenkilläkin, koska oli ihan liikaa päällä) ja pulssi huitelee korkealla (siis liikunnan, ei koiran päättömän käyttäytymisen takia).

Yksi syy voi olla tietysti ruokailu. Se nyt on ollut vähän rennon puoleista... Oikealla ruokailulla oloni saattaisi olla kevyempi (hah! Siis todella kevyempi!). Toinen ongelma on, että olen ollut ihan liian keskittynyt vaakaan, numeroihin ja niiden liikahtelu on mielestäni ollut puutteellista tai väärään suuntaan tapahtuvaa. En ole taaskaan keskittynyt siihen oleellisempaan eli omaan olooni, syömään oikein ja nauttimaan liikunnasta. Tai ehkä tarvitsisin vain potkun persuksille! Siihen tyyliin, että "Nyt sinä Tukeva Tyttö lähdet liikkumaan, etkä piilottele avuttoman Terrieripojan selän takana käyttäen koiraraukkaa tekosyynä sille, ettet muka ehdi!"

Nyt on oikeasti liikunnan vuoro ennen kuin pääsen siihen parhaaseen luovuuden vaiheeseen, jossa tekosyiden keksiminen on kuin mainostoimiston vapaan ideoinnin palaveri. Siinä ei kuule turhaan jarrutella ja mietitä, että meneekö nyt liiottelun puolelle tai asiasta ohi! Tässä vaiheessa kaikki on hyviä ideoita!

Kurinpalautuksen aika! Onneksi huomenna on maanantai :)

Ajatus joka pysäytti



Kuljet nurmikentän halki. Reitillesi osuu pallo. Potkaisetko sitä?

Kuva täältä.

maanantai 8. marraskuuta 2010

Tanssii tähtien kanssa

On ainakin yksi asia, jonka zumba on minun kohdallani saanut aikaan! Nimittäin se, että olen menossa ensimmäiselle tanssitunnille tänään. Siis jumppaan. Mutta tanssi sellaiseen... Ilman zumbaa en vanhana pump ja xycling-harrastajana suinkaan olisi moista edes haaveillut tekeväni. Minähän olen kömpelö kuin norsu!



Mutta zumban myötä on saanut huomata, että ehkä ei sittenkään. Ehkä en olekaan ihan toivoton ja myös sen, että tanssihan on ihan loistava liikuntamuoto. Joka vuosi olen seurannut Tanssii tähtien kanssa-ohjelmaa ja ihaillut kilpailijoiden muodon muutosta, kilojen vähenemistä ja ennen kaikkea kiinteytymistä! Että vähän niin kuin samaa lähden tänään hakemaan tanssitunnilta :D

Vaikka voihan olla, että jonkinlaiseen tanssii tähtien kanssa tilanteeseen päädytään joka tapauksessa (siis minä päädyn tähän tunteeseen), mutta hauskaa oletan siellä olevan silti. Välillä on ihan hyvä poistua sieltä mukavuusalueelta. Saattaa tulla vaikka positiivisia yllätyksiä! (toivottavasti)



Pitänee tehdä (tässä joku päivä) toinenkin mukavuusalueelta poistuminen ja koittaa vihdoin sitä joogaa tai muuta huoltavaa ja rauhallista liikuntamuotoa. Tai ainakin se pitää löytyä ensi vuoden tavoitteista! :)

Ensimmäinen kuvatäältä ja jälkimmäinen kuva täältä.

Juhlat

Ihanan rentouttava viikonloppu, johon kuului juhlat Ystävän kunniaksi. Tarjolla paljon herkkuja ja pitkiä automatkoja. Ei siis paras mahdollinen viikonloppu projektini kannalta, mutta muuten aivan loistava! Ihanaa tulla takaisin kotiin hyvällä tuulella, kun on saanut nauttia ihanan leppoisasta tunnelmasta ja ihanien ihmisten seurasta. Rentoutua, nauraa ja viettää myös puolison kanssa laatuaikaa.



Ihanista juhlista oli kyllä se seuraus, että vaa'alle en tänä aamuna uskaltautunut. Enkä varmaan mene muutamaan päivään!

Toinen seuraus on se, että varasin sekä tanssitunnin että sovin iltalenkin :) Katumusharjoitukset alkakoot! Veikkaan, että jo tuntien autossa istuminen on jämähdyttänyt nesteet paikalleen. Varsinaista hillittömyyttä ei herkuttelussa koettu, mutta joitakin rajoja (sokerirajoja) ylitettiin taas, vaikka nimenomaan olin päättänyt, että ei :) No kakkua en sentään syönyt, mutta kuitenkin...

Arki alkaa aalla ja nyt tavoite selkeänä mielessä lähdetään uuteen raikkaaseen ja rapsakkaan aamuun ja viikkoon (luonnollisesti pyörällä työmatkat :)).

Ihanan energistä ja hyväntuulista viikkoa kaikille! Lähdenkin hakemaan innostusta ja motivaatiota itselleni teidän blogeistanne!

t. TM

torstai 4. marraskuuta 2010

Untamo



Olen äärettömän hyvä nukkuja (vaikka itse sanonkin). Ihan sama missä ja mihin vuorokauden aikaan - pystyn nukahtamaan. Etenkin jos minulla on yksi apuväline: peitto. Epäilenkin, että peitto toimii eräänlaisena unisiepparina. Jos käyn pitkälleni ja vedän jonkin sortin peiton päälleni, peitto sitoo unen lähelleni ja nukahdan heti. Illalla saatan nukahtaa kesken lauseen. Niin lahjakas olen!

Lisäksi olen selkeästi ihminen joka tarvitsee paljon unta, todellinen Untamo. Luulen, että sopiva määrä minulle olisi 8-9 tuntia yössä. Olen lahjakas päivällä nukkujakin, jos tilaisuus joskus päiväuniin tarjoutuu. Minua ei myöskään päiväunet haittaa - siis kun toiset sanoo, että jos nukkuu pidempään päivällä, on tokkurainen koko illan tai sitten ei saa unta normaaliin nukkumaan menoaikaan. Ehei minulla!

Käytännössä kuitenkin nukun noin 5-6 tuntia yössä. Hyvinä öinä 7 tuntia. Siis aivan liian vähän. Univelka on valtava ja kasvaa koko ajan. Koskaan eläessäni en ole nukkunut niin vähän kuin viime aikoina. Tämä tarkoittaa tämän syksyn aikana. Lisääntyneen liikunnan ja terveellisemmän elämän myötä jaksaminen on selvästi parantunut ja ehkä myös valvominen helpottunut.

Pienen valtiovelan kokoinen univelkani ei johdu siitä, ettenkö voisi nukkua. Kyse on vain siitä, että en malta. Päivän tunnit ei meinaa millään riittää. Tekemistä olisi vaikka kuinka paljon. Kaikkea hauskaa, jonka haluan toteuttaa. Vielä tämä ja vielä tämä. Ihan kohta menen nukkumaan... Nukkumaan mennessä vielä yritän lukea muutaman rivin kirjaa, kirja putoaa rinnalleni ja herään sammuttamaan valon. Silloin päivä on kyllä käytetty niin tarkkaan kuin pystyy!

Väsyneenä elämä kuitenkin on tahmeampaa, ajatukset liikkuvat hitaammin, muistiin painaminen on työläämpää, keskittymiskyky herpaantuu helpommin.

Olisikohan tässä kehittämisen paikka jatkoa ajatellen? Vai pitäisikö elämäänsä miettiä siltä kannalta, että mitä minä teen ja mitä minä haluan tehdä? Asia on kuitenkin hankala kohdallani (ihan nopean tempoilevasta perusluonteestani johtuen), että minähän haluaisin tehdä ne kaikki! :) Tykkään työstäni, mutta myös harrastuksieni pitkä lista jatkuu silminkantamattomiin... Jossain välissä on ihan pakko hoitaa koti ja perhe.

Ehkä olisi hyvä miettiä (jälleen kerran) myös sitä hidastamista, hetkeen pysähtymistä ja arvostaa itseään vaikka päiväunilla hyvin tuuletetussa huoneessa unipeiton alla. Päiväunien jälkeen jaksaa taas! Onhan unella merkityksensä myös aineenvaihdunnan kannalta!

Hyviä Unia Kaikille!

toivottaa TM

tiistai 2. marraskuuta 2010

Kasvikset

Minä todellakin rakastan kasviksia (juu ja irtokarkkeja ja suklaajäätelöä myös, mutta tänään ajattelin kuitenkin keskittyä noihin kasviksiin)!

Olen kasvanut kasvissyöjien keskellä (hei paljon kivempaa kuin ihmissyöjien keskellä :) - oon tosi väsynyt, joten huumorini on vielä normaaliakin huonompaa, yrittäkää kestää, pääsen ihan kohta asiaan), mutta itse olen sekasyöjä, vaikkakin punaista lihaa syön harvoin. Kasvissyöjien keskellä luulisi minulla olevan määrättömästi kasvisreseptejaä... No ei oo. Ja luovuuteni keittiössä on harmittavan heikkoa, ottaen huomioon, että esimerkiksi monissa harrastuksissa ja työelämässäkin luovuutta löytyy välillä liian kanssa.

Marraskuu on juuri oikea aika haikailla kesää ja tuoreita suomalaisia vihanneksia :)



Tämän projektin aikana kasvikset ovat nousseet arvoon arvaamattomaan ja nyt muutama lempiruokani kasvisten jännittävästä maailmasta:

Aurinkokeitto (tarkoittaa kasviskeittoa, joka saa värinsä porkkanasta - muu osa keitosta riippuu siitä, mitä vihanneksia kaapista löytyy, mutta yleensä ainakin perunaa/bataattia ja sipulia, mausteita, mahdollisesti kasvisliemikuutio, sauvasurvimella soseeksi), myös lasten suosikki ja parasta ovat kommentit "sun aurinkokeitto on tänään parempaa kuin viimeksi", "hei tää aurinkokeitto maistuu samalle kuin sillo kesällä" ja muut käsittämättömät kommentit! :) Itse syön aurinkokeiton raejuuston kanssa. Nams!

Syyspata (jonka alkuperäinen ohje jossain täällä vaikka en sitä nyt selaamisesta huolimatta löytänyt ja jota olen sitten muotoillut itselleni sopivaksi) tehdään aamulla uuniin odottamaan iltapäivällä ulkoilemasta (lenkiltä tai pulkkamäestä) palaavia: tuoreita punajuuria, perunaa, porkkanaa, sipulia ja valkosipulia pyöräytetään valurautapannulla öljytilkassa, josta ne kumotaan rautapataan, perään tilkka vettä, suolaa, hunajaa, pippuria - uuniin ja lopputulos taivaallista! Hei, tähänhän voi laittaa raejuustoa kumppaniksi tähänkin. :)

Arkisesti metsästän kasvikseni usein pakastealtaasta. Pannulle pisara rasvaa, jossa kuulotan sipulin ja valkosipulin sekaan esimerkiksi Puutarhurin sekoitus-kasvispussi, mausteita (esimerkiksi inkivääriin olen kovasti mieltynyt, kanan kanssa ihan lyömätön mauste, mutta käy myös kasvisten kaveriksi, sitäpaitsi sehän hoitaa flunssankin!) ja ripaus suolaa. Nyt voisi vaikka kananrintaleikkeen lisätä tämän seuraksi.

Ja nuhanenille tiedoksi, että flunssahan paranee juomalla teetä, johon laitetaan hunajaa ja raastetaan hippusen tuoretta inkivääriä.

Ja tavoitteenahan on siis se, että pöydässä on muutakin värikästä kuin:



Marraskuuta vaan kaikille! Tässä kuussa tehdään tuloksia ja Voidaan hyvin!

päätti TM

maanantai 1. marraskuuta 2010

Salaatti




Minulla onnistuneen painonpudotuksen/elämäntapamuutoksen ydin ihan oikeasti on Salaatti. Mitä salaatin takaa sitten löytyy niin ainakin se "Ei kiitos!" ja Valinta ja Päätös, mutta yksinkertaistettuna vastaus on Salaatti.

Minusta on tullut tämän Uuden Elämän myötä salaatin suurkuluttaja. Osaan kertoa kaikki paikalliset ravintolat, kaupat ja monet ohikulkupaikatkin, että mistä saa ja millaista salaattia. Työpäivinä syön aina lounaaksi salaatin. En edes muista, milloin olisin syönyt jonkin muunlaisen lounaan. Varsinkin liikunnallisina päivinä syön kyllä ihan hyvin (määrällisesti), mutta pyrin syömään hyvin (laadullisesti). Mutta siis Lounas on Salaatti.

Olen ruuan ystävä - hah! Kaikki vartaloni nähneet olisivat tienneet tämän kertomattakin! Mutta tässä salaatti tulee kuvioihin ja pelastaa! Kunnon salaatilla voi huoletta täyttää vatsansa. Olo kuitenkin on keveä ja jaksaminen hyvää. Tukkoisen ruuan jälkeen olo on tukkoinen.

Että mitäkö salaattia sitten saisi olla? Minä en ole siitä niin hirveän tarkka (ENPÄ!), mutta noin yleensä salaatti sisältää jotain vihreää, sipulia ja tomaattia (muita kasviksia saa olla vaihtelevasti) ja sitten oikeestaan mitä vaan proteiiniä eli juustoista mozzarella, lihoista kanaa tai kalaa. Mutta jos ruuasssa on pastaa niin sitten se ei mielestäni enää ole salaatti vaan pastaruoka, jossa on vihreetä :) Joskus tietysti jos on energian tarvis voi toki syödä pastaruuan, jossa on vihreetä, mutta Tavaksi sellainen ei voi tulla (minulla - mulla kun on tuo vehnä-sokeri-oireyhtymä - ihan oma diagnoosi!).

Häpeäkseni täytyy myöntää, että harrastan myös kauppojen VALMIIKSI PILKOTTUJA SALAATTEJA siis niitä rasioita ja pussukoita, jossa on salatin lehdet valmiiksi eroteltuna ja pilkottuna, että jos olette ihmetelleet, että millaisia uusavuttomia tolloja varten ne on niin kyllä! Täällä on yksi. Kiire päivänä roiskaisen valmiiksi pilkotun salaatin lautaselle ja siihen muutama tomaatti (jos viitsin niin silppuan sipulia) ja sitten proteiinit päälle. Voila!

Juu, ei ole meikäläistä mihinkään kokkiohjelmiin kyselty.

Taas hienoa tekstiä Kukka Laakson blogissa! Ainoa oikeasti toimiva dietti:
Ei kiitos!

Ilolla uuteen viikkoon! Ei muistella menneitä, kun porskutetaan eteenpäin! Vuoden vaihteeseen enää muutama hassu viikko. Silloin vuosi Uutta Elämää takana ja ensimmäisen tilinpäätöksen aika...

torstai 28. lokakuuta 2010

Lusikka kauniiseen käteen!

Taasen tönötetään samassa painossa. Mitään ei tapahdu. Siis tänään. Muutenhan on tapahtunut aika paljonkin.... Kun ei jaksais odottaa. Yhtään. Taaskaan. Vaikka pitäis iloita, että alkaa vitosella - vieläkin.

Olen ollut Työn Raskaan Raataja ja tänäkin iltana venyi niin pitkään, että viikon paras zumba meni sivu suun. Sillehän ei voi yhtään mitään nyt, kun puoliyö lähestyy. Tämä päivä meni näin. Menneitä ei kannata murehtia! Ja kyllähän tässä on taas tullut liikuttuakin tälle viikolle.

Juokseva Kaveri yllytti ilmottautumaan Helsinki City Runille (puolikkaalle siis). Täytyy vetäistä mietintämyssy päähän. Kyllähän se puolikas mun haave on, mutta tohtisiko sitä jo keväällä? Tuntuu, että HCR vaatisi läpi talven, ettei tule pidempiä juoksutaukoja, sairastumisia tai loukkaantumisia... Tällä hetkellä juoksu sujuu ihan ok. Tunti menee hyvin ja 1t 10 min vielä ihan ok. Pidempää en ole edes juossut. Täytynee pidentää lenkkiä ja kokeilla, miltä tuntuu. Hetken mietin tätä vielä.



Joka tapauksessa nyt on otettava vain lusikka kauniiseen käteen ja keskityttävä syömisiin niin, että lukemat taas lähtevät alaspäin niin kuin tarkoitettu on. Huomenna on vuorossa metsälenkki Terrieripojan kanssa heti aamusta. Toivottavasti ei sada kovin paljoa. Lehdet, kalliot ja vesi tekee urheilualustasta liukasta, mutta muuten tuo nyt on melkein yksi ja sama. Rakastan vaihtuvia vuodenaikoja, mutta seuraus siitä on se, että lenkkisäitäkin löytyy monenlaisia. Sitä paitsi sanotaan, että ei ole huonoja säitä on vaan huonoja varusteita :) Voisin melkein väittää, että välillä on kyllä melko haasteellisia säitäkin! Katsotaan mitä huomenna saadaan!

Ilolla porskutetaan eteenpäin! Vaikka rapakoiden halki!

tiistai 26. lokakuuta 2010

Pieniä ihmeitä

Tähän vuoteen (siis oikeesti kymmeneen kuukauteen) on mahtuu monenlaisia oivalluksia, yllätyksiä ja hämmästelyn aiheita. Aina ne eivät ole olleet suinkaan positiivisia, mutta on tapahtunut myös monta hyvää asiaa ihan yllättäen :)

Keväällä kerroin takin ostosta, joka tehtiin kahden koon välillä pohtien, lopuksi siihen päätyen, että ostin pienemmän ja ajattelin, että jos ei mahdu niin annan tyttärelle :) Tämä takki on ollut kovassa käytössä ja on tänä päivänä REILU. Samoin talvella ostettu ihku käyttötakki, jonka nyt kaivoin kaapista on niin ikään mukavan väljä, vaikka ostaessa... no voi sanoa, että isrui kuin hansikas (siis kirurginen hansikas...). Ja se tunne, kun normaalimittainen trikoopaita ulottuukin lähes reisiin asti, kun ei tarvitse enää mahakummun yli pingotella! Näitä asioita kohdatessa mieli kirkastuu aina ja väistämättä.

No tietysti jos lähdetään sinne ihme-linjalle niin ensimmäisenä on pakko mainita se ihme, että painoni alkaa viitosella! Sitä en väsy IHMEttelemään! Viimeksi se on alkanut viitosella lähes 10 vuotta sitten! Ja nyt se ei enää ala kuutosella. Ikinä!

Ihan uuden pienen ihmeen koin eilen! Niin kuin jo täällä etukäteen uhosin, menin total combatiin (elixia määrittelee kyseisen tunnin seuraavasti: Vauhdikas ja energinen tunti, jolla helpot lyönti- ja potkusarjat sekä lihaskunto-osuudet vuorottelevat. Koko kehon treeni naisille ja miehille. Testaa heti ja jää koukkuun!).

Muistan vielä elävästi viime kevään TC-tunnit. Verenmaku suussa mentiin ja pulssi hakkasi ohimoissa... Lihakset välillä vietävän kipeinä seuraavana ja sitä seuraavana ja sitä seuraavana... päivänä. Mutta joku siinä kuitenkin kiehtoi, vaikka ajoittain selkeästikin liian rankkaa oli! Koko tunnin käsien pitäminen ylhäällä tuntui todella rankalta ja nosti sykettä eikä tilannetta helpottanut jatkuva pomppiminen. Lepäämään pääsi minuutteja kestäviin hoovereihin... Mutta edelleen sanon, että jokin siinä kuitenkin kiehtoi.

Nyt kesä on mennyt juosta jolkotellessa ja syksyllähän minä sitten hurahdin siihen zumbaan niin, ettei ole aika riittänyt TC:hen. Eilen sitten taisteluhenkinen toverini houkutteli pitkästä aikaa TC-tunnille, enkä osannut odottaa mitään. Alussa kuulostelin sitä, että kuinkas kovaa tässä taas mentiinkään... MUTTA! Ei ole TC entisensä VAI minä en ole enää entiseni! jei

Harmi, ettei ollut sykemittari mukana - olisi ollut todella hyvä verrata viime vuoden lukuihin, jolloin keskisyke oli järkyttävän korkea. Olin ihan ekstaasissa! Nimittäin tunti ei ollut ollenkaan rankka! Siis kyllä siellä paidan likomäräksi sai, mutta alun himmailun vuoksi lopussa oli suorastaan vähän sellainen olo, että tässäkö tämä jo oli... Intervallit toimivat ihan loistavasti! Ja illalla jaksoi hyvin tehdä kävelylenkin Terrieripojan kanssa ikään kuin jäähdyttelyksi. Ensimmäisiltä tunneilta keväällä selvisin kotiin, mutta yhtään pidemmälle en olisi päässyt.

No joo. Enhän minä todellakaan niissä neljän minuutin hoovereissa pysty koko aikaa nitkuttelemaan, mutta onpahan taas tavoitetta jatkoa ajatellen. Aerobinen osuus taas tuntui täysin hallittavissa olevalta! Ja näin siellä muutamia osallistujia, joilla oli rankkaa ja teki mieli sanoa, että hyvin sulla vielä menee, olisitpa nähnyt mut vuoden alussa! Henki meinas mennä - siis oikeesti! :)

Tämä oli minun tämän viikon pieni ihmeeni, josta olen valtavan onnellinen! Nämä pienet ihmeet ovat niitä, joiden vuoksi jaksan jatkaa tällä tiellä eteenpäin ja tänäänkin tehdä oikeita valintoja. Näiden pienien ihmeiden kautta olen ymmärtänyt, että minähän pystyn tähän.

Reipasta ja raikasta viikkoa kaikille! Jos minä pystyn tähän, niin pystyt sinäkin!

maanantai 25. lokakuuta 2010

Takaisin Minuksi

Vuoden alussa kun aloitin tämän blogin pitämisen mietin kuumeisesti nimeä blogille. Ajatuksena oli, että olisin halunnut hauskan nimen, josta kävisi ilmi laihdutusproggis, mutta parasta olisi, jos sen olisi voinut esimerkiksi hauskasti ymmärtää jollakin toisellakin tavalla... tai että se olisi vaikka joku tuttu sanonta väännettynä hauskasti... Lueskelin kateudesta vihreänä oivaltavia blogien nimiä laihdutusblogien listoista.

No, ei irronut mitään hauskaa. Halusin aloittaa blogin heti (yllätys, yllätys), koska ajattelin sen toimivan hyvänä tukena painonpudotukselleni ja uuden elämän projektilleni (niin kuin se on toiminutkin!), joten blogistani tuli Takaisin Minuksi.

Tämä otsikko kuvasi siinä hetkessä päällimäistä tunnettani. Että en ole oma itseni. Että se todellinen minä on jossain näiden suklaalla kerrytettyjen lihojen alla. Että olin väsynyt ja pahantuulinen ja itsekin ymmärsin sen liittyvän siihen, että söin väärin ja liikuin liian vähän. Koin, että mikäli saisin liikunnan takaisin ja painoa pudotettua olisin enemmän oma itseni.

Tavallaan puoli vahingossa blogin nimestä tuli omalle projektilleni hyvin kuvaava. Tämän vuoden aikana olen saanut paljon sitä itseäni takaisin, jonka itsekseni paremmin tunnistan. Olen monella tapaa hyvinvoivempi. Tottakai tulee takapakkeja ja huonoja päiviä, mutta terveellisempi ruokailu ja liikunta ovat parantaneet jaksamistani monella tavalla. Oloni on kevyempi ja itsevarmuuteni on kohentunut. Liikkuvuus ja lihasvoima on ihan erilaista kuin vuosi sitten.

Tämän hetkinen tavoitteeni on, että olen tavoitepainossani vuoden loppuun mennessä. Jos niin ei käy (tottakai käy!), niin muutan blogini nimeksi pelkkä Takaisin tai Takaisin Alkuun... Sillä sitäkin tämä on välillä todellakin ollut! Ainaista alusta aloittamista, mutta toki joka kerta paremmilla tiedoilla ja taidoilla!

Maanantai! Mikä loistava päivä aloittaa alusta tai palata Takaisin Ruotuun! Olisipa ihanaa, jos pääsisi kohta hiihtämään. Ei meillä tosin vielä ole edes lunta... Joten menen tänään Total Combatiin ottamaan itseltäni totaalisesti sen luulon pois, että olisin muka melko kovassa kunnossa! :)

Liikunnallista ja muutenkin mukavaa syksyistä viikkoa!

t. TM

lauantai 23. lokakuuta 2010

(Painon)vartija

Näin kuukauden huonoimpaan aikaan rakkauteni sokeriin on ylikorostunutta. Kuin sellaista alkuaikojen hillitöntä huumaa, kun ei osaa muuta ajatella kuin Rakastaan. Himoitsen sokeria. Irtokarkkia. Suklaajääteöä. Olemme sisaren kanssa miettinyt keinoja ongelman hallitsemiseksi.

Perheessämme asuu murrosikäinen Terrieripoika. Terrieripojan on hirvittävän vaikeaa välillä tajuta, että koiruuden tahto on ihmisen taskussa. Että ihan itse ei voi päättää, mitä tehdään. Että viime kädessä ihminen sen kuitenkin päättää! Terrieripojalla on hienot hampaat, valtavat puruvoimat ja taito käyttää näitä edukseen. Tästä seuraa se, että välillä otetaan lukua ihmisväen kanssa ihan tosissaan. Silloin Terrieripojan kannalta ihan yllättäen saattaa käydä niin, että juuri kun on saamassa tahtonsa läpi, joutuukin painiin ihmisväen kanssa. Hienot hampaat otetaankin ihmisväen haltuun ja päädytään makaamaan lattialle kyljelleen ihmisväen toimesta ja tässä sitten ollaan siihen asti, kun ollaan rauhotuttu (siis Terrieripoika rauhoittuu, ihmisväki on rauhallista, koska ne tietää, että ne voittaa ennemmin tai myöhemmin kuitenkin). Terrieripoika saattaa vastustella kovastikin, mutta antaa lopulta periksi ja tilanteen rauhoituttua seuraa haltioissaan tätä kurinpitäjää! Wow mikä laumanjohtaja :) On rauhallinen ja selvästi kiitollinen, että kyseinen asia tuli selväksi kaikille (että turkin huolto on tälläkin kertaa välttämätöntä ja että hihassa roikkumenen ei tänäänkään ole hyvä peli, tms.).

Kun näen tämän menetelmän tuottavan tulosta, Terrieripojan kasvamisessa reippaaksi hienoksi, oikein käyttäytyväksi yksilöksi, niin aloimme sisaren kanssa miettimään, miten tätä voisi hyödyntää tässä laihdutusprojektissa. Miksi ei?!

Siis meillä on tapa, jota voidaan pitää sopimattomana (tämä liittyy nyt ruokailuun) ja emme aina itse ymmärrä toimivamme väärin. Tarvittaisiin siis jonkinlaista väliin tuloa! Tarvitaan siis jonkinlainen (painon)vartija!

Eli esimerkiksi Siwan vartioiden toimenkuvan laajentamista seuraavaan tapaan: kun olen menossa jäätelöaltaalle ja kurotan käteni kohti Aino suklaajäätelö-laatikkoa, hyllyjen välistä paikalle saapuu vartija, joka nappaa niskastani kiinni ja kallistaa minut kyljelleen Siwan lattialle ja pitää paikallaan, kunnes olen rauhallinen ja ymmärrän, että altaalle ei ole mitään asiaa! Minkäänlainen rimpuilu tai kiljuminen ei auta ja lähellä ovat perheenjäsenetkin katselevat vain seinille eivätkä auta, vaikka kuinka yritän viestiä silmilläni. Kyllä muuten vähenis jäätelöaltaalla roikkuminen aika nopeasti.

Mikäli sitten onnistuisin pääsemään kassalle sen jäätelön kanssa (kun vartija olisi kouluttamassa jotakuta muuta asiakasta) niin kassa nyökyttelisi ja hymyilisi tomaattien kohdalla ja jäätelön kohdalla hän puhaltaisi pilliin, jolloin (painon)vartija ilmestyisi paikalle ja edellä mainittu koulutushetki toistuisi.



Saattaisi vähentyä herkkujen ostaminen radikaalisti kyllä! Ja Makuunissa kassaneiti kumartuisi eteenpäin ja sanoisi vähän ääntään madaltaen, että "Elokuvan voin sulle vuokrata, mutta vaan toisen, ettei sulla mee koko ilta sohvalla! Mutta karkit sä joudut jättämään tähän. Me ei voida enää myydä sinulle."

Näitä palveluita odotellessa täytyy kuitenkin löytää se oma selkäranka ja kontrolloida ihan itse omaa toimintaansa :) (ja ehkä katsoa siwan vartijaa ihan uusin silmin :)). Tsemppiä meille kaikille tällä tiellä! Mukavaa aurinkoista viikonloppua kaikille! Tehkää hyviä valintoja!

kuva alunperin täältä